Luonnonmukaiset kastelukiteet – verenpisaroiden pistokkaat

Piha

Kastelukiteet antavat kasville tasaisemmin vettä ja ravintoa, ehkäisee maan tiivistymistä sekä liikakastelua. Mutta eikö niissä ole mikromuovia? Ei suinkaan kaikissa! Oliko sinulla verenpisaroita talvehtimassa? Näin lisäät niistä pistokkaita!

Miksi elokuvien viisaat puuhastelevat aina kasvien kanssa?

Tällainen aika kipakkakin kysymys heitettiin minulle aikanaan, ja enhän minä siihen osannut mitään silloin vastata. Muistaakseni mumisin jotain epämääräistä, sillä en ollut sitä itse huomannut ajatella. Kysymys jäi mieleeni vahvasti, ja olenkin sen jälkeen kiinnittänyt siihen huomiota. Usein elokuvakohtauksissa, joissa tarvitaan viisautta, viisaita sanoja ja mielenrauhaa, mennään tapaamaan kasvien kanssa puuhastelevaa henkilöä. Tämä ei ole mikään elokuvien myytti, vaan se heijastaa todellistakin elämää. Monen viisaan ajattelijan harrastuksiin kuuluukin puutarhanhoito, koska se avaa mielen ja rauhoittaa sielun sekä antaa tilaa ajatuksille. Myös luovat ja positiiviset ihmiset löytävät itsensä puuhastelemasta kasvien kanssa. Sieltä kun löytyy niin paljon niitä ”tanhupallomaisia” wau-elämyksiä ihan joka päivä. Niinhän se Tanhupallon ”äiti” Kiti Kokkonenkin on sormet mullassa kaiken kesää. Ollaanko me sitten onnekkaita, kun meillä on kasvit ja kirkkaat ajatukset? Uskon, että se on meidän oma sisäinen valintamme, joka tekee meistä hiukan onnellisempia ja ymmärtäväisempiä päivä päivältä. Olenkin usein sanonut: ”Kun hoidamme kasveja, todellisuudessa kasvit hoitavatkin meitä.”

Kastelukiteissä mikromuovia? Ei kaikissa!

Mikromuovit ovat olleet esillä nyt paljon, esimerkiksi pullovesistä on myös löytynyt mikromuoveja. Minuun otettiin yhteyttä hyvinkin huolestuneena ja sanottiin, että olen myynyt kastelukiteitä, jotka sisältävät mikromuoveja. Tiedän 100 %:n varmuudella, että minun käyttämissäni kastelukiteissä sitä ei voi olla. Mikromuovia on synteettisesti valmistetuista kiteissä, joita esim. vauvan vaipoissa käytetään.

Käyttämäni (ja sinullekin tarjolla oleva) kastelukide on valmistettu täysin eri tavalla, luonnonmukaisesti niin, että hajotessaan se palautuu täysin takaisin luonnon kiertokulkuun. Tieteellisesti sanottuna jokainen kide on hajoava ristisilloitettu kaliumpolyakrylaatti. Prosessi menee jotakuinkin näin:

”Maaperän levittämisen jälkeen polymeerit on ensimmäisessä vaiheessa liuotettu maaperäperäiseltä sieneltä. Sieni leikkaa sitten yksittäisiä polymeeriketjuja jatkuvasti pienemmiksi paloiksi (de-polymerointi). Nämä pienet kappaleet polymeereistä integroidaan maaperän humusjakeeseen. Tällä tavoin ne sidotaan humusfraktioon ja pysyvät imumobilisoituna. Toisessa vaiheessa, kun polymeeriketjut ovat riittävän pieniä (pieni molekyylipaino), jäljelle jäävät polymeeripartit täysin mineralisoidaan maaperäperäisillä bakteereilla perusaineisiin CO2, K2O, H2O. Ympäristöriski voidaan näin ollen sulkea täysin pois.”

Selkokielellä tämä tarkoittaa, että kastelukide toimii aikansa (3–5 v) ja hiljalleen hajoaa takaisin luonnon kiertokulkuun. Siksi itse lisään sitä hiukan vuosittain kukkapenkkeihin sekä ruukkuihin. Laitan sen siis ennen kaikkea kasvien takia, sillä se hoitaa kasville tasaisