Lidl kysyi suomalaisilta – jouluruoka on keventymässä

Keittiö

Erilaiset kalat, äyriäiset ja kasvisruoat ovat kasvattaneet suosiotaan suomalaisten joulupöydässä samalla kun lihatuotteiden syöntiä aiotaan vähentää. Vaikka suomalainen jouluruoka on keventymässä, perinteet pitävät pintansa ja kinkku on yhä joulupöydän ykkönen.

Suomalaiset arvostavat jouluruoassa perinteitä ja suomalaisen joulupöydän antimet ovat pysyneet viimeiset kymmenen vuotta melko samanlaisina. Lidlin Taloustutkimuksella teettämän jouluruokatutkimuksen mukaan muutosta kala- ja äyriäispainotteiseen suuntaan on kuitenkin tapahtunut.

– Kylmä- ja lämminsavustettu lohi ovat olleet ennenkin suosittuja, mutta niiden suosio on kasvanut kymmenen vuoden takaiseen aikaan verrattuna. Merenelävistä on tulossa yhä tärkeämpi osa suomalaisten jouluruokailua, sillä myös mädit ja äyriäiset ovat nostaneet suosiotaan, kertoo Lidlin osto-osaston johtaja Thomas Heinrichs.

Bataattilaatikko vakiinnuttaa paikkaansa suomalaisten joulupöydässä

Muita tutkimuksen mukaan suosiotaan nostattaneita jouluruokia ovat muun muassa vihersalaatti, bataattilaatikko, punajuuriaurajuustovuoka, juustot, sitrushedelmät ja pähkinät. Näistä bataattilaatikko on lähes seitsemän kertaa yleisempi joulupöydän osa nyt kuin kymmenen vuotta sitten.

– Tänä jouluna suomalaisista 31 prosenttia aikoo lisätä kasvispohjaisten ja 25 prosenttia kalaruokien käyttöä, sekä 13 prosenttia vähentää possun lihan käyttöä. Samalla uusia ruokia kokeillaan mieluiten kasviksista ja kalasta. Näiden tulosten perusteella voisi sanoa, että suomalainen jouluruoka on vähitellen keventymässä, Heinrichs sanoo.

Kinkku on yhä joulupöydän ykkönen

Monen perinteisen jouluruoan, kuten esimerkiksi kinkun, lanttu- ja porkkanalaatikon sekä joulutorttujen, suosio on laskenut keskimäärin noin 10 prosenttia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vaikka perinteisten ruokien suosio on laskussa, ovat ne silti yleisimpiä jouluruokia.

– Kinkku on osa suomalaista joulua ja tutkimuksen mukaan 84 prosenttia syö sitä jouluna. Samoin lanttu- ja porkkanalaatikkoja syö lähes 80 prosenttia vastanneista. Tuloksista myös huomaa, että miehet haluavat merkittävästi naisia enemmän perinteisen joulun vanhoine tuttuine jouluruokineen, Heinrichs sanoo.

Heinrichs näkeekin, että suomalainen joulupöytä on perinteinen, mutta siihen haetaan pieniä muutoksia ja uusia ruokalajeja rauhallisella tahdilla.

– Kauppojen valikoimassa täytyy olla jouluna kinkkua ja laatikoita, se on selvä. Samalla kuitenkin on tärkeää, että vaihtoehtoja ja kansainvälisiä makuja löytyy. Meiltä Lidlistä haetaankin usein perinteisten ruokien rinnalla kalatuotteita, kasviksia ja kansainvälisiä jouluherkkuja. Paras joulu tuntuu olevan perinteiden ja uusien tuulien sekoitus, Heinrichs summaa.

Mitä kuului joulupöytään kymmenen vuotta sitten ja nyt?

  •  Joulukinkku: nyt 85 %, ennen 93 %
  • Lanttulaatikko: nyt 80 %, ennen 93 %
  • Joulutortut: nyt 80 %, ennen 91 %
  • Porkkanalaatikko: nyt 78 %, ennen 90 %
  • Joulupiparit: nyt 78 %, ennen 89 %
  • Riisipuuro: nyt 74 %, ennen 82 %
  • Joulukonvehdit: nyt 74 %, ennen 79 %
  • Rosolli: nyt 72 %, ennen 88 %
  • Perunat tai muusi: nyt 69 %, ennen 77 %
  • Perunalaatikko: nyt 68 %, ennen 77 %

Eniten yleistyneet jouluruuat viimeisen kymmenen vuoden aikana:

  • Bataattilaatikko: nyt 20 %, ennen 3 %
  • Vihersalaatti: nyt 61 %, ennen 50 %
  • Punajuuriaurajuustovuoka: nyt 12 %, ennen 4 %
  • Juustot: nyt 62 %, ennen 54 %
  • Lämminsavustettu lohi: nyt 54 %, ennen 48 %
  • Kylmäsavustettu lohi: nyt 54 %, ennen 48 %
  • Suklaakakku tai muu makea kakku: nyt 21 %, ennen 14 %
  • Joulukalkkuna: nyt 17 %, ennen 13 %
  • Äyriäiset: nyt 8 %, ennen 4 %
  • Mäti: nyt 32 %, ennen 29 %

Tutkimustiedot perustuvat Lidlin tilaamaan jouluruokatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä tutkimus toteutettiin lokakuussa 2016 ja siihen vastasi 1242 joulua viettävää 18–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa.

Lisätietoja:

Lidl Suomi Ky

www.lidl.fi

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Lidlin konseptin ydin on parhaan hinta-laatusuhteen tarjoaminen asiakkaille iloisesti palvellen. Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti kasvaneessa organisaatiossa työskentelee yli 5000 henkilöä. 156 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa ja Laukaassa sijaitsevista jakelukeskuksista.

Lähde: Cision News


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

joulu joulunvietto jouluperinteet jouluruoat jouluruoka

Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: