Liesipalo on yleinen – arvaatko kuinka monta liesipaloa vuodessa sattuu?

Sisustus
Liesipalo kohtaa koteja usein. Joka päivä paloautot lähtevät sammuttamaan keittiöitä, joissa joku on käyttänyt liettä väärin.

Liesipalo sattuu Suomessa tuhatkunta kertaa vuodessa. Useimmiten liesipalo johtuu siitä, että liesi unohtuu tai jätetään päälle. Teknisiä vikoja ei liesissä juurikaan ole. Liesipaloista seuraa myös kuolemantapauksia. Suomen Pelastusalankeskusjärjestön alustavien tietojen mukaan tänä vuonna on tulipaloissa kuollut kahdeksan henkilöä.

Liedet ovat kotien paloturvallisuuden synkin kohta. Nukahdetaan, kun ruoka on porisemassa. Liesi jätetään hauduttamaan ruokaa siksi aikaa, kun käydään ulkoilemassa. Tai sitten liesi yksinkertaisesti vain unohtuu päälle. Liesipalot ja liesipalovaarat ovat pelastustoimelle arkipäivää.

Vältä liesipalo – ratkaisuja paloturvallisuuteen

Liesien paloturvallisuuteen on olemassa kahdenlaisia ratkaisuja. Toiminnallinen ratkaisu on käyttää liettä oikein, koko ajan kokin valvovan silmän alla.

Koska ihminen kuitenkin on unohtavainen, varsinkin vanhemmiten, apuun tulevat tekniset ratkaisut.

MAINOS
MAINOS LOPPUU
  • Lieden yhteyteen voi hankkia liesivahdin, joka katkaisee liedestä virran.
  • Tai lieden yhteyteen voi asentaa automaattisen sammutuslaitteen. Se sammuttaa tulen, jos ruoka pannulla syttyy.
  • Liesien turvalaitteiden EU-tasoinen standardi on juuri lopullisesti hyväksytty. Standardi määrittelee ne vähimmäisvaatimukset, jotka turvalaitteilta vaaditaan.

Automaattinen sammutuslaitteisto on yhä tehokkain tapa ehkäistä palokuolemia

Sprinkleri

Liesien turvalaitteiden EU-tasoinen standardi on juuri lopullisesti hyväksytty.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mediaseurantaan perustuvien alustavien tietojen mukaan tammikuun tulipaloissa on kuollut kahdeksan henkilöä. Tulipaloissa kuolleista miehiä on viisi, naisia yksi ja kahden sukupuoli ei ilmene mediatietoista. Viime vuonna samaan aikaan palokuolleita oli 15.

Automaattinen sammutuslaitteisto on yhä tehokkain tapa ehkäistä palokuolemia. Viime vuonna keskusteltiin julkisuudessa siitä, että sprinklerien sammutusvesi yhdistyneenä palokaasuihin aiheuttaa tappavan myrkyllisiä yhdisteitä. Keskustelun taustalla olleet mittaukset perustuivat Pelastusopistolla tehtyyn opinnäytetyöhön. Pelastusopisto on tiedottanut, että mittaustulokset ovat virheellisiä.

 

Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, www.spek.fi

MAINOS
MAINOS LOPPUU