Kevät tekee tuloaan, lumikahleet jalassaan

Piha

Kevään viileissä ilmoissa on ollut se hyvä puoli, että kun maa on osin vielä jäässä ja roudassa, kasvit säästyvät mahdollisilta kuivumisilta paremmin. Valo lisääntyy kaiken aikaa ja ennusteen mukaan myös lämpömittarikin alkaa kohota, joten kaikki hyvä tulee ajoissa tänäkin vuonna.

Taimille laimeaa kastelulannoitetta

Jos istutat taimia kookostaimimultaan, muista, että siinä on valmiiksi lannoitetta ensimmäisille 2–3 viikolle. Tämän jälkeen kannattaa kastella laimealla lannoitevedellä, jotta kasvit saavat varmasti riittävästi voimaa kasvaakseen.

Jos käytit pelkää taimimultaa, lannoitekastelut kannattaa aloittaa heti. Taimimullissa ei yleensä ole tarpeeksi ravinteita turvaamaan kasvua, etenkään valmiiksi esikasvatetuille taimille, jotka uhkuvat kasvuintoa ja tarvitsevat siihen ravintoa. Lehtien haalea väri on yleensä lannoituksen puutteen selkein merkki.

Kalkkia nurmikolle

Jos et ennättänyt levittää kalkkia syksyllä tai nyt lumen päälle keväällä, niin sitten se kannattaa levittää vasta haravoinnin jälkeen, lannoituksen kanssa samaan aikaan. Kalkituksella on suuri merkitys nurmikon hyvälle kasvukunnolle. Kalkki muokkaa maaperää paremmaksi, se saa juurille tärkeät pieneliöt viihtymään paremmin.

Kalkki hoitaa maan pH:ta, jolloin kasvit pystyvät käyttämään lannoitteet paremmin hyödyksi. Mikäli nurmikkoa vain lannoitetaan eikä kalkita, kierre on valmis. Maa väkevöityy, nurmikko ei kasva kunnolla ja sammal valtaa alan. Hyvin hoidettu nurmikko on muuten nimetty yhdeksi tämän vuoden puutarhatrendiksi!

Mustaherukanoksat maljakkoon ja teetä nauttimaan

Kun leikkaat marjapensaita, tuo mustaherukoiden oksia sisälle ja laittaa maljakkoon. Lehdet puhkeavat hetkessä esiin, ja niistä tulee ihanaa vihreyttä sisälle sekä hiukan aromia ilmaan. Hauduta lehdet teeksi – voiko parempaa olla kuin tuoreista lehdistä valmistettu maukas ja ihanasti tuoksuva juoma!

Ödeema, mikä ihme se on?

Ödeema on monelle tuttu ilmiö, ja varmasti meistä jokainen on erehtynyt ajattelemaan aina pahinta, kun vioituksia on tullut esiin. Ensimmäisenä voi tulla mieleen, että jokin ötökkä tai tauti on päässyt kasvin kimppuun. Lähempi tutustuminen asiaan yleensä paljastaa, että näin ei ole, vaan kyse on ödeemasta, joka on kasville yleensä täysin vaaratonta.

Kaktukset, verenpisarat, orkideat, pelargoniat, begoniat, mehikasvit ja viiniköynnökset ovat yleisempiä kasveja, joilla tätä ilmiötä havaitaan. Myös mustasilmäasusannalla näkyy tuota hiukan olevan havaittavissa. Kunhan se siitä hiukan kasvaa ja saa enemmän aurinkoa, niin eipä ole enää.

Ödeemalla tarkoitetaan solujen tai solujen välitilan turpoamista, oli kyse sitten ihmisestä, eläimestä tai kasvista. Kasvilla se on yksinkertaisesti seuraus siitä, että juuripaine (= juuret toimivat hyvin) on suhteessa lehtien haihduttamiseen nähden liian kova, ja vesi puskee läpi kasvin lehtien solukoista rikkoen sen siinä samalla. Tämä ilmiö on tuttu etenkin näin keväällä ja myöhemminkin, etenkin lämmittämättömissä kasvihuoneissa viileiden ja pilvisten aikojen jälkeen. Silloin on kyse samasta ilmiöstä, kun tietyt kasvit ”itkevät” aamuisin lehdillään – neste vain tulee ulos lehtien reunoilta.

Puutarhatrendit 2017

Hyvin hoidetun nurmikon lisäksi on trendikästä kasvattaa hyötykasveja ja etenkin niitä, jotka sopivat grilliruokien kanssa: yrtit, salaatit, tomaatit, kurkut, mansikat…

Trendikkäitä ruukku- ja amppeli kasvatukseen suositeltuja lajikkeita saat täältä.

Makeasinikuusama on nimetty tämän vuoden trendikasviksi. Hiukan mustikanmakuinen ja erittäin paljon vitamiinia sisältävä, helppo marjapensas, jolla on myös nätti syysväritys.

Heinät on neljäs nimetty trendi tälle vuodelle. Ne ovat kasvattaneet suosiotaan ja lajikkeistoaan tasaisesti koko ajan, ja niissä alkaa olla jo todella erikoisiakin yksilöitä.

Hyvää vappua ja iloa saapuvaan kevääseen toivottelee

Puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity täällä >

Teksti ja kuvat: Juha Toikka / KodinKukat Oy

 

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

heinä heinät kalkita kalkki kevät nurmi Nurmikko ödeema


Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: