Kotimainen omena Lobo markkinoilla

Piha

Syksyn edetessä ja päivien lyhentyessä on omenatarhoilla käynnissä vuoden vilkkain sesonki. Meillä eniten viljelty omenalajike Lobo on nyt parhaimmillaan, joten kotimaisia omenia pakataan ja lähetetään kauppoihin kaiken aikaa. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta arvioidaan, että Loboa, Aromaa ja muita talvilajikkeita lähetetään kauppaan viljelmiltä tänä vuonna noin 4,5 miljoonaa kiloa. 

– Syyskuun poutainen sääjakso oli suotuisa omenatarhoille. Omenarupi ei ole pilannut kehittyviä hedelmiä ja kun pihlajanmarjakoin kanta on alhainen, on omenien laatu tänä vuonna erittäin hyvä. Omenien väritys ja erityisesti maku ovat tänä vuonna kohdallaan, kerrotaan Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta. Myös sadonkorjuutyötä on päästy tekemään ihanteellisissa olosuhteissa.

Omenaa viljellään ammattimaisesti noin 670 hehtaarilla ja 310 tilalla. Pääviljelyalueet ovat Ahvenanmaa, Lounais-Suomi ja Länsi-Uusimaa. Viljelyalueita on myös Hämeessä, Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Savossa.  Ammattitarhojen omenasato menee pääosin tuorekulutukseen.

Kotimainen kuorimatta paras 

Omenan terveellisin osa on sen kuorikerros, jonka flavonoidipitoisuus on moninkertainen hedelmälihaan verrattuna. Lobo ja muutamat muut lajikkeet kehittävät kypsyessään ympärilleen ohuen, kiiltävän vahakerroksen, jota ei kannata säikähtää. Kyseessä on omenan luontainen vaha, joka suojaa hedelmää ja osaltaan varmistaa sen säilymisen hyvänä varastoinnin aikana. Luontaisen vahan takia omenaa ei myöskään tarvitse kuoria, vaan sen voi huoleti syödä kuorineen. Pelkkä pesu puhtaalla vedellä riittää. Tuoksuvat, tummanpunaiset Lobot ja muut talviomenat ovat terveellisimmillään tuoreina.

Omena on tärkeä vitamiinien, kivennäisaineiden, liukenevien ravintokuitujen ja flavonoidien lähde ruokavaliossamme. Omenan energiasisältö on melko pieni, vaikka se muiden hedelmien tapaan on sokeripitoinen ja monet lajikkeet maistuvat makealta.

Lisätietoja:

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto

www.hedelmatmarjat.fi

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto on alan yrittäjien valtakunnallinen toimialajärjestö jonka tehtävänä on kehittää maamme hedelmän- ja marjantuotantoa sekä toteuttaa suomalaisten marjojen ja omenan valtakunnallista menekinedistämistä ja viestintää.

Lähde: ePressi.com

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Omena omenalajike omenalajikkeet omenapuu omenapuut


Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: