Liekö toista niin kotoista keittiöpuutarhan kasvia kuin on raparperi? Kesäkuu on raparperin satokautta, mutta tavallisesti satoa tulee liikaa, ja osa siitä jää käyttämättä. Yksi helpoimmista keinoista hyödyntää raikkaita ja rapeita ruoteja on tehdä niistä simaa. Raparperisima onkin loistojuoma sekä juhliin että arkiseen janoon. Se syntyy tavallisen siman ohjeella, mutta kukin sitruuna vain korvataan puolella litralla raparperipaloja. Pakasteraparperitkin sopivat hienosti siman tekoon.
Raparperi on kestävä ja pitkäikäinen perinnekasvi. Se on melko uusi hyötykasvitulokas, sillä kasvatus on levinnyt koko maahan vasta 1800-luvulta alkaen. Lehtiruodit sisältävät runsaasti orgaanisia happoja, kuten omena-, sitruuna- ja etikkahappoa ja myös haitallista oksaalihappoa. Ruokakaupoissa myytävä happamuudensäätöaine (Nonoxal) sopii sekä raparperin että pinaatin oksaalihapon neutralointiin.
Kaunokaista nurmikolla.
Keltainen voikukkanurmikko ei kaikkia kotipuutarhureita miellytä, vaikka väri onkin iloinen. Hyötyhyönteiset rakastavat voikukkia, ja onkin ekoteko niittää ne vasta kukinnan jälkeen.
MAINOSMuitakin nurmikkokukkia on. Valkoapila menestyy laihassakin maassa ja muodostaa raikkaan vihreitä mattoja jopa kulottuvalle soranurmelle. Keltakukkainen suikeroalpi kukkii matalana vanhassa nurmikossa.
Yksi kauneimmista on kuitenkin bellis, kaunokainen. Läntisessä Euroopassa se on rikkaruohon maineessa, meillä se kelpaa kukkapenkkiinkin. Ja erityisen soma se on levittyessään koko nurmikolle. Parhaat kannat kestävät niittoa ja nousevat yhä uudestaan vuodesta toiseen.
Yrttikasvit ovat kauniita piharuukuissa ja amppeleissa, ja ne sopivat myös yhteen kesäkukkien kanssa. Ruukkuun tai koriin istutettu miniryytimaa on myös järkituliainen mökkivierailulle.
Useimmat yrttikasvit ovat kylmänkestävämpiä kuin kesäkukat. Niitä voi istuttaa jo varhain, ja ne myös säilyvät kauniina syystalveen asti. Koristeyrttejä on markkinoilla nyt paljon, joukossa värikkäitä lajikkeita, kuten keltaista mäkimeiramia ja punavalkovihreää salviaa.
MAINOS
Isopunasarja on näyttävä kukkija.
Suojaa
kasvimaalle istutetut taimet aluksi vaikka varjostusverkolla auringolta, jollet halua peittää maata kasvuharsolla. Valoshokki ei ole kasveille leikin asia.
Siirrä
huonekasvit ulos vähitellen sitkeimmistä alkaen, kun yöt eivät enää ole kylmiä. Kukkiva isopunasarja (Clivia miniata) on upea kuistin koriste, mutta älä vie sitä täyteen aurinkoon, sillä lehdet palavat herkästi. Puolivarjo on turvallisin useimmille lajeille.
Leikkaa
pois kuihtuneet kukinnot perennoista, jotka siementävät rajattomasti. Vuohenjuuri, tulikellukka, päivänkakkara ja ukonkello ovat pahamaineisia valloittajakasveja.
Vuohenjuuri
Muista
kastella keväällä istutettuja puita ja pensaita. Pari kastelukannullista puuta kohti on sopiva kerta-annos.
Nappaa kuva, kun olet taimiostoksilla.
Nappaa kuva. Pikkupokkari tai kännykkäkamera on verraton apu taimiostoksilla, kun on syytä pistää muistiin kasvien nimiä, lajikkeita ja hoito-ohjeita tai suunnitella yhteen sopivia värejä ja muotoja.
MAINOS