Kylmästä lämpimään – uskollinen ja runsas kukkija

Piha

Monet talvehtineet kasvit alkavat jo hiljalleen heräillä ja työntää uutta silmua. Appleblossom on ns. ruusun-nuppupelargoni, joka kukkii vuodesta toiseen uskollisesti ja runsaasti. Onnistuneen siemenkylvön yksi tärkeimmistä tekijöistä on oikeanlainen multaseos - lue puutarhurin vinkki!

Kurkistus kellariin – heräämön kautta lämpimään ja valoon

Kellarissa kannattaa nyt vierailla tavallistakin ahkerammin. Näin kevättä kohden tarkkailen paitsi siellä olevien juuresten kuntoa, myös koristekasvien heräilyä. Monet talvehtineet kasvit alkavat jo hiljalleen heräillä ja työntää uutta silmua.

Itselläni on pihapiirissä vanha navettarakennus, jonne vien kasvit kellarista heräilemään. Siellä on aavistuksen lämpimämpää kuin kellarissa, ja ennen kaikkea sinne tulee ikkunoista valoa. Suora siirto kellarista lämpimään on kasville aina jonkinasteinen koettelemus. Ne selviävät siitä kyllä, etenkin jos nyt ei ihan suoraan paahteeseen ja kuumaan joudu, mutta tuon ”herättämön” kautta tykkään ne herätellä uuteen kasvukauteen. Jos sinulla on siis mahdollista järjestää tuollainen ”herättämö” esim. hieman viilentämällä jokin huone, jonne tulee myös valoa ulkoa, niin se on ihanteellinen herääville kasveille. Mullanvaihto ja kolme-neljä viikkoa siellä, niin sitten voikin siirtää kasvit täyteen valoon ja lämpöön turvallisin mielin.

Yhdet suurimmat aarteeni, mitä kellarista tuonne heräämöön nostan, ovat nuo vanhat pelargonit. Ne saavat nyt uudet mullat ja kevyen kastelun pelkällä vedellä. Hiukan leikkaan niitä ja siitä ne sitten alkavat hiljalleen heräilemään. Pelargonit ovat aina ihania, mutta tuollaiset vanhat pelargonit, niissä on kyllä ihan oma taikansa, tarinansa ja henkensä!

Pelargoni ’Appleblossom’

Suurin suosikkini on aivan ihastuttava vanhan ajan pelargoni ’Appleblossom’. Se on ns. ruusun-nuppupelargoni, joka kukkii vuodesta toiseen uskollisesti ja runsaasti.

3 kpl pakkaus 9,95 € (ovh. 12,90) täältä, ja 6 kpl pakkaus 17,95 € (ovh. 19,90) täältä.

Tämän kevään pelargonivalikoimani (myös tuoksu- ja riippupelargonit) näet kertavilkaisulla täältä.

Tämän kevään muut lajikkeet löydät täältä.

Olen jatkanut tutulla tyylillä valikoimani kanssa, eli valinnut ne mielestäni parhaat lajikkeet.

Sipulinkynsiä multaan ja versoja nousee

Yksi kevään mukavimpia hetkiä on taas käsillä, kun saa työnnellä valkosipulinkynsiä multaan ja katsoa kuinka nopeasti ne työntävät varret esiin. Samalla voi heitellä hiukan herneitä itämään. Niistä saa nopeasti uutta satoa ruokiin ja salaatteihin. Itse tykkään käyttää niitä ihan vaan ruisleivän päällä sellaisenaan.

Istutusmulta vinkki

Onnistuneen siemenkylvön yksi tärkeimmistä tekijöistä on oikeanlainen multaseos, johon siemenet kylvetään. Etenkin pienille siemenille mullan tulee olla juuri oikeanlaista, jotta itäminen onnistuu. Lähes kaikilla valmistajilla on oman merkkinen, kylvöihin tarkoitettu seos, mutta laaduissa on eroja. En lähde vertailemaan eri valmistajien tuotteita, vaan varmistan seoksen onnistumisen aina toisin. Valitsen siis kahden eri toimittajan kylvöseosmultaa ja lisäksi yhden kaktusmullan. Sekoitan näitä kaikkia keskenään 1/3 verran ja lopputulos on aina hyvä.

Maaliskuisin terveisin puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Pixabay, Juha Toikka / KodinKukat Oy

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

istutusmulta Juha Toikka Kodin Kukat Kodinkukat kylvää kylvö pelargoni siemenkylvö talvehtia talvehtiva kasvi


Lisää samasta aiheesta


Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: