Kasvihuoneen rakentaminen: lue ohjeet ja katso kuvat

Piha
Kasvihuoneen rakentaminen - lue ohjeet ja ryhdy nikkaroimaan.
Kasvihuoneen rakentaminen onnistuu hyvien ohjeiden avulla itsekin, jos ei halua ostaa valmista. Parhaimmillaan kasvihuone on paikka, jossa viihtyvät kasvien lisäksi ihmisetkin.
MAINOS
MAINOS LOPPUU
31.3.2024

Kasvihuoneen rakentaminen on yksi hyvä vaihtoehto, kun haluaa pihalle monikäyttöisen ulkotilan.

Kasvihuone pidentää kasvatuskautta sekä keväästä että loppusyksystä, ja esimerkiksi tomaatti- sekä kurkkusadosta tulee runsaampia.

Kasvihuoneesta voi myös muodostua kiehtova piilopaikka aamukahvin tai iltateen nauttimiseen tai jopa ystävien kestitsemiseen puutarhajuhlissa.

Kasvihuoneen rakentaminen onnistuu esimerkiksi vanhoista ikkunoista.
Sorapohja jatkuu luontevasti puutarhasta kasvihuoneen lattiaksi.

Kasvihuoneen rakentaminen itse – materiaalit

Kasvihuoneen rakentaminen itse kannattaa ainakin siksi, että silloin siitä saa juuri itseään miellyttävän ja persoonallisen.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Kasvihuoneen rakentaminen on iso projekti, jossa pitää olla jotain ymmärrystä rakentamisen perusteista ja työkalujen käytöstä.

Materiaaleina kasvihuoneessa käytetään lasin tai muun valoa läpäisevän materiaalin lisäksi puuta tai alumiinia tukirankana. Puurunkoon sopii parhaiten lämpökäsitelty mänty tai muu puumateriaali, joka kestää kosteutta.

Hauska idea on hyödyntää kasvihuoneen rakentamisessa vanhoja tiiliä, jotka muurataan yhdeksi tukevaksi seinäksi.

Tiilet varastoivat auringon lämpöä ja luovuttavat sitä hitaasti, mikä auttaa pitämään kasvihuoneen lämpötilan ihanteellisena – ei liian kuumana tai kylmänä.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Kevyempi kasvihuone syntyy paksusta UV-suojatusta kasvihuonemuovista ja valmiista teräs- tai alumiinirungosta. Se pitää kasata ja säilyttää talven yli sisätiloissa.

Kasvihuoneen rakentaminen: valokate on hyvä rakennusmateriaali.
Tämä kasvihuone on rakennettu valokatteesta, ja sen lattiamateriaalina on käytetty puuta.

Kasvihuoneen rakentaminen vanhoista ikkunoista

Vanhoista ikkunalaseista saa ihastuttavan ja yksilöllisen kasvihuoneen, joka ei välttämättä ole se kaikkein kestävin ratkaisu mutta varmasti tuottaa koko elinkaarensa ajan iloa ja hyvää mieltä ympärilleen.

Monen mielestä vanhojen ikkunoiden synnyttämä rustiikkinen ulkoasu on kasvihuoneelle kaunein mahdollinen.

Vanhoja ikkunoita on saatavilla kaikenikäisiä ja monen tyylisiä. Laseja voi olla yksinkertaisia, kaksinkertaisia tai kolminkertaista kapeita, leveitä, isoja ja pieniä.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Vanhojen ikkunoiden kunto tulee tarkistaa ennen rakennusprojektia. Ikkunalasien tulisi pysyä tukevasti raameissaan, että niistä saa rakennettua turvallisen kasvihuoneen. Jos puukehys on pehmeä, kun sitä painelee jollain terävällä, sitä ei kannata ainakaan sellaisenaan käyttää kasvihuoneen rakentamiseen: se ei kestä.

Kasvihuoneen avulla voi kasvattaa kukkia ja hyötykasveja myös kaupungissa.
Kaupungissakin voi pitää kasvuhuonetta kukkien ja hyötykasvien kasvattamiseen.

Kasvihuoneen kattoon turvalasia tai valokate

Turvallisuus on yksi erittäin tärkeä näkökulma kasvihuoneen rakentamisessa. Seinämateriaalien tulee kestää kasassa kovallakin tuulella ja lumen aikaan, mutta erityistä huolellisuutta tarvitaan katossa.

Kattoon ei saa laittaa mitä tahansa läpinäkyvää materiaalia. Jos käytetään lasia, sen tulee olla turvalasia. Tavallinen lasi nimittäin pirstaloituu hajotessaan, ja sirpaleet aiheuttavat valtavan turvallisuusriskin.

Varminta on rakentaa kasvihuoneen katto – tai jopa koko kasvihuone – kennolevystä, joka ei voi pudota sirpaleina niskaan. Tyylikkäiden lasiseinien ja kestävän kennolevykaton yhdistelmä on monella tapaa oivallinen valinta.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Paksu kennolevy kestää lumen painon. Kannattaa myös tarkistaa, että kennolevy on UV-suojattua eikä haperru auringonvalossa.

Kennolevyn yksi hyvä puoli on, että se hajauttaa auringonsäteitä luoden kasveille mainiot valo-olot. Ihmisilläkin on leppeässä valossa miellyttävä olla, kun aurinko ei paahda katosta suoraan päälle.

Myös kokonaan kennolevystä tehdyt kasvihuoneet ovat yleisiä, koska ne kestävät ja tarjoavat otolliset lämpö- ja valo-olot. Lisäksi kennolevy on helposti asennettavaa materiaalia.

Mitä maksaa kasvihuoneen rakentaminen?

Moni asia vaikuttaa kasvihuoneen rakentamisen kustannuksiin, kuten sen koko, rakennusmateriaalit ja omat rakennustaidot.

Itse tekemällä ei välttämättä edes säästä hinnassa, jos kaikki materiaalit pitää ostaa erikseen. Kannattaa myös tutkia valmiita vaihtoehtoja ainakin vertailun vuoksi.

Kasvihuoneen voi rakentaa täysin kierrätysmateriaaleista, kunhan on malttia ja ymmärrystä tarpeista.

Naapureilta ja nettikirppisten roskalavaryhmistä kannattaa kysellä jämämaaleja, räystäskouruja ja vanhoja tiiliä.

Jos kaikki materiaalit löytyvät omasta takaa tai ne saa ilmaiseksi, kirvesmiehen palkkaaminen ei välttämättä vielä nosta kasvihuoneen rakentamisen kustannuksia ohi valmiiden kasvihuoneiden – kannattaa laskea tarkasti.

Kasvihuoneen rakentamiseen tarvitaan ikkunoiden lisäksi

  • sokkelimateriaalit
  • puutavaraa
  • ruuveja, kiinnikkeet oviin ja tuuletusikkunoihin
  • maalia
  • kennolevyt tai valokate kattoon
  • mahdolliset kitit ja silikonit
  • sadevesijärjestelmä (räystäät ja syöksytorvet).

Tarvitseeko kasvihuone rakennuslupaa?

Kasvihuoneeseen voi rakentaa myös tulisijan savupiippuineen, jolloin siellä on lämmin pikkupakkasilla. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon rakennuslainsäädännön määräykset: pienen kasvuhuoneen saa rakentaa ilman eritystä rakennuslupaa, mutta tulisijaa varten saatetaan tarvita erillinen lupa.

Kasvihuoneen rakentaminen laatoituksen päälle varmistaa tasaisen ja tukevan pohjan.
Kasvihuoneen voi rakentaa laatoituksen päälle. Tässä vanhoista ikkunoista tehdyssä viherhuoneessa on yksi läpinäkymätön seinä suojaamassa suoralta paahteelta.

Mikä on paras paikka kasvihuoneelle?

Aurinko nousee idästä ja laskee etelän kautta länteen. Se tarkoittaa, että etelänpuolen seinän puolella voi olla kesällä kovin kuuma, joten sinne kannattaa saada varjoja vaikka pihan puista, pensaista tai verhosta.

Mutta mitä muuta tulisi tietää, kun valitsee kasvihuoneelle paikkaa? Käytännössä ilmansuuntia tärkeämpää kuitenkin on käytännöllisyys.

Olisi hyvä, että kasvihuoneen lähellä sijaitsee

  • ruuan valmistus tai tarjoilu – kasviksia ei tarvitse hakea kaukaa
  • vesipiste tai vesisäiliö – kasvihuoneessa kastellaan paljon
  • sähköpiste valaisua ja lämmittimiä varten

Kysy vielä itseltäsi kasvihuoneen paikkaa valitessasi:

  • Missä paistaa parhaiten? Liian varjoisalla paikalla taimet eivät viihdy.
  • Onko tässä liian kuuma?
  • Varjostavat puut liikaa vai sopivasti?
  • Putoavatko lumikuormat talon katolta tai puista kasvihuoneen katolle?
  • Putoilevat oksat kasvihuoneen päälle?
  • Tippuuko puista roskia?
  • Liikkuuko vesi? Jos kasvihuoneen ympärille kertyy paljon sulamis- ja sadevesiä, tarvitaan kunnon perustukset ja salaojitukset.
Kasvihuoneen perustaminen on syytä tehdä huolellisesti.
Kasvihuone tulee perustaa tukevasti ja ankkuroida alustaansa.

Kasvihuoneen perustaminen on rakennusprojektin tärkein vaihe

Kasvihuone ansaitsee kunnolliset perustukset pysyäkseen ojennuksessa. Perustuksia ei saa tehdä hutiloiden tai ajattelematta.

Tärkeintä on tasainen ja suora pohja.

Perustuksien valinnassa voi ottaa vapauksia. Kasvihuoneelle voi tehdä maapohjaisen laatan tai ruuvipaaluperustuksen. Se voi myös perustaa valmiin laatoituksen tai terassin päälle.

Etenkin, jos kasvihuoneen tekee vanhoista ikkunalaseista, perustuksista pitää saada roudankestävät. Toki muutenkin perustuksiin tarvitaan kunnon routasuojaus.

Sokkelin voi kestopuusta, muurata tiilistä tai valaa paikalleen betonista. Kasvihuone tulee myös ankkuroida tukevasti paikalleen.

Mitä kasvihuoneen lattiaksi?

Kasvihuoneen lattia syntyy monesta materiaalista sen mukaan, miten vankkaa tai helppohoitoista lattiaa kaipaa.

  • Soralattia syntyy luonnostaan soraperustuksista, mutta rikkaruohoja kasvaa.
  • Maalattia ei vaadi rakentamista, mutta rikkaruohot tulee pitää kurissa.
  • Betonilaatta varaa lämpöä ja pysyy siistinä.
  • Tiililattia varaa lämpöä ja luo rustiikkista ilmettä.
  • Luonnon kivet pitää etsiä, mutta ilme on varmasti persoonallinen.
  • Liuskekivilattia on varmasti kaunis ja helppohoitoinen.
  • Kestopuulattia tuntuu mukavalta jalkojen alla.
Kasvihuoneen rakentamisessa on hyvä muistaa myös tuuletusikkunat.
Tuuletusikkunoita tarvitaan, koska ilman niitä kasvit tukahtuvat ja altistuvat kasvituholaisille ja homeelle.

Muista tuuletusikkunat!

Kasvihuone tarvitsee tuuletusikkunoita, koska ilman tulee vaihtua ja kuumuutta on pystyttävä tasaamaan tuulettamalla. Tuuletuksella säädellään myös kosteutta.

Kasvihuonekasvit nauttivat kosteudesta mutta niin tekevät myös sienitaudit härmä ja home. Lisäksi kasvihuonetuholaiset rakastavat kosteaa ja seisovaa ilmaa.

Tuuletusikkunat voivat olla seinässä, katossa tai ovessakin, mieluiten molemmin puolin kasvihuonetta.

Tuuletusikkunat tulee rakentaa niin, että ne eivät lepata tai irtoa kovassakaan tuulessa. Luukkuihin kannattaa asentaa kasvihuoneen ikkunan automaattiavaajat, koska se helpottaa kasvihuoneen hoitamista.

Lue lisää puutarhavinkkejä!