Kuu suosii ja pääsiäinen lähestyy – aurinko tekee ihmeitään

Piha

Kuu suosii nyt puiden ja pensaiden leikkaamista sekä polttopuiden kaatoa. Aurinko tekee ihmeitään kasvihuoneella. Miten ehkäistä kylvöjä kiusaava home? Katso puutarhurin vinkit!

Vallitseva kuun asento tarkoittaa ainakin sitä, että leikkausajat alkavat ja ovat muuten parhaimmillaan. Leikkauksia voit jatkaa hyvin aina huhtikuun ensimmäiselle viikolle asti. Samoin lehtipuiset polttopuut kannattaa kaataa kuivumaan ennen kuin kuu vaihtuu 5.4. Nyt kaadetut polttopuut halkeavat hyvin ja kuivuvat nopeasti.

Pistokkaiden juurruttamisen aika on parin viikon päästä, joten palailen niihin asioihin silloin. Jos sinulla on jokin asia / idea niiden suhteen, niin laita ihmeessä, voidaan sitten yhdessä taas oppia enempi.

Mustaherukka ja äkämäpunkit

Mustaherukoiden silmuissa (yleensä latvasilmuissa) talvehtivat äkämäpunkkien ”pesät” olisi hyvä käydä tarkistamassa ja poistamassa ennen kuin silmut aukeaa. Nyt ne alkavat erottua hyvin ja ovat helppo poimia pois. Ja muistathan, että nämä silmut hävitetään joko polttamalla tai talousjätteiden mukana kaatopaikalle. Niitä ei saa heittää maahan, eikä edes kompostiin. Yksi parhaista sivustoista tunnistaa ja saada lisätietoa tästä (ja toki paljon muistakin ”ötököistä”) on Luodon Leenan sivusto, jonne pääset tästä.

Ja ihan oikeasti tuo mustaherukan äkämäpunkki on sellainen, joka kannattaa ottaa ihan tosissaan. Se ei pelkästään vähennä satoa, vaan saattaa tuhota koko pensaan ja muutkin terveet pensaat ympärillä. Pieni homma oikeaan aikaan tehtynä, mutta tekemättömänä suuri vahinko.

Kiusaako home siemen- ja taimikylvöjä? Helppo konsti ehkäistä ja hoitaa

Nyt on hyvä kun vihdoin aurinko taas paistaa, mutta välillä kun oli näitä pidempiä pilvisiä jaksoja, eikä kylvösten pinnat pääse kuivumaan, niin homeen vaara oli suuri.

Homeen iskeminen kylvöksiin on aina haitallista ja pahimmillaan tuhoaa koko kylvöksen, joten sitä kannattaa seurailla ja torjua vaikka jo ennakkoon. Yksi helpoimpia keinoja on tehdä se tuolla Atamon-säilöntäaineella. Eli sekoitetaan vettä / atamonia suhteessa 1 litra / 1 tl, ja tällä seoksella suihkutetaan mullan pinta. Mitä hienompi sumu, sen parempi ja itse käytän pelkästään tätä  sumupulloa.

Pääsiäinen lähestyy – oksia maljakkoon ja rairuohonsiemenet ostoslistalle

Pääsiäinen on kuukauden päästä, joten jos haluat pääsiäiseksi vihreitä oksia pääsiäispöytään, kukkien sekaan tai ihan muuten vain, niin nyt olisi niiden aika päästä maljakkoon. Itse suosin aina koivunoksia, mutta toki myös omenapuun oksia tulee leikkaamisten yhteydessä ihan ”sivutuotteena”. Niissä on lisäksi se kukka kyllä niin ihana, että ei oikein muuta tarvitsekaan maljakkoon, kuin pelkät oksat!

Eikä siitä haittaa ole, vaikka hamkkisit nuo rairuohonsiemenet kaupasta jo nyt. Vaikkei niitä ihan vielä kylvetäkään, vaan vasta viikon–puolentoista päästä, niin onhan nekin sitten valmiina.

Enkelinsiipi haudalle? Mikä ihana ajatus!

Tajusin sen vasta nyt itsekin, kun Pirkko näitä tilasi ja kertoi ajatuksestaan istuttaa näitä haudalle. Aivan ihana ajatus ja itse kasvihan on siihen tarkoitukseen mitä soveltuvin. Jos sinullakin heräsi ajatus, niin enkelinsiipiä (Villlakko) saat varattua täältä.

9,90 € / kpl tai 24,90 € / 3 kpl (ovh. 29,70)

Kiitos Pirkko tästä ajatuksesta, aion myös itse kasvattaa ja viedä enkelinsiivet rakkaille tänä kesänä.

Kynnelliset istutushanskat toimii sittenkin

Nimittäin kun näin ensimmäisen kerran nämä ”kynnelliset istutushanskat”, niin olin ihan varma, että ihan kiva idea, mutta ei varmaan toimi käytännössä. Mutta vaikka olin epäilevä, niin tuttu perusluonteeni – uteliaisuus, halu kokeilla ja selvittää voitti kuitenkin. Hankin parit hanskat tutulta toimittajaltani ja miten kävikään? Nämä toimikin ihan oikeasti hyvin! Istui hyvin, hommat hoituivat eikä sormenpäät ollut yhtään kipeät pidemmänkään kuopsuttelun jälkeen. Rikkaruohojen poistaminen penkeistä tuntui suorastaan enempi hauskanpidolle, kuin sormenpäät verille vetävälle pakkopullalle. Ja se on hyvä idea, että vain tuo toinen hanska on varustettu noilla ”kupsutuskynsillä”. Toinen käsi jää tällöin vapaammin käytettäväksi niihin hommiin missä nuo kynnet voisi olla tiellä. Hanskoja voi pitää siis koko ajan, eikä tarvitse vaihtaa tai ottaa pois kesken hommien. Puuvillakäsine on kyllä ihan hyvä laittaa tuonne alle.

Yksi koko (M-L) ja hinta vain 4,95 € / pari, ja näitä saat täältä.

Aurinko tekee ihmeitä –  ensimmäiset taimet alkavat olla valmiita

On se jännä miten se pitkään paikallaan juroneen taimen kasvu pyrähtää käyntiin, kun juuret ovat kasvaneet tarpeeksi. Nyt nimittäin ihan muutamassa päivässä on pieniä kasvunihmeitä taas tapahtunut sellaisella vauhdilla tuolla kasvihuoneella, että enää korkeintaan viikko tai kaksi ja ensimmäiset taimet ovat jo niin isoja, että voin ne hyvin ja turvallisin mielin saattaa uusiin koteihin. 

Sen verran katselin noita keväälle varattuja taimia, että vaikka hyvälle näyttää ja kaikki kasvaa jopa paremmin kuin uskalsin toivoakkaan, niin silti osa taimista alkaa olla kohta loppuun varattu. Ja kun enempää en voi mistään taikoa, niin varaathan ajoissa omasi. Minä sitten täällä kasvatan niitä sinulle ja toimittelen kun on hyvä aika. Osaan vain laittaa niille ”lapun kylkeen” jo nyt, että on sinulle varattuja. Olisiko näissä jotain kivaa, on muutama uusikin lisättynyt. Täältä löydät koko komeuden.

Mullantuoksuisin terveisin puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Pixabay, Juha Toikka / KodinKukat Oy


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

enkelinsiipi Juha Toikka Kodin Kukat Kodinkukat pääsiäinen pääsiäiskoristeet pääsiäiskukat siemenkylvö taimikylvö äkämäpunkki äkämäsilmutarkistus

Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: