Kodin turvallisuus kesälomalla – tarkista nämä!

MökkiTalo

Moni suomalainen aloittaa kesälomansa kesä-heinäkuun vaihteessa. Osa lähtee ulkomaille, toiset suuntaavat mökille. Kun asetat kotisi sähkölaitteet kesäsäätöihin ennen lomamatkaa, säästät sähkölaskussa ja vältät yllättävät tuhot.

Ennen lomareissua ajatukset ovat helposti jo tulevassa matkassa. Kiireessä kannattaa kuitenkin uhrata ajatus myös tyhjilleen jäävälle kodille.
Muutamalla pikkukikalla lomalainen säästää kesän aikana pitkän pennin tyhjilleen jäävän kodin sähkölaskussa ja välttää kesämyrskyjen ja murtovarkaiden aiheuttamat tuhot.

Muista ainakin nämä, ennen kuin suljet kodin oven:

1. Irrota kodin sähkölaitteet verkosta

Kierrä koti ennen lähtöä huolellisesti läpi ja tarkista, että kaikki jää järkevään kuntoon. Irrota sähkölaitteet, kuten televisio, tietokone, kahvinkeitin ja muut keittiölaitteet pistorasioista. Laitteet tulee irrottaa sähköverkosta kokonaan. Näin koti pysyy suojassa pölypaloilta ja ukkosvaurioilta.

2. Aseta päälle jäävät laitteet kesäasetuksille

Säädä päälle jäävien laitteiden asetukset siten, että ne kuluttavat mahdollisimman vähän sähköä. Esimerkiksi ilmanvaihtokoneen voi poissaolon ajaksi asettaa minimiteholle. Useamman pakastimen kodeissa pakasteet voi siirtää yhteen pakastimeen, jolloin toisen voi sulattaa ja sammuttaa ennen loppukesän satokautta.

3. Kytke lämmitys pois

Kesällä kaikki kodin lämmitykset on syytä ottaa pois päältä. Matkalle lähtiessä etenkin kylpyhuoneen lattialämmitys kannattaa muistaa sammuttaa, sillä se vie käyttämättömänä paljon energiaa. Kotona ollessa kylpyhuoneen lattialämmitystä kannattaa kuitenkin pitää päällä ainakin suihkun käytön jälkeen, jotta märkätiloihin ei synny kosteusvaurioita.

4. Seuraa kotiasi etänä

Kotiaan voi seurata myös mökkilaiturilta erilaisten palvelujen avulla. Nettiin kytkettyjen lämpö- ja kosteusmittareiden avulla saa nopeasti selville, onko esimerkiksi ovia jäänyt auki tai onko talossa vesivahinko. Mittareita ei tarvitse vahtia jatkuvasti, vaan ne voi laittaa hälyttämään, jos jotain tavanomaisesta poikkeavaa tapahtuu. Sähkölaitteita voi myös ohjata etänä. Esimerkiksi valojen sytyttäminen ja sammuttaminen satunnaisesti auttaa pitämään murtovarkaat loitolla.

5. Tarkista kulutuslukemat vielä ennen lähtöä

Sähkön kulutusta mittaavasta palvelusta voi vielä tarkistaa vielä ennen lähtöä, ettei mitään sähkön suursyöppöä ole jäänyt päälle. Kodin sähkönkulutusta voi tutkia tunnin tarkkuudella sähköverkkoyhtiön tai myyntiyhtiöiden verkkosivuilta tai näiden tarjoamien sovellusten avulla.

Vinkit antoi Vattenfallin energia-asiantuntija Malkus Lindroos.

Lisätietoja:

Vattenfall

www.vattenfall.fi


Vattenfall on yksi Suomen suurimmista valtakunnallisista sähkönmyyjistä. Vattenfall tarjoaa myös erilaisia energiafiksuja tuotteita sekä jakaa neuvoja ja tietoa energiatehokkaaseen elämään. Vattenfall edistää kestävää kehitystä yhdessä kuluttajien kanssa. 

Vattenfall myy sähköä kaikkialle Suomeen (lukuun ottamatta Ahvenanmaata) ja on yksi maan suurimmista sähkön myyjistä. Meiltä voit valita itsellesi sopivan sähkösopimuksen ja tavan, jolla haluat sähkösi tuotetun. Tarjoamme ja kehitämme asiakkaillemme myös muita sähköön liittyviä tuotteita ja palveluita, joiden avulla voit ottaa sähkölaskusi hallintaan.

Lähde: Deski.fi


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

kesä kesäasunto kesäloma kodin turvallisuus kodinturva kodinturvajärjestelmä sähkö sähkönkulutus

Lisää samasta aiheesta