Kun isä lämmityskulut puolitti

LämmitysTalo

Vantaalainen perheenisä tunnustaa olevansa intohimoinen optimoija, joka nauttii siitä, että onnistuu säästämään rahaa turhasta kulutuksesta – tinkimättä tippaakaan elämänlaadusta. Sähkölämmitys osoittautui helpoksi säästökohteeksi.

Uusi asunto oli muuten ihana, mutta kallis sähkölämmitys mietitytti aktiivista arkea elävää nuorta perhettä. Saman tien, kun tavarat oli muutettu sisään Tikkurilassa sijaitsevaan rivitalokolmioon, startupissa työskentelevä perheenisä otti asiakseen selvittää, kuinka oman huoneiston energiakuluja voisi pienentää.

Vertailun ykköseksi nousi OptiWatti

Tiukan tiedonhankinnan ja vertailujen jälkeen kirkkaasti parhaaksi keinoksi säästää sähkölämmityksessä valikoitui OptiWatti. Kyseessä on jälkiasennettava langaton älyjärjestelmä, joka muuttaa vanhankin asunnon sähkölämmityksen energiatehokkaaksi. Suuria remontteja ei tarvittu, joten järjestelmän sai nopeasti käyttöön.

OptiWatin avulla voi säästää jopa 40 % sähkölämmityksen kuluista, mutta tikkurilaisessa 77 neliön rivitalokolmiossa säästö vietiin pidemmälle – käytännössä puolitettiin. Perheen ensimmäisen asumisvuoden aikana sähkölämmityksen kustannukset laskivat edellisten asukkaiden 1 200–1 400 eurosta 700 euroon. OptiWatti pienensi älykkäällä ohjauksella sähkölaskua saman aikaan, kun vauvaperhe nautti modernista asumismukavuudesta ja kodin lämmöstä. Kuinka ihmeessä tämä onnistui?

Heräsikö ajatus, paljonko sinun kotisi lämmityksessä voisi säästää?

Säästö lämmityksessä ei tarkoita palelua

Yksinkertainen huonelämpötilan laskeminen säästäisi rahaa, mutta ei kukaan halua palella kodissaan. Lisäksi lämmityslaitteiden säätäminen käsin on työlästä ja epätarkkaa. OptiWatti lämmittää kodin huone- ja tuntikohtaisesti, käyttötarpeen mukaan. Kaikki hoituu alkusäätöjen perusteella automaattisesti, joten järjestelmä sopii hyvin mukavuudenhaluiselle ja kiireiselle.

Tikkurilassa suuret säästöt syntyivät huonekohtaisella lämpötilojen optimoinnilla. Esimerkiksi makuuhuoneen lämpötila on nukkumaanmenoaikaan (klo 21–24) ja aamuisin (klo 6–9) 21,5 °C. Yöllä parhaaksi lämpötilaksi unen laadulle osoittautui 19 °C. Työpäivän ajan ja alkuillan makuuhuoneessa saa olla alimmillaan 16°C, mutta käytännössä lämpötila jää korkeammalle. Työpäivän jälkeen perhe oleskelee tavallisesti olohuoneessa ja keittiössä, joissa lämpötila on sopivan lämmin perheen ollessa kotona ja viileämpi perheen poissa ollessa. Lastenhuoneen lämpötilan ajastus noudattaa lapsen unirytmiä.

Lämmitys ohjataan halvimmille tunneille

Perheellä on käytössään pörssisähkösopimus, ja OptiWatti ohjaa lämmityksen automaattisesti aina halvimmille tunneille, myös käyttöveden osalta. Alkuasetusten jälkeen järjestelmään ei tarvitse koskea, mutta tarvittaessa lämmitystä voi seurata ja ohjata etänä millä tahansa älylaitteella. Lomamatkojen ja pidempien poissaolojen ajaksi koko kodin lämmityksen saa helposti napsautettua niin sanottuun säästötilaan.

Ilmalämpöpumpusta ei yksinään saa vastaavia tehoja, eikä sen käytettävyys ole yhtä vaivatonta. Jos asunnossa sen sijaan on jo ilmalämpöpumppu, OptiWatti sopii hyvin tehostamaan sen toimintaa ja maksimoimaan siitä saatavat hyödyt. Ilmalämpöpumpun saa liitettyä OptiWatin automatosoituun ohjaukseen ja etähallintaan, jolloin se tulee tehokkaaseen yhteistyöhön kodin muun lämmityksen kanssa. OptiWatti optimoi monin tavoin niin asumismukavuuden kuin säästöt.

Ota yhteyttä ja tilaa maksuton hyötykartoitus!

Lue lisää OptiWatti-käyttäjien kokemuksista säästöstä ja mukavuudesta www.optiwatti.fi


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

energiansäästö energiatehokas asuminen energiatehokkuus kodin lämmitys lämmityksen optimointi lämmityksenohjausjärjestelmä lämmitysjärjestelmä OptiWatti sähkölämmitys talotekniikka älyjärjestelmä

Julkaisuun liitetty yritys

https://www.optiwatti.fi

OptiWatti Oy on kotimainen kasvuyritys, joka tekee helppokäyttöisiä ratkaisuja energiansäästöön ja -hallintaan. Samalla parannamme asiakkaiden kiinteistöjen käyttömukavuutta ja helpotamme niiden hallintaa. Haluamme taistella ilmastonmuutoksen haittoja vastaan.

Lue lisää: OptiWatti Oy