Kotimaiset mansikat kypsyvät hiljalleen – ensimmäiset jo juhannuspöytiin

KeittiöPiha

Ensimmäiset avomaalla harson alla kasvaneet kotimaiset mansikat ovat ilmestyneet myyntipöydille juhannuksen kunniaksi. Kausi- ja kasvihuoneissa kypsynyttä mansikkaa on ollut tarjolla jo kesäkuun ajan.   

Aikaisen kevääntulon takia oltiin välillä etuajassa, mutta viileä sääjakso touko- ja kesäkuussa on jarruttanut kesän tuloa ja mansikkasadon kehittymistä. Nyt ollaan runsas viikko myöhässä normaalin kesän aikataulusta. Viime vuonna oli lähes ennätysaikainen kesä, nyt ollaan selvästi myöhässä. Vastaavanlainen myöhäinen mansikkakesä oli kaksi vuotta sitten.

Kesä on tullut Etelä-Suomen rannikkoalueilla aikaisemmin kuin maan keski- tai pohjoisosiin, joten alueelliset erot näyttävät muodostuvan tavallista suuremmiksi. Juhannusherkuiksi mansikat ehtivät kypsyä Eteläisen Suomen aikaisilta viljelymailta. Mansikan pääsatokausi alkanee Etelä-Suomesta lähtien heinäkuun ensimmäisellä tai toisella viikolla.

Satoennuste normaali viileästä alkukesästä huolimatta

Vaikka alkukesä onkin ollut viileä, eivät mansikkakasvustot ole kärsineet siitä lainkaan. Sadetta on tullut sopivasti ja tällä hetkellä kaikki edellytykset sadon onnistumiselle ovat kohtalaisen hyvät. Mansikan kokonaissatomääräksi Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ennustaa 13–14 miljoonaa kiloa. Ennustetta tarkennetaan juhannuksen jälkeisten sääolojen mukaan.

Talvi oli leuto ja kasvustot ovat talvehtineet kohtalaisen hyvin. Talvivaurioita on kuitenkin jonkin verran vähälumisilla alueilla. Varsinkin vanhimmissa kasvustoissa näkyy myös edellistalven aiheuttamia pakkasvaurioita.  

Lisätietoja:

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto

www.hedelmatmarjat.fi | www.marjat.fi

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto on alan yrittäjien valtakunnallinen toimialajärjestö jonka tehtävänä on kehittää maamme hedelmän- ja marjantuotantoa sekä toteuttaa suomalaisten marjojen ja omenan valtakunnallista menekinedistämistä ja viestintää.

Lähde: ePressi.com


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

juhannus mansikan itsepoiminta mansikan satokausi mansikan suoramyynti mansikka mansikkalajike mansikkasato

Lisää samasta aiheesta