Perinteisesti pientalopihoilla on kasvanut omenapuita ja marjapensaita. Niiden rinnalle suosiossa ovat nyt nousseet salaatit ja yrtit, joiden kasvatus on helppoa myös parvekkeella tai terassilla. Jo 60 prosenttia kotipuutarhureista kasvattaa yrttejä tai salaatteja.
– Hyötykasviviljelyn suosion nousu on selkeä trendi. Kahdessa vuodessa kasvatusinto on noussut huimasti. Pinta-alat eivät välttämättä ole suuria, mutta eri lajeja kasvatetaan ennakkoluulottomasti . Iloinen yllätys on vihannesten, juuresten ja perunan suosion nousu. Tänä keväänä 64 prosenttia joko kasvattaa itse perunaa tai haaveilee omasta perunasadosta. Kaksi vuotta sitten vastaava prosentti oli 35, kertoo Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Hyötykasvien kasvattajista 91 prosenttia motivoi ruuan tuoreus. 80 prosenttia vastaajista kertoo kasvattavansa syötäviä kasveja, jotta voi olla varma ruuan alkuperästä. Mukavana ajanvietteenä hyötykasvien viljelyä pitää 86 prosenttia vastaajista. Puutarhanhoito ei olekaan pelkkää kasvien kasvattamista, vaan puutarha tarjoaa sekä harrastuksena että paikkana kauneutta ja onnistumisen iloa.
MAINOS– Hämmästyttävää, että jopa 65 prosenttia kotipuutarhureista hyötykasvien kasvatukseen motivoi säästö ruokalaskussa. Toisaalta olen kyllä itsekin huomannut, että syyskesällä on huomattavasti vähemmän tarvetta poiketa kaupan vihannesosastolle, kun omasta maasta saa monipuolisesti satoa, kertoo Riikka Kerttula.
Ruokalaskun pienenemisen vuoksi viljely on hieman yleisempää nuorien aikuisten kuin eläkeläisten keskuudessa. 20–30 -vuotiaista 79 prosenttia ja yli 70-vuotiaista 53 prosenttia toivoo ruokalaskuun pienennystä.
Myös kokkiohjelmien suosio näkyy puutarhaharrastuksessa. Yrttien ja maustekasvien lisäksi muut erikoisuudet, joita ei välttämättä saa tuoreena kaupasta, houkuttelevat kokeilemaan kasvatusta. 60 prosenttia vastaajista ilmoittaakin kasvattavansa erikoiskasveja ruuanlaittoon.
Mitkä seuraavista kasveista kasvavat pihallanne ja mitä haluaisit siellä kasvavan? Biolan 2015 ja Taloustutkimus 2013.
MAINOS
| 2013 n 1304 | 2015 n 1244 | ||
MAINOS
MAINOS LOPPUU | Kasvaa (%) | Haluaisi kasvattaa (%) | Kasvaa (%) | Haluaisi kasvattaa (%) MAINOS
MAINOS LOPPUU |
Salaatteja/yrttejä | 48 | 16 | 60 | 26 |
Mansikoita | 32 | 14 | 44 | 31 |
Vihanneksia | 30 | 16 | 46 | 35 |
Juureksia | 23 | 14 | 34 | 34 |
Perunaa | 24 | 11 | 36 | 28 |
Biolanin sähköiseen puutarhakyselyyn vastasi toukokuun toisen ja kolmannen viikon aikana yhteensä 1 244 suomalaista, jotka osallistuvat puutarhanhoitoon. Vuoden 2013 tulokset perustuvat Biolanin Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn, johon osallistui 1 304 pientaloasujaa samasta kohderyhmästä.
Jos perunat on istutettu uuteen multaan, lannoitusta ei välttämättä tarvita. Jos kasvu näyttää heikolta, voi kasvualustaan upottaa kourallisen kanankakkarakeita jokaista siemenperunaa kohti.
Teksti ja kuvat: Biolan Oy