Kodin jätevedenkäsittely kuntoon kertaheitolla vuosikymmeniksi

MökkiTalo

Tanu Hälvä hankki kiinteistölleen Haapajärvelle uuden IISI S6 pienpuhdistamon vuonna 2008. Idea remonttiin heräsi uuden jätevesiasetuksen myötä, sillä vanhalla suodatussysteemillä alkoi olla jo ikää.

— Meillä oli pihalla vuonna -75 rakennettu perinteinen kahden sakokaivon suodatusjärjestelmä. Sen laskuoja välillä vähän haiskahti ja kannenkin läpi tuli tuoksua. Hajuhaitan ja uuden lakiasetuksen myötä arvelimme, että nyt olisi hyvä aika laittaa järjestelmä uusiksi, Hälvä kertoo.

Hän ryhtyi toimeen ja kysyi tutulta jätevesiremontteja tekevältä yrittäjäpariskunnalta Pasi ja Irja Leppäseltä, millainen puhdistamo hänelle sopisi parhaiten. 

—Pasi suositteli minulle heti IISI S6 pienpuhdistamoa. Hän oli juuri käynyt jätevedenkäsittelykoulutuksessa ja oli sitä mieltä, että puhdistamon kannattaa olla mahdollisimman yksinkertainen, jotta sen huoltaminenkin on helppoa. Se jäi mieleen – näinhän se on. Hintakin tuntui sopivalta verrattuna muihin ratkaisuihin, joten valinnasta ei ollut kysymystäkään.

 

Asennus kävi kätevästi yhdessä päivässä

I & P Leppänen Oy on perheyritys, joka on erikoistunut jätevesijärjestelmien asennuksiin ja huoltoihin. Leppäset tekivät Hälvän kiinteistölle lain vaatiman jätevesisuunnitelman ja hoitivat koko asennuksen Avaimet käteen -periaatteella, yhdessä koko perheen voimin.

—Tontti oli hiukan haastavalla sijainnilla kahden kallion välissä. Puhdistamo piti siis sijoittaa sentilleen oikealle kohdalle, jotta se saatiin mahtumaan. IISI oli paikkaan täysnappi ja se saatiin maisemoitua pihaan hyvin, muistelee Irja Leppänen.

Helppo ja huoleton tapa puhdistaa kiinteistön jätevedet

Hälvä kertoo olevansa todella tyytyväinen IISI S6 pienpuhdistamonsa helppokäyttöisyyteen ja huolettomuuteen. Puhdistuskemikaalia lisätään aika ajoin ja siinä yhteydessä kemikaaliannostelija on hyvä puhdistaa, mutta muuten puhdistamoon ei ole tarvinnut kajota lainkaan.

— Kaikki on mennyt juuri kuten pitää. IISI on toiminut pihalla moitteettomasti nyt toistakymmentä vuotta itsekseen, eikä sitä ole kertaakaan tarvinnut huoltaa – eiväthän tämän päivän kodinkoneetkaan kestä näin pitkään!

I & P Leppänen asentaa ja käy huoltamassa kaikkia Haapajärven seudun jätevedenpuhdistamoja.

—Valitettavan usein vastaan tulee järjestelmiä, jotka syystä tai toisesta ovat lakanneet toimimasta, kun taas IISI-puhdistamot pelittävät moitteetta vuosia. Siinä on puhdistamo, joka niin sanotusti kukkuu ja käy. Olemme laittaneet niitä asiakkaillemme yli 10 vuotta, sillä kaikki ovat olleet niihin älyttömän tyytyväisiä, Irja Leppänen summaa.

Mietitkö oman jätevesijärjestelmän uusimista? Kutsu tästä jätevesiasiantuntija käymään kylässä! Kartoituskäynti on maksuton.

Haapajärven seudun jätevesiremonteissa ja huoltoasioissa voit ottaa suoraan yhteyttä I & P Leppänen Oy:n!

I & P Leppänen Oy
040 558 7453

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Avalon Nordic Avalon Nordic Oy Green Rock jäteveden käsittely jätevedenkeräily jätevesijärjestelmät

Julkaisuun liitetty yritys

https://www.greenrock.fi/

Green Rock valmistaa jätevedenkäsittelylaitteita haja-asutusalueelle. Olemme suomalainen, kasvava ja kansainvälistyvä jätevesijärjestelmien asiantuntija.  Valikoimamme koostuu kehittämistämme ja valmistamistamme tuotteista, jotka ovat hyväksi havaittuja jo vuodesta 1998 alkaen.

Avalon Nordic Oy / Green Rock
PL 1000
65301 Vaasa

Puh. 040 841 9100
info(at)greenrock.fi
www.greenrock.fi

Lue lisää: Green Rock