Joulukuusen kaatoon 15.12. jälkeen, havupallojen tekoa – amarylliksen punalaikkutauti

Piha

Joulukuusi kannattaa kaataa nousevan kuun aikaan, jotta kuusi kestää mahdollisimman pitkään hyvänä. Kuusta kaataessa voi ottaa myös havupallojen tarpeita. Mikä on amarylliksen punalaikkutauti ja kuinka sitä hoidetaan? Puutarhuri kertoo!

Seuraava nousevan kuun aika alkaa 15.12. ja jatkuu aina jouluun asti. Itse aion oman kuuseni kaataa vasta silloin, koska nousevalla kuulla kaadettussa kuusessa kestää neulaset paljon paremmin kuin laskevan kuun aikaan kadetussa.

Jos et itse kaada kuusta, vaan hankit sen kuusikauppiaalta, niin tuo kaatoaika kannattaa kysyä myyjältä. Jos kuusi on kaadettu nousevan kuun aikaan, hyvä niin, mutta jos laskevan kuun aikaan, niin älä osta. Neulaset tippuvat ja kuusi on muutenkin janoinen.

Havupallon tekoa – monia tekniikoita

Havupallojen teko on mukavaa ja helppoa puuhaa. Ja ne ovat aina yhtä kivoja koristeita sekä pidettyjä viemisiä. Tiedän, että näiden tekemiseen on monia eri tekniikoita ja pohjia, ja jokainen varmasti on löytänyt sen oman hyvän tavan ja materiaalin. Joku tekee sählypalloon, toinen sammaleella täytettyyn verkkoon. Minä tykkään tehdä kuivakukille tarkoitettuun Oasis-sieneen. Se kestää paremmin kuin ns. tavalliseen Oasis-sieneen tehty. 

Leikkaa Oasis-sieni puoliksi ja pyöristele hiukan kulmia. Tee kukkalangasta kaksi u-lenkkiä ja paina ne sienen läpi.

Nosta langat tasaisesti sienen ympäri ja kierrän ne lenkkeihin kiinni. Sido lenkkiin varsinainen ripustusnauha. Näin se kestää hyvin kasassa ja paikoillaan.

Leikkaa havut valmiiksi n.10-15 cm pituisiksi. Teroita tyvet ja karsi neulaset samalla, jotta ne menevät hyvin sieneen.

Amaryllisten punalaikkutauti?

Stagonosporopsis curtisii -sienen aiheuttamaa tautia esiintyy nykyään hyvin harvoin, mutta silloin tällöin sitä löytyy. Itse en muista koska olisin viimeksi siihen törmännyt, mutta mahdollista se on. Sipulista päältä päin sitä on käytännössä mahdotonta havaita, ja joskus se sotketaankin sipulin pehmytkuorisuuteen tai varteen tuleviin ”punaviiruihin”.

Nuo varsien”punaviirut” johtuu käytännössä aina siitä, että sipulin kaulassa on jokin kolhu tai vastaava, joka vioittaa vartta sen kasvaessa sipulista ylös. Se ilmenee yleensä selvimmin silloin kun varsi alkaa kasvaa kaarelleen ja sisäreunalla on yleensä sellainen ”punainen viiru”. Tämä on helppo korjata, jos sen näkee ajoissa eli avartaa vain tuon naarmuttajan kohdan, ettei se vahingoita vartta. Väkisin vartta ei kannata lähteä suoristamaan, se menee helposti poikki. Itse sipuliin tai muihin varsiin tuo ei tietenkään vaikuta eikä seuraavien vuosien kukkiin.  

Punalaikkutaudin tyypillisin ja tunnistettavin oire on punaiset läikät lehtien tyvillä. Jos tauti menee oikein pahaksi, niin sitä voi esiintyä myös kukkavarsissa.

Punalaikkutaudin ehkäisynä toimii parhaiten, kun istuttaa sipulit hiekansekaiseen, hyvin vettä läpäisevään multaa ja antaa mullan vielä kuivahtaa kunnolla kastelujen välillä. Kastelu mielellään alakautta ja etenkin veden joutumista sipulin ”kaula-aukosta” sisään tulee välttää.

Jos havaitset punalaikkutautia kasvissa, se kannattaa siirtää erilleen muista amarylliksistä ja mielellään paikkaan, jossa on hyvä ilmanvaihto. Ja jos kasvi on oikein saastunut, eikä lähden paranemaan, niin sitten se kannattaa hävittää kokonaan.

Joulukuisin terveisin puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Pixabay, Juha Toikka / KodinKukat Oy

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

amaryllis havupallo infrapunalämmitin joulukuusen kaato joulukuusi Kodin Kukat Kodinkukat punalaikkutauti


Lisää samasta aiheesta


Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: