Katkaise sipulikukkien siemenkodat, hyödynnä nokkonen – kärhöä myös ruukkuun

Piha

Kevät etenee kohti kesää nyt huimin harppauksin, luonto ja puutarha suorastaan uhkuu intohimoista kasvua ja kukoistusta. Ensimmäiset sipulikukat on jo kukkaloistonsa esittäneet ja alkavat valmistuta keräämään voimia ensi kevään kukintaan. Marja- ja hedelmäpuiden kukinta-aika on myös alkanut ja nyt vain toivotaan suotuisia ilmoja pölyttäjille, jotta sato varmistuu.

Sipulikukkien siemenkodat katkaistaan, varret ja lehdet jätetään kasvamaan

Sipulikukista etenkin tulppaani, laukat ja narsissit ovat kestäviä ja kukkivat vuodesta toiseen, mutta kukintaa kannattaa myös edesauttaa poistamalla kukinnan jälkeen muodostuneet siemenkodat. Siemenkotien poistolla kasvit ikään kuin kääntävät koko kasvuhalunsa kasvattamaan sipulia uudestaan. Siihen yhteyttämiseen tarvitaan auringon energiaa ja siksi kaikki vihreät osat (lehdet ja kukkavarsi) jätetään paikalleen niin kauaksi aikaa kun ne pysyvät vihreinä. Pieni lannoitus sipulikukkien lannoitteella auttaa myös tässä uudistumisessa. Näin sipulit kasvavat kesällä komeiksi ja ovat täynnä kasvuintoa taas ensi keväänä.

Luonnon oma superkasvi nokkonen on nyt ajankohtainen

Nokkonen (Urtica dioica) on monivuotinen ruohokasvi. Rautanokkonen on samannäköinen, mutta yksivuotinen.

Koko kasvi juurinen käyttökelpoinen ravinnoksi tai rohdokseksi. Kasvaa koko maassa.

Käyttö ruoaksi

Yleensä käytetään nuoret versot keväällä (myöhemmin kesällä versojen latvat) ryöpättyinä muhennoksiin, lättyihin, leipään, keittoihin yms. pinaatin tapaan.

Lehdet voidaan myös kuivata ja niistä saatavaa viherjauhetta voidaan käyttää melkein mihin tahansa, esim. mysliin, viilin päälle, leivonnaisiin, yrttisuolaan, teeksi jne.

Nokkosta voidaan säilöä pakastamalla ryöpätyt versot tai em. kuivaamalla. Nokkosesta voidaan valmistaa myös esim. siirappia, simaa ja olutta.

Nokkosia ei pidä kerätä liian rehevästä maasta, eläinsuojien, kompostien tai ulkovessojen läheisyydestä, koska tällaisissa paikoissa kasvi kerää helposti itseensä haitallista nitraattia. Nokkonen voi kaikkien muiden kasvien tavoin aiheuttaa joillekin ihmisille allergisia reaktioita. Nokkosta ei myöskään suositella raskauden eikä imetyksen aikana. Munuaisten tai sydämen vajaatoimintaa sairastavien ei tulisi käyttää nokkosteetä.

Nokkosteetä valmistetaan kaatamalla kuumaa vettä nokkosenlehtien päälle, annetaan hautua 10 minuuttia ja siivilöidään lehdet pois. Makeutetaan tarvittaessa esim. hunajalla. Nokkostee on elimistöä puhdistava ja vahvistava tee. Nokkosteetä suositellaan juotavaksi keväällä muutamien viikkojen ajan 2-3 kupillista päivässä vahvistavana voimajuomana.

Nokkonen sisältää enemmän mineraalisuoloja kuin yksikään muu Suomessa kasvava kasvi. Rautaa nokkosessa on 7 kertaa enemmän kuin pinaatissa. Nokkosessa on myös erittäin paljon piitä, C-vitamiinia ja tärkeitä A-, B-, E- ja K-vitamiineja sekä mm. flavonoideja, eteerisiä öljyjä, hivenaineita ja runsaasti klorofyllejä A ja B.

Käyttö lannoitteena

Nokkosesta voidaan valmistaa sekä nokkosvettä että nokkoskäytettä. Molemmat valmistetaan keräämällä saavi/ämpäri täyteen nokkosia ja täyttämällä ämpäri vedellä. Nokkosvesi valmistuu 1-2 päivässä ja on laimentamattomana hyvä torjunta-aine. Nokkosvettä voidaan sumuttaa suoraan kasvien päälle ja se tehoaa hyvin, varsinkin toistettuna, esim. lehtikirvoihin.

Nokkoskäyte valmistetaan samalla tavalla, mutta käytteen annetaan seisoa aurinkoisessa paikassa 2-3 viikkoa. Käyte on valmista kun se lakkaa kuohumasta. Käyte alkaa haista, mutta se ei haittaa. Valmiista käytteestä siivilöidään nokkosen jäämät pois ja sitä käytetään laimennettuna. Nokkoskäytettä annostellaan lannoitteena kasvien juurelle, ei ruiskuteta lehdistölle. Runsasta lannoitusta vaativille kasveille hyvä laimennussuhde veden kanssa on 1:5. Muille kasveille suhteessa 1:10. Nokkoskäytettä voi käyttää myös torjunta-aineena, jolloin laimennussuhde 1:50.

Nokkoslannoitus edistää kaikkinaisesti kasvien hyvinvointia, edistää juurten kasvua, nostaa maan pH-tasoa, lisää kasvien typenottokykyä jne. Nokkoslannoitus ei korvaa esim. peruslannoitusta, mutta sitä voidaan käyttää keväällä ja alkukesällä lisäravinteena kun kasvien ravinteiden tarve on suurimmillaan.

Maassa kasvaessaan nokkonen parantaa lähellä olevien kasvien kasvua, erityisesti hedelmäpuut ja herukkapensaat hyötyvät nokkosen läheisyydestä. Kompostissa nokkonen nopeuttaa kompostin maatumista.

Knoppitieto: Nokkonen on kasvimaailman rottweiler, se suojelee pahoja henkiä vastaan. Sitä on käytetty jo 900-luvulla anglosaksisessa maailmassa voimayrttinä taistelussa pahaa vastaan.

Vinkki: Vanhat sukkahousut hyötykäyttöön! Mahdottoman kätevä tapa on sulloa vanhat sukkahousut täyteen nokkosia ja laittaa nokkoset niissä likomaan. Ei tarvitse siivilöidä, nostaa vain sukkikset nokkosineen pois vedestä.

Kärhö menestyy myös ruukussa – pari niksiä

Sen istuttamisesta ruukkuun minulla olisi antaa pari niksiä:

  • Valitaan tarpeeksi iso ja syvä ruukku. Leveys 35–40 cm ja syvyys 50–60 cm. Pohjassa on hyvä olla reiät ja salaojitus esim. lekasoralla tai ruukun paloilla ennen multaa.
  • Laitetaan mullan sekaan hidasliukoisia lannoitekäpyjä
  • Istutetaan kärhö 5–10 cm syvempään kuin kasvatusruukun pinta. Viimeistele istutus kivillä tms.
  • Kastele hyvin ja sijoita aurinkoiselle tai puolivarjoisalle paikalle.
  • Ruukun olisi hyvä olla vaalea tai suojassa paahtavalta auringolta, paahteesta kärhön juuret ei nimittäin tykkää.

Talvetus sitten joko viileässä paikassa tai jopa ulkonakin, mutta palaan siihen sitten myöhemmin syksyllä. Nautitaan kesästä ja kukista nyt ensin.

Mukavaa toukokuun loppua ja kesäkuun alkua!

Terveisin puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Pixabay, Juha Toikka / KodinKukat Oy


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Juha Toikka Kodin Kukat Kodinkukat kärhö kärhöt lannoite lannoittaa nokkkosvesi nokkonen nokkoskäyte nokkoslannoite siemenkota sipulikasvit sipulikukat sipulikukka

Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: