Kesämökin ostaminen kannattaa tehdä myös järjellä

Mökki
Kesämökin ostaminen tapahtuu yllättävän usein fiilispohjalta, mutta myös järki kannattaa ottaa mukaan kaupantekoon. Alkuhuuma voi nimittäin vaihtua mielipahaan, jos mökin sisätiloissa ei ole hyvä olla.
28.3.2023

Kesämökin ostaminen on yhtä tarkkaa puuhaa kuin kodin ostaminen, vaikka se tuntuu monesti unohtuvan. Parin viime vuoden aikana on jopa toteutunut mökkikauppoja, joissa ostotarjous on tehty kuvien perusteella tai heti näytöstä, koska kilpailu on käynyt kuumana. Suurta hankintaa on silloin ohjannut enemmän tunne kuin järki.

Tunteiden sekoittuminen kesämökin ostamiseen on täysin luonnollista: kun on etsinyt sopivaa mökkiä kauan ja hartaasti, omalta tuntuvan mökin pihassa voi tulla nopeasti varma tunne, että ”tämä se on”. Mutta vaikka edessä olisi unelmien mökki kauneimmalla tontilla, ennen kauppojen tekemistä kannattaa pohtia, minkä arvoinen mökki tai muut rakennukset ovat.

Mökissä on samoja kunnossa pidettäviä rakenteita kuin varsinaisessa kodissakin, ja korjausvelkaa kertyy samalla tavalla. Siksi kesämökin rakenteet kannattaa käydä läpi tarkasti ennen ostoa ja mieluiten asiantuntijan kanssa.

– 1960-70-luvun lauta- tai hirsimökkien rakenteet ovat helposti nähtävissä, eikä sellaisen korjaaminen vie konkurssiin. Ympärivuotisessa käytössä olevissa kohteissa rakennuksillakin on arvoa. Silloin kannattaa käyttää järkeä ja teettää kuntotarkastus, ettei yllätyksiä tule, sanoo Sp-Koti Oy:n toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

MAINOS
MAINOS LOPPUU
Kesämökin ostaminen: kaunis paikka ja ränsistynyt mökki

Vaikka mökki sijaitsee upealla paikalla, myös rakennuksen kunto kannattaa tarkistaa, jos sille lasketaan kaupassa arvoa. Mökin ostoon kannattaa suhtautua samalla tarkkuudella kuin talonkin ostoon.

Kesämökin ostaminen välittäjän avulla kannattaa

Asuntokaupan riitoihin johtavat helpommin kuluttajien väliset kaupat kuin sellaiset kaupat, joissa on ollut välittäjä mukana.

Kuntotarkastus on siis hyvä idea etenkin silloin, kun mökkiä myydään ilman välittäjää siitä huolimatta, että mökin myyjä ”tietää mökistä kaiken, koska se on itselle aikoinaan tehty”.

Välittäjällä on selonotto- ja tiedonantovelvollisuus, joten kaupan yhteydessä asioita käydään laajasti läpi. Ammattivälittäjä myös suosittelee kuntotarkastusta, Rantanen sanoo.

Asuntokaupan kuntotarkastuksia tekevän Raksystemsin varausjärjestelmissä kiihtynyt kesämökkikauppa on näkynyt jonkin verran.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

– Se saisi näkyä enemmänkin, sanoo liiketoimintajohtaja Kim Malmivaara.

Hänen mukaansa mökki jää usein kaupan yhteydessä tarkastamatta, koska se on ”vain mökki”, ja huomio on kiinnittynyt ulkopuolen asioihin, kuten siihen, tuleeko järvestä kalaa.

Mökissä tai kakkosasunnossa on ihan samoja rakenteita kuin varsinaisessa kodissakin ja korjausvelkaa kertyy samalla tavalla: välillä paikkoja pitää kunnostaa, Malmivaara toteaa.

Mieli lepää upeissa maalaismaisemissa ja mökissä on tunnelmaa. Kun rakennuksen käy vielä läpi kuntotarkastajan kanssa, ei tule ikäviä yllätyksiä. Kiinteistökaupassa välittäjän ammattitaidon hyödyntäminen myös yleensä kannattaa.

Kuntotarkastus välttää mielipahalta

Lisäkuluja, kuten kuntotarkastusta, ei välttämättä kuitenkaan olla halukkaita maksamaan mökkikaupan yhteydessä, jos kesämökin ostaminen halutaan hoitaa mahdollisimman edullisesti.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

– On hassua säästää tässä kohdin. Aina kannattaa vähintään konsultoida asiantuntijaa tai käyttää kevyempää tarkastusta ennen kauppaa, että ostaja ymmärtää, mitä uusi ajanviettopaikka tarvitsee toimiakseen kunnolla, Malmivaara sanoo.

Jukka Rantasen mukaan alkuhuuman jälkeen remontin määrä ja kustannukset voivat yllättää tarkastamattomassa kohteessa. Rahojen lisäksi voi loppua into ja halu tehdä paikasta ostohetken toiveita vastaava vapaa-ajankoti.

Kim Malmivaara lisää, että kyse on remonttien ennakoinnin lisäksi myös terveydestä.

Kun mummolan haju siirtyy jo kerrostalokotiinkin tai mökillä voi olla pitkiä aikoja vain pihalla, niin siinä voi olla äkkiä iso mielipaha käsiteltävänä. Siksi tarkastuksista ei kannattaisi koskaan säästää hinnan vuoksi.”

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Lähteet: Sp-Koti ja Raksystems

Lue myös: Kuntotarkastus jouduttaa talon myyntiä – Suomela – Jotta asuminen olisi mukavampaa