Siirry pääsisältöön

Kasvilava pyörien päällä tuo helppoutta kasvimaan hoitoon

Piha
Kasvilava pyörien päälle rakennettuna on helppo siirrettävä ja sen ääressä on miellyttävä askaroida.
Kasvilava pyörien päällä auttaa kasvattamaan yrttejä, salaattia, retiisejä, porkkanoita ja taimia ilman kasvimaata. Kasvilavan siirtely puutarhassa ja parvekkeella onnistuu, kun rakennat monitoimisen kasvilavan pyörien päälle.
Kasvilava pyörien päällä on helppo siirreltävä tasaisella pihamaalla, kuistilla tai jopa väljällä parvekkeella.

Kasvilava pyörien päällä on helppo siirreltävä tasaisella pihamaalla, kuistilla tai jopa väljällä parvekkeella aurinkoisimpaan ja lämpimimpään paikkaan. Näin kasvukauden voi aloittaa jo hyvissä ajoin keväällä.

Kun lava on tavallisen pöydän korkuinen, sen ääressä on mukava työskennellä ergonomisesti, jopa istuen. Mikä helpotus kipuselkäiselle viherpeukalolle!

Kasvilava toimii taimien kasvatuksessa ja pienoiskasvimaana

Keskimmäinen kasvilaatikkopari pleksilasikansineen soveltuu taimien kasvatukseen, sillä hennot taimet ovat lasin alla öisin suojassa ja saavat päivisin runsaasti valoa ja lämpöä, kunnes ne ovat kyllin suuria siirrettäväksi kasvilavan reunalaatikoihin, kasvimaalle tai kukkapenkkiin. Kylväminen ja harventaminen sujuvat tarkasti ja mukavasti, kun työtä ei tarvitse tehdä polvillaan.

Reunalaatikot toimivat pienoiskasvimaana, johon taimet istutetaan, jotta tuoretta salaattia, yrttejä ja vaikka retiisejä ja pikkuporkkanoita on aina saatavilla. Taimilaatikossa lasin alla itävät sillä välin uudet taimet, ja kun ne istutetaan sadonkorjuun jälkeen reunalaatikoihin, kiertokulku jatkuu koko kesän.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Kasvilava pyörien päällä: rakentaminen pihalle, kuistille tai parvekkeelle

Päätylaatikoineen kasvilavan mitat ovat 110 x 170 senttiä, mutta jos rakennat pelkän keskiosan, mitat ovat 110 x 120 senttiä. Koska kasvilava on pyörien päällä, sen voi siirtää ahtaissakin tiloissa sopivasti esille silloin, kun sen ympärillä pitää mahtua työskentelemään. Lavan voi myös siirtää aurinkoisimpaan paikkaan tai vaikka kokonaan syrjään, jos tilaa tarvitaan välillä muihin puuhiin.

Päätylaatikot ovat irrallaan kannatinlistojen varassa, ja niiden sisäpinnat suojataan muovikelmulla. Kaikissa laatikoissa on pohjana teräsverkko.

Molemmissa taimilaatikoissa on pleksilasiset kannet, jotka voidaan kannatinvarren varassa pitää auki missä kulmassa tahansa. Auringon paistaessa kannet on pidettävä auki, jotta sisätila ei lämpene liikaa. Tietenkin on myös muistettava huolehtia kastelusta päivittäin.

Kasvilava pyörien päällä mahdollistaa lavan siirtelyn puutarhassa.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Tarvikkeet pyörällisen kasvilavan rakentamiseen

45 x 45 millin mäntyä:

A 4 kpl 75 cm (jalat)

15 x 95 millin mäntyä:

B 2 kpl 120 cm (sivut)
C 2 kpl 117 cm (sivut)
D 4 kpl 60 cm (päädyt)

MAINOS
MAINOS LOPPUU

15 x 145 millin mäntyä:

E 2 kpl 117 cm (sivut)
F 2 kpl 120 cm (sivut)
G 6 kpl 107 cm (päädyt ja sivut)
H 4 kpl 25 cm (sivut)

15 x 45 millin listaa:

J 4 kpl 59,5 cm
K 4 kpl 60 cm
L 2 kpl 170 cm

MAINOS
MAINOS LOPPUU

8 x 33 millin listaa:

M 2 kpl 60 cm (tuet)

4-millistä vaneria:

N 2 sentin levyisinä liuskoina, pintaviilu pituussuuntaan noin 15 metriä (muovikelmun reunakiinnitys)

Sinkittyä, hitsattua rappausverkkoa:

O 1 kpl 110 x 120 cm
P 1 kpl 63 x 108 cm
Q 2 kpl 25 x 110 cm

4-millistä akryylilevyä:

2 kpl 59,5 x 63 cm

Muuta:

  • 0,2-millistä rakennusmuovia vuoraukseen,
  • 4 x 40 millin uppokantaruuveja,
  • 3,5 x 16 millin lieriökantaruuveja,
  • 1,6 x 15 millin määrlyjä eli sinkilöitä,
  • 4 kpl kaapinsaranoita ruuveineen,
  • 8 millin nitomasinkilöitä,
  • 4 kpl kääntöpyöriä, pyörän läpimitta 100 mm,
  • väritöntä puunsuojaa,
  • peittävää puunsuojaa.

Kasvilava pyörien päällä tulee kokonaiskustannuksineen maksamaan noin 200 euroa tarvikkeiden hankintapaikasta riippuen.

Puukehykset ja teräspohjat kasvilavaan

Kasvilava kootaan mäntylaudoista ruuveilla ja kosteudenkestävällä liimalla. Sahaa alkajaisiksi laudat valmiiksi tarvikeluettelossa mainittuihin mittoihin ja sivele niihin kahteen kertaan väritöntä puunsuojaa.

Kokoa osat vasta puunsuojan kuivuttua käsittelykuivaksi, niin saumakohdatkin tulevat suojattua. Anna rakenteiden kuivua kunnolla, mieluiten viikon verran, ennen kuin maalaat ne ja alat täyttää laatikoita mullalla.

Laatikoiden pohjaksi kiinnitetään määrlyillä eli U-kirjaimen muotoisilla nauloilla tukeva teräsverkko. Jos käytät hitsattua rappausverkkoa, voit paloitella sitä hohtimilla tai sivuleikkureilla lanka langalta.

Laatikoiden sisäpinnat suojataan vähintään 0,2 millin rakennusmuovilla. Älä käytä pakkausmuoveja, sillä ne haurastuvat ajan mittaan mureniksi. Pohjaan tehdään reikiä, joista liika vesi pääsee poistumaan. Muovin yläreunoihin kiinnitetään nitojalla tiiviisti ohuet vaneriliuskat, jotta muovin ja puun väliin ei pääse roskia eikä multaa.

Taimilavaosan lasit ovat pleksilasia eli akryylimuovia. Tilaa kappaleet lasiliikkeestä määrämittaan leikattuna. Metalliporalla voit tehdä levyjen reunoihin ruuvien reiät. Luukkujen kannatinlistoissa on reiät 5 sentin välein, ja niiden ansiosta luukut pysyvät juuri sopivasti raollaan tai kokonaan auki.

Kasvilava pyörien päällä: näin rakennat lavan vaihe vaiheelta

Kasvilava pyörien päällä: ylimpien lautojen välin tulee olla 0,5 cm.

1. Kokoa kasvilavan päädyt kiinnittämällä liimalla ja ruuveilla laudat D ja G jalkoihin A. Ylimpien lautojen välin tulee olla 0,5 cm.

Kasvilavan sivulaudat kiinnitetään ruuveilla ja liimalla päätyihin.

2. Kiinnitä ruuveilla ja liimalla sivulaudat B, C, E ja F päätyihin. Kasvilavan runko on nyt valmis.

Kasvilavan pohjaan asetetaan pohjaan teräsverkot.

3. Käännä kasvilavan kehikko ylösalaisin ja kiinnitä määrlyillä eli sinkilöillä sen pohjaan teräsverkot O ja P. Voit leikata verkkoa peltisaksilla tai sivuleikkureilla, ja verkon avulla voit viritellä kehykset suorakulmaisiksi.

Kasvilava pyörien päällä: Kasvilavan kahdessa pyörässä on syytä olla jarrut.

4. Kiinnitä pyörät 4 x 40 millin ruuveilla. Kahdessa pyörässä on syytä olla jarrut.

Kasvilava pyörien päällä: keskimmäiseen lavaan asennetaan pleksilevyt.

5. Kokoa taimilaatikoiden pleksilasien kehykset listoista K ja J liimalla sekä 4 x 40 millin ruuveilla.

Poraa akryylilevyihin 4 millin reiät ja kiinnitä levyt lieriökantaisilla 3,5 x 16 millin ruuveilla.

Pyöristä tukilistojen M päät sekä poraa niihin reikärivit 5 sentin välein.

Kasvilava on helppo koota

6. Aseta kannet taimilaatikoiden päälle ja ruuvaa saranat paikoilleen.

Kiinnitä tukilistat alapäästä laatikon kehykseen ja ruuvaa ruudun kehykseen ruuvi, johon tukilistojen M säätöreiät mahtuvat.

Kasvilava viimeistellään lavan sisäpintaan kiinnitettävällä muovilla.

7. Kokoa päätylaatikot laudoista G ja H liimalla sekä 4 x 40 millin ruuveilla ja varusta ne verkkopohjilla, kuten edellä. Kiinnitä kannatinlistat L jalkoihin A.

Leikkaa muovista palat, jotka peittävät eri laatikoiden sisäpinnat reilusti – jätä reunoille työvaraa. Taittele muovien kulmat tuohiropeen lailla äläkä leikkaa niitä, jotta saumat pitävät vettä.

Kiinnitä muovien reunat listojen N avulla käyttäen nitojaa. Leikkaa sitten mattoveitsellä liika muovireuna pois. Kasvilava pyörien päällä on nyt valmis!

Lue lisää puutarhavinkkejä!