Liukuovi lisää asumisen sujuvuutta

Talo
Liukuovi on yhä suositumpi väliovi tavallisessa asumisessa. Tutkijat kartoittivat väliseiniin tarkoitettujen liukuovien ominaisuuksia, hyötyjä ja haasteita asumisessa. Lue tulokset.

Työtehoseuran asumisen tutkijat kartoittivat maalis–huhtikuussa 2015 väliseiniin tarkoitettujen liukuovien ominaisuuksia sekä hyötyjä ja haasteita asumisessa.

Liukuovien käyttö väliovina on selvästi lisääntynyt tavallisessa asumisessa, ja mikäli trendi seuraa Ruotsin mallia, tahti kiihtyy edelleen. Asuntomessuilla on jo viime vuosina ollut runsaasti liukuovia ja ovien kotimainen tarjonta on kasvanut. Esteettömyysseikkojen nostaminen esille väestön ikääntyessä on kasvattanut liukuovien suosiota.

Perinteinen liukuovi on pinta-asennettu, seinän päälle kiskoilla liukuva ovilevy. Uuden sukupolven liukuovet asennetaan ovielementtinä väliseinän sisään. Valmis elementti, jollainen löytyy esimerkiksi Liune Doorilta, on helppo asentaa. Asennusvaiheita on hieman tavallista ovea enemmän, koska samalla asennetaan myös osa väliseinää.

Remonttikohteissa väliseinän sisään asennettavan liukuoven asennus vaatii olemassa olevan seinän avaamista ja osittaista purkamista, jotta ovielementti mahtuu sisään. Vaihtoehtoisesti voidaan tukevoittaa olemassa olevaa seinärakennetta, jos purkaminen ei ole mahdollista tai järkevää.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Pinta-asennettava liukuovi on monissa remonttikohteissa järkevä vaihtoehto. Kun asennushaasteesta selvitään, puoltavat tilan toiminnallisuutta parantavat seikat liukuovien valintaa.

Liukuovi tuo esteettömyyttä

saunan liukuovi

Saunan tavallisesti rajallisissa tiloissa liukuovi on hyvä vaihtoehto.

Tilojen esteettömyys on hyvä ja tavoiteltava asia kaikessa suunnittelussa, ei vain erityisryhmien asumisessa. Liukuovi on hyvä ratkaisu tässä suhteessa, ja niitä asennetaan entistä enemmän esimerkiksi senioriasuntoihin, palvelutaloihin ja päiväkoteihin.

Rollaattorilla, pyörätuolilla tai muuten hankalasti liikkuvan kannalta on miellyttävää, kun ei tarvitse väistellä saranoilla ulos- tai sisäänpäin avautuvaa ovea ja kurotella ovea avattaessa. Vauhdikkaasti ovissa kulkevat lapset tai kiireiset aikuiset eivät aina huomioi perässä kulkevaa tai oven toisella puolella olevaa. Liukuovea ei voi iskeä toisen ihmisen kasvoille eikä saranapuolelle voi jättää sormia.

Oikein asennettu liukuovi on helppo avata ja sulkea. Parhaimmillaan ovi liukuu pienellä kosketuksella auki ja suljettaessa lukkiutuu kevyesti seinän sisään pomppusalvan ansiosta. Avautumisessa on valmistaja- ja mallikohtaisia eroja.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Väliseinien liukuovet ripustetaan ylhäältä, joten kynnyksettömyys toteutuu liukuoviratkaisuissa luontevasti. Liukuovi menee seinärakenteen sisään, jolloin oviaukko on kokonaisuudessaan käytössä. Näin esteettömyysmääräysten (RakMk F1) ohjeet täyttyvät helpommin kuin tavallisilla ovilla. Perinteinen ovilehti saranoineen kaventaa oviaukkoa, jos se ei pääse avautumaan kokonaan viereistä seinää vasten.

