Poissa olivat huono omatunto ja häpeä eletystä lomasta
Kesällä eräässä päivälehdessä oli artikkeli, jossa kyseenalaistettiin suomalaisten pitkät kesälomat. Työhyvinvointiin perehtynyt asiantuntija väitti, että kolmeviikkoinen, yhtäjaksoinen kesäloma riittää työelämässä olevalle aikuiselle. Jutussa viitattiin suureen maailmaan ja joihinkin maihin, joissa ihmiset joutuvat tyytymään kahden viikon tai peräti muutaman päivän vuosilomaan.
Minusta tuo kuulosti mahdottoman hölmöltä. Melkein suutuin. 14-vuotias kuopuksemme kuittasikin asiantuntijan kommentin: ” Se on salee joku tutkija, jolla ei oo mitään elämää eikä ainakaan perhettä eikä kavereita, sille riittää joo varmaan kolme viikkoo…”
Nicke Lignell: lomalla nautin pienistä rutiineista ja puuhista.
Viihdyn free lance -työssäni monesta syystä. Se tuo minulle vaihtelua, uusia haasteita ja vie minut jatkuvasti uusiin paikkoihin, mutta ennen kaikkea tapaan paljon ihmisiä! Naisia, miehiä, lapsia, senioreita, iloisia, huolestuneita, rentoja, kireitä, mukavia, omituisia ja ihan kaiken sorttisia tyyppejä. Välillä ihan normaalejakin. Tämä tekee työkuvastani viihtyisän.
MAINOSKesällä eli lomalla viihdyn pienessä porukassa, luonnon lähellä, nauttien pienistä rutiineista ja puuhista. Parasta on aikatauluton, improvisoitu ja usein hyvinkin yksinkertainen ajanvietto. Se tuo vastapainoa työelämään ja tasapainoa elämään. Kenties se on yksi elämän onnellisuuden resepteistä.
15 vuotta sitten päätimme perheen kanssa ottaa katkaisuloman kaikesta. Lapset olivat pieniä, ja työtä oli tehty hieman liikaa. Kaipasimme valoa, lämpöä, aikaa ja rentoa suunnittelematonta yhdessäoloa. Päädyimme 10-viikkoiselle lomalle kaukomaille tropiikkiin (ei siis lainanlyhennyksiä eikä uutta peltikattoa).
Ensimmäiset viikot otimme rennosti ja suunnittelimme herättyämme päivän ohjelman kevyellä otteella. Se onnistui hyvin, kunnes kolmannen viikon kohdalla tunsin yllättävää huonoa omaatuntoa löysästä ajankäytöstä. Tajusin sen olevan opittua, perisuomalaista häpeää elämän nautiskelusta ja laiskottelusta. Päätin olla vastaamatta sisäiseen hälytykseen ja jatkoin samalla mallilla.
Noin kuuden viikon päästä sama ilmiö toistui, mutta silloin tunnistin jo oireet ja painoin ne taas villaisella. Yhdeksännen viikon kohdalla pintaan nousi aivan uudenlainen vire. Poissa olivat huono omatunto ja häpeä eletystä lomasta, ja tilalle ilmestyi aito ja puhdas into palata työelämään.
MAINOSTajusin eron siitä, etten miettinyt vietettyjä lomaviikkoja. En myöskään sortunut laskemaan, kuinka monta kuukautta minun olisi tehtävä työtä ansaitakseni seuraava vuosilomani. Olin latautunut ja intoa täynnä. Olin päässyt tässä ja nyt -tilaan. Jos joku perustaa kesäpuolueen, olen joukoissa mukana!
Jos joku puhuu kesän ja valon parantavasta voimasta, olen joukoissa mukana. Jos olet ikinä viettänyt kymmenen viikkoa taukoamatta, yötä päivää, oman perheen seurassa, olet joukoissani mukana!
Kolme viikkoa… Pöh!
MAINOS