Kotona on monta ihmeellistä ja jännittävää asiaa

Talo

Lapsen turvallisuus ja hyvinvointi ovat tärkeimpiä asioita kodissa, ja toisaalta luontainen uteliaisuus on upea lasta kehittävä piirre. Nämä kaksi joskus ristiriitaista seikkaa saa sovitettua yhteen olemalla läsnä lapsen touhuissa ja korjaamalla vaaran paikat turvallisiksi.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Maailma on tutkimista varten ja lapsen kuuluu olla utelias. Lasta ei pidä kasvattaa kuplan sisällä kaikkea peläten.

Rakastava vanhempi seurailee lapsen touhuja ja tarkkailee samalla, että mitään pahaa ei tapahdu. Vanha kansa puhuu pentusilmästä, joka tarkoittaa sitä, että aikuinen puutuu tilanteeseen jo ennen kuin voi sattua pahasti.

Isä tai äiti ei voi kuitenkaan joka sekuntia olla lapsen turvana ja tukena, vaan kodista on tehtävät lapselle turvallinen myös sellaisiin hetkiin, kun lapsi touhuaa ilman valvontaa. Lapsen luonnollisesta uteliaisuudesta voi seurata vaarallisia tilanteita, ja vanhemman vastuulla on huolehtia, että taapero voi välillä itsenäisestikin leikkiä rauhassa ja turvallisesti.

Jos omat lapset ovat jo isoja, voi olla vaikea muistaa taaperon kyvykkyyttä hakeutua monenmoisin vaaratilanteisiin. Kun kylään on tulossa lapsiperhe tai vaikka lapsenlapset, kannattaa tarkistaa, että koti on edelleen turvallinen lapsille.

Myös lastenhoitajalle pitää muistaa kerrata kodin vaaran paikat ja keinot, joilla lapsi pysyy varmasti turvassa.

↑Lapsi oppii liikkumaan ympäristössään harjoittelemalla. Vanhempien pitää valvoa lähellä tai luoda ympäristöstä turvallinen, että esimerkiksi putoamisvaaraa ei ole.

Vesi, sähkövirta ja pesuaineet pois ulottuvilta

Paras lapsiturvallisuus syntyy siitä, että ennakoit tilanteet ja miettii, mitä voi mahdollisesti tapahtua. 

Vauvaa ei esimerkiksi pidä ikinä jättää valvomatta hoitopöydälle tai syöttötuoliin, koska pienokainen ei tarvitse montaa silmänräpäystä kierähtääkseen tai pyörähtääkseen pois.

Sama pätee isoihin vesiastioihin sisällä ja ulkona: Lasta ei voi jättää hetkeksikään valvomatta veden lähettyville, kuten kylpyammeen tai paljun viereen. Kovin montaa senttiä vettä ei tarvita, että se aiheuttaa pienelle lapselle todellisen hukkumisvaaran, kun oikein huono tuuri käy.

Sähköpistokkeet sijaitsevat usein matalalla eli juuri sopivasti vauvojen ja pienten lasten ulottuvilla. Nekin pitää suojata tai peittää, kuten myös kuumat uunit ja liedet.

Lääkkeet, pesuaineet tai alkoholijuomat nostetaan lapsen ulottumattomiin ja mieluiten lukolliseen kaappiin. Myös tulitikut ja kynttilät otetaan pois lapsen ulottuvilta.

↑Itsekseenkin voi pieni lapsi leikkiä, kunhan on varmistettu, että lähellä ei ole pieniä tai teräviä esineitä ja tutkimusmatkat voi tehdä turvallisesti.

Portaat ja ikkunat turvallisesti tutuiksi

Pienikin lapsi oppii nopeasti kulkemaan portaissa, kunhan saa harjoitella turvallisesti valvovien silmien ja nopeiden käsien ulottuvilla.

Rappusissa voi sattua ja tapahtua, jos aikuinen ei ole katsomassa, joten portaiden ylä- että alapäähän kannattaa asentaa turvaportti. Vanhemmat ja isommat lapset saavat sen helposti auki, mutta pienet eivät. Turvaportti pitää myös muistaa sulkea. Porrasalueen turvallisuutta lisää hyvä kaide.

Ikkunanäkymä kiinnostaa kaikkia – ja se, mitä siellä ikkunan ulkopuolella on! Siispä ikkunoihin laitetaan putoamisen estävät ikkunapidikkeet ja sellaiset lukot, joita lapsi ei pysty itse avaamaan.

Jos asunto sijaitsee korkeassa rakennuksessa, kannattaa asentaa turvakaide ikkunoiden ja myös parvekkeen ulkopuolelle. 

↑Vesi kiinnosta lapsia ja siihen kannattaa tutustua ja tottua vanhempien valvonnassa. 

Laatikostot pysyvät kiinni lapsilukolla

Lapsen omalta leikkialueelta karsitaan pois terävät tai muuten vaaralliset esineet. Tärkeää on laittaa piiloon myös pienet lelut tai niiden osat, jotka voivat eksyä lapsen suuhun. Lattiat on pidettävä esteettöminä, jotta lapsi pääsee turvallisesti liikkumaan ilman kompastumista.

Konttaavalle lapselle huonekalujen kulmat sijaitsevat hankalalla korkeudella. Jotta törmäykset eivät aiheuttaisi kipeitä kuhmuja, huonekalujen kulmat voi suojata tilapäisesti tai vaikka pyöristää.

Sänkyyn kannattaa asentaa turvalaidat suojaamaan putoamiselta sitten, kun on aika siirtyä pinnasängystä isojen poikien ja tyttöjen sänkyyn.

Lapsilukot estävät laatikoiden avautumista vahingossa, jotta pienet sormet välttyvät jäämästä pöytien ja lipastojen ulosvedettävien laatikoiden väliin. Myös muita kaappeja ja esimerkiksi vessanpöntön voi tarpeen mukaan varustaa lapsilukoilla.

↑Lapsuus on ainutkertaista oppimisen ja kokeilemisen aikaa, ja turvallisessa kodissa on mukava kasvaa isoksi.

Lähde: Babysits.fi

Kuvat: Pixabay.com ja Pexels.com

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

koti lapset lapsi lapsilukko lapsilukot lapsiturvallinen lapsiturvallinen koti lapsiturvallisuus turvakaide turvallinen koti turvallisuus turvaportti


Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: