Kokemuksia.fi – Mikko Lehtosen kattoremontti: “Prima-rakentajien vahvuudet ovat kokonaisvastuu ja hommien sujuvuus!”

Talo

Kristiina ja Mikko Lehtosella on kokemusta Prima-rakentajien kanssa tehdystä yhteistyöstä jo useamman remontin tiimoilta. Viimeisimpänä yritys remontoi Lehtosten Lohjalla sijaitsevan omakotitalon katon ja ulkoverhouksen. Kumppaniksi Prima valikoitui heidän kantaman kokonaisvastuunsa ansiosta.

Lehtoset asuvat tätä nykyä Mikon isoisän 1930-luvun lopussa rakentamassa omakotitalossa. Talon seinät oli viimeksi maalattu 1970-luvun alkupuolella, ja katto oli täysin alkuperäinen. Tarve remontille juonsi juurensa Lehtosten pitkäaikaiseen unelmaan talon uudistamisesta ja laajentamisesta.

”Ei siinä ne TV-sarjoista tutut ihastuksen huudahdukset kaukana olleet, kun nähtiin talo!”

 

 

 

– Oltiin haaveiltu tällaisesta remontista jo aiemmin. Teetettiin Prima-rakentajilla iso remontti jo edelliseen omakotitaloomme ja siitä jäi hyvä kokemus. Kun he vaihtoivat meille muutaman ikkunan tähän taloon aiemmin, kysyimme, voisivatko he tehdä isommankin urakan, jossa talon ulkoasu muuttuu ja taloa laajennetaan, Mikko muistelee.

– Sehän onnistui! Kilpailutimme toki remontin, mutta Prima-rakentajat voitti sen selvästi: he olivat ainut yritys, joka pystyi tarjoamaan kaiken avaimet käteen -periaatteella. He suunnittelivat ja toteuttivat katon, julkisivun ja laajennuksen. Tarjous oli myös rahassa mitattuna edullisin.

“Parasta on se sujuvuus, millä hommat hoituvat!”

Laajassa remontissa Prima-rakentajat purki vanhan verhoilun ja katon pois, jonka jälkeen talo verhoiltiin uudelleen ja katto asennettiin. Samassa yhteydessä myös talon vanhan kuistin päälle rakennettiin uutta asuintilaa yhteensä yhdeksän neliön verran. Erityisen tyytyväisiä Lehtoset ovat siihen, miten hyvin remontti sujui.

– Se meni oikein hienosti! Remontti oli meidän kannalta todella helppo, koska Prima-rakentajat hoiti kokonaisuuden. Ei tarvinnut itse tilata jätelavoja tai muuta. Todella asiakaslähtöistä palvelua saimme heiltä, Mikko kehuu.

– Myös keskusteluyhteys yrityksen ja meidän välillä oli erinomainen. Heiltä on vastattu meille joka kerta, ja jos jotain aikataulumuutoksia on heidän puoleltaan tullut, meitä on pidetty hyvin ajan tasalla näistä etukäteen.

Talo näyttää nyt upealta

Pariskunta on tyytyväinen remontin lopputulokseen. Remontti valmistui perheen lomaillessa Lapissa, josta palatessaan Kristiina ja Mikko kiiruhtivat katsomaan uuden ulkoasun saanutta taloaan.

– Ei maltettu odottaa viikonloppuun asti, vaan vietiin lapset mummolaan ja tultiin vaimon kanssa jo katsomaan taloa ja polttamaan urakalla puita, jotta saatiin talo lämpimäksi, Mikko naurahtaa.

– Ei siinä ne TV-sarjoista tutut ihastuksen huudahdukset kaukana olleet, kun nähtiin talo! Vaikka itsellä oli vahvat mielikuvat siitä, miltä talo tulisi näyttämään, niin valmiin toteutuksen nähdessä ei voinut kuin todeta, että upea se on!

– Prima-rakentajia olen jo tuttaville suositellutkin hyvänä kumppanina tällaisiin hommiin. Meille merkitsi se, että voidaan luottaa työntekijöihin ja jättää avaimet heidän haltuunsa. Tämän yrityksen kohdalla tuetaan myös aidosti kotimaista työtä, koska raha jää Suomeen, Mikko toteaa lopuksi.


Suomen Asiakaskokemukset Oy

Mikä onkaan parempi tapa vakuuttaa potentiaaliset asiakkaat yrityksestäsi kuin tyytyväisen asiakkaan kokemus? Riittää, kun toimitat meille listan asiakkaistanne: me tuotamme heidän kokemuksensa mielenkiintoiseksi kokemusvideoksi tai -tekstiksi.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

katemateriaali katto kattoasennus kattofirma kattomaali kattorakenne kattorakenteet kattoremontin pohjatyöt kattoremontti

Julkaisuun liitetty yritys

https://prima-rakentajat.fi

Erikoistunut talojen ulkopuolen remontteihin

Prima-rakentajat Oy on Suomen johtava julkisivujen korjausrakentaja. Tarjoamme täydellisen julkisivuremonttipalvelun: katot, kattorakennemuutokset, katonkorotus, ulkoverhoukset, terassit, ovet ja ikkunat, talon maalaukset. Pystymme tarjoamaan alan parasta asiantuntemusta ja ripeää, laadukasta ammattilaispalvelua.

Lue lisää: Prima-rakentajat Oy