Kesäkukat – asiantuntija paljastaa kesäkukkamuodin uudet tuulet ja kasviuutuudet

Piha
Vihersuunnittelija Kirsti Oksanen tuntee kesäkukat ja tietää kesäkukkamuodin tuulet ja viimeisimmät kasviuutuudet.

Helsingin kaupungin kesäkukkaistutusten suunnittelusta vastaava Kirsti Oksanen ei malta olla erossa kesäkukista vapaa-aikanaankaan, vaan kokeilee joka kesä uutuuslajeja kotipihallaan. Laita sinäkin kesäkukat kukoistamaan Kirstin neuvoilla.

– Kesäkukilla voi muuntaa parvekkeen tai terassin ilmeen erilaiseksi. Me suomalaiset vain ajattelemme aika perinteisesti, Kirsti pohtii ja kertoo, että suosituin kesäkukka on edelleen punainen pelargoni.

Myös sinivalkoinen istutus on monen mieleen, vaikka sinisiä kasveja ei olekaan paljon tarjolla. Perinteisten suosikkien rinnalle tulee vuosittain tukku uutuuksia, joista Kirsti nytkin poimii kasveja kokeiluihinsa.

Dramatiikkaa hittiväreillä

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Mustan ja valkoisen yhdistelmät kiinnostavat ammattilaista.

– Valkoinen on yksittäisenä värinä parhaimmillaan iltahämärässä ja varjoisalla paikalla, mutta paahteessa se voi ainoana värinä tuntua lattealta. Vaan kun värin rinnalle istuttaa lähes mustanpuhuvia kesäkukkia, istutus saa ryhtiä. Dramatiikkaa syntyy esimerkiksi ‘Mystical Merlin’- ja ‘Black Satin’ -petunioilla tai tummalehtisellä ‘Sidekick Black’ -koristebataatilla. Myös moni perinteinen romanttinen kesäkukkalaji säväyttää modernina mustavalkoisena yhdistelmänä.

Kirsti näkee työssään, kuinka muotivirtaukset vaikuttavat kesäkukkatarjontaan. – Keltaiset kesäkukat ovat nyt Ruotsissa ja Keski-Euroopassa kovassa huudossa, hän paljastaa.

Vuosia pannassa ollut lämmin keltainen tekee tuloaan myös meille. Esimerkiksi daaliat ja tsinniat ovat perinteisiä kesäkukkia, joista löytyy keltaisia väriversioita. Myös kesäpäivänhattu, samettikukka, huovinkukka ja amppelirusokki tuovat istutuksiin muodikkaita keltaisen sävyjä.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

– Keltaisista kootaan yksivärisiä, voimakkaan aurinkoisia istutuksia tai sitä yhdistellään tummalehtisten kasvien tai liilanväristen kesäkukkien kanssa. Tavoitteena on vahva kontrasti, Kirsti kuvailee.

Limetinvihreä on puolestaan kestosuosikki, jota näkyy tänäkin kesänä. Hempeä vaaleanpunainen, sähäkkä pinkki, tyylikäs liila ja hehkuva oranssi näyttävät uudenlaisilta, kun niiden rinnalle istuttaa limetin värisiä kukkia. Kokeilun arvoisia ovat muun muassa tsinniat, koristetupakat ja koristebataatti.

Kesäpäivänhattu

Kesäpäivänhattu ’Prairie Sun’ (Rudbeckia hirta var. pulcherrima) ja sinitähtönen ’Florist Blue’ (Ageratum houstonianum) sopivat yhteen.

Samettinen petunia

Samettinen petunia ’Mystical Phantom’ on sävähdyttävä uutuus.

Värikäs- ja kirjavalehtisillä kasveilla syntyy loistoa ilman kukkia

Esimerkiksi punalehti ja koristebataatti tuovat hienon kontrastin istutukseen. Monella pelargonillakin on lehdissään kirjavuutta, joka tuo vaihtelua tasaisen vihreään lehtiväriin.

Heinät ja olemukseltaan heinämäiset kasvit kiinnostavat ammattilaista. Koristeheinien suosio on nousussa niin meillä kuin muuallakin. Modernin selkeissä ruukkuistutuksissa heiniä käytetään yksinään, mielellään usean ruukun rivistönä. Sekaistutuksiin heinät tuovat lajista riippuen ilmavuutta, ryhtiä ja rytmiä.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

– Kasvien kanssa saa leikitellä eikä kaiken tarvitse olla aina tavanomaista. Tärkeintä kuitenkin on se, mistä itse pitää, Kirsti kannustaa.

Kirjoliisukka

Kirjoliisukka ’Sasha’ (Plectranthus forsteri) sopii reunakasviksi puolivarjoon.

Tsinnia

Tsinnia ’Lancelot White’ sopii sekä romanttiseen että moderniin tyyliin.

Kesäkukat – 4 teemaa Kirstin tapaan

  1. Romanttisuus on edelleen suosiossa. Teemaan kuuluvat valkoisen, liilan, punaisen ja sinisen pastelliset sävyt sekä perinnekasvit, kuten pelargoni, leijonankita, daalia, koristetupakka ja tsinnia.
  2. Välimerellinen vahvojen värien yhdistelmä syntyy oranssilla, punaisella, sinisellä, liilalla ja purppuralla. Tyyliin sopivia kasveja ovat kanna, tulikruunu, pelargoni, koristeheinät, daaliat, verililjapuu ja tähkälilja.
  3. Erilaiset lehtimuodot ja -värit voivat olla kesäkukkaistutuksen kantava teema. Kokeile vaikka vihreä-, kelta-, puna- ja harmaalehtisiä lehtikasveja tai koristeheiniä.
  4. Hyöty ja kauneus yhdessä sopivat teemaksi. Kasvata kesäkukkien rinnalla erilaisia yrttejä ja vihanneksia: persiljaa, rosmariinia, punalehtistä basilikaa, mangoldia, punajuurta, fenkolia ja lehtikaalia.
kirsti oksanen

Vihersuunnittelija Kirsti Oksanen.

Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden kanssa. www.kotipuutarha.fi