Liukuovi säästää tilaa ja luo tilan tuntua

pariliukuovi

Leveä oviaukko täyttyy hyvin pariliukuovella. Kuvat: Liune Door

Liukovessa ei ole avautuvaa ovilevyä tilaa viemässä, joten tavanomaiseen 90-senttiseen aukkoon asennettu liukuovi vapauttaa tilaa sisustukselle yli neliömetrin verran. Liukuoven oviaukon viereen voi vaikka ripustaa taulun tai sijoittaa kaapin. Pinta-asennettava liukuovi vaatii avoimen seinäpinnan, mutta sen edessä olevaa tilaa voidaan kuitenkin hyödyntää. Pienissä tiloissa liukuovien tuoma tilansäästö on merkittävä, kun asunnon neliöt saadaan tehokkaasti hyötykäyttöön.

”Suomalaiset asuvat suhteellisen ahtaasti. Asuntojen keskimääräinen pinta-ala on 80 neliötä ja Uudellamaalla vielä vähemmän. Pienille asunnoille on kysyntää etenkin pääkaupunkiseudulla, missä neliöt ovat kalliita. Jokainen tilaa säästävä ratkaisu on kullan arvoinen”, toteaa arkkitehti ja tutkimusvastaava Minna Kuusela Työtehoseurasta.

Väljemmissäkin asunnoissa saattaa olla ahtaita kohtia. Tyypillisiä ovat käynnit kodinhoitohuoneeseen, vaatehuoneeseen ja muihin vastaaviin huoltotiloihin. Vierekkäiset ovet kolisevat toisiaan vasten eikä yksittäinen ovi tahdo mahtua aukeamaan. Järkevä soveltamiskohde on sauna, missä tilat ovat miltei aina pieniä ja tavallisen oven aukeamisen vaatima tila usein ongelma.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Liukuovien valikoima on varsin kattava

Saatavilla on sopivia ovia moniin tarpeisiin kuten uudis- ja korjausrakentamiskohteisiin, kosteisiin sekä akustisesti vaativiin tiloihin. Leveä aukko täyttyy esimerkiksi pariliukuovella, jossa kummallakin puolella oviaukkoa on oma seinän sisäinen elementtinsä. Ratkaisu sopii etenkin uudisrakentamiseen, ja tila, esimerkiksi iso olohuone, voidaan jakaa nopeasti kahdeksi erilliseksi tilaksi vaikka television katselua tai vieraiden majoittamista varten.

Väliseinään asennettava liukuovi on investointi

Väliseinän sisään asennettavan liukuoven ja tavallisen oven hintaeroa tasoittaa valmis seinärakenne-elementti. Asennustapa ja hintaero rajoittavat hieman markkinoita ja oven hankinta vaatii huomion jo suunnitteluvaiheessa. ”Hintaero tavalliseen oveen verrattuna tulee takaisin toiminnallisuutena ja asumismukavuutena, pitkässä käyttöiässä ja valmistajien antamassa takuussa, sekä säästetyissä asuinneliöissä: tavallisen oven avautumisen vaatima tila syö asumiseen varattuja kalliita neliöitä”, toteaa Liunen myyntipäällikkö Simo Ylä-Peräinen.

Asennustestaus

Työtehoseurassa on kevään aikana testattu seinän sisään asennettavien liukuovien asennusominaisuuksia ja tarkasteltu liukuovia laajemmassa mittakaavassa osana asumista. Testattavina ovat olleet kahden eri valmistajan, Eclisse ja Liune Door, ovet. Testauksessa on paneuduttu asennusteknisten asioiden – asennuksen helppous, sujuvuus, vaatiiko asentaminen rakennusalan osaamista, voiko oven asentaa yksin – lisäksi myös muihin asennusprosessiin liittyviin tekijöihin käyttöohjeen toimivuudesta ovipaketin sisältämiin tarvikkeisiin asti. Testausraportti valmistuu toukokuussa 2015.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Lisätietoja: TTS Työtehoseura, www.tts.fi

liukuoven asennus

Liune-liukuovielementin ja ovilevyn asentamista, TTS 27.3.2015. Kuvat: Minna Kuusela