Kastele kerralla kunnolla, myös sateella – vinkit muurahaisten torjuntaan

Piha

Eroon puutarhassa vaeltavista muurahaisista! Ja kun kastellaan, niin kastellaan kunnolla, sanoo puutarhuri - myös sateella. Lue puutarhurin kasteluvinkit kesäkuumalle.

Jos luoja ei suo vettä tarpeeksi, niin kastelu kannattaa suorittaa kunnolla. Ensin kastellaan maata hiukan, että vesi alkaa imeytyä ja sitten vasta kunnolla. Ja kun kastellaan, niin kastellaan kunnolla – maan tulee kastua vähintään 10-15 cm matkalta. Tämä selviää parhaiten maata kuopaisemalla ja tarkistamalla asian. Jos maa on kuivaa, niin tuollainen kunnon kastelu vaatii yllättävän paljon vettä.  Liian vähällä kastelulla ei ole itse kasville iloa, mutta pintakerroksen rikkaruohot kyllä kasvaa.

Yksi hyvä keino on rakentaa ns. kasteluputki eli putki, jonka päässä on pienet reiät, joka työnnetään n. 30-50 cm syvyyteen maahan ja lasketaan vettä hiljalleen sen kautta kasvien juurille. Näin vesi menee sinne minne pitääkin.

Sateella kastelu kuulostaa ”hullun hommalta”, mutta itse kastelen usein sateella tai heti sateen jälkeen. Sade on useimmiten kostuttanut maan hyvin vettä imeväksi ja näin letkusta suihkutettu vesi imeytyy hyvin maahan eikä virtaile.

Muurahaisten torjunta, Vinkit muurahaisten torjuntaan – perunoita pakastimeen

Vinkit muurahaisten torjunta

  1. Sirottele valkosipulijauhetta muurahaisten reitille.
  2. Laita käytetyt kahvinporot astiaan ja lämmintä vettä päälle, anna muhia jonkin aikaa ja sipottele muurahaisten reiteille.
  3. Kaada laimentamatonta etikkaa suoraan pesiin ja kulkureiteille. Tämä tehoaa samalla mm. rikkaruohoihin, jotka kasvavat laattojen ym. välissä.
  4. Kaupallinen Johnson/Raid/Muurahaissyötti.
  5. Kaada leivinsoodajauhetta suoraan pesään.
  6. Ripottele kanelijauhetta pesään ja/tai kulkureitille.
  7. Muurahaisien torjuntaan vanhan kansan konsti oli suopursut. Suopursun oksat seinien vierellä ja myös kompostin ympärillä pitävät muurahaiset poissa.
  8. Paras keino saada muurahaiset vaihtamaan maisemaa on pissa-vesi.

Syyskuvasto ilmestyy elokuussa

Kuvasto lähetetään taas automaattisesti niille, jotka tilasivat kasveja tänä keväänä tai viime syksynä. Mikäli haluat varmistaa (tai vinkata ystävälle), että varmasti saat omasi, niin piipahda tuolla meidän sivuilla ja posti tuo sitten kuvaston elokuun puolivälin jälkeen suoraan kotiisi. Tilaa kuvasto täältä.

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Pixabay

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Juha Toikka kastelkastelujärjestelmä kastella kasteluntarve Kodin Kukat Kodinkukat muurahaiset muurahaisten torjunta


Lisää samasta aiheesta


Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: