Laitteiden keskihinnat ovat nousussa: kuluttajat haluavat entistä laadukkaampia ja paremmilla ominaisuuksilla varustettuja tuotteita. Kotekin tuoreimman tilaston mukaan kodintekniikan hinnat ovat nousseet keskimäärin neljä prosenttia.
 
Viihde-elektroniikan myynti on kasvanut peräti 62 prosenttia vuoden 2005 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Tuoteryhmän vetureita ovat taulutelevisiot, joiden myynti on yli kolminkertaistunut, ja digisovittimet, joiden myynti on tuplaantunut. Myös MP3-soittimien myynti on edelleen kasvanut. Digiboksien keskihinta on noussut 15 prosenttia. Keskihintaa on nostanut erityisesti tallennusmahdollisuudella varustettujen laitteiden suuri kysyntä. Myös jotkin isoista kodinkoneista, kuten jääkaapit ja pakastimet, kasvattivat keskihintojaan. Laitteisiin on tullut uusia ominaisuuksia, kuten antibakteerikäsittely, automaattinen sulatus ja entistä pienempi virrankulutus.
Kotek on kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumi, johon kuuluvat Elektroniikan Tukkukauppiaat ry (ETK), Kodintekniikkaliitto ry sekä alan merkittävimmät vähittäismyyjät. Kotek julkaisee kuluttajamyyntiä mittaavan indeksin neljä kertaa vuodessa. Tuoreimmat tilastot ja ajankohtaiset aiheet löytyvät Kotekin Internet-sivuilta, kotek.fi. Tilastot antavat hyvän kuvan kuluttajien kysynnän muutoksista, sillä tukkumyynnin sijasta ne mittaavat toteutunutta myyntiä kuluttajille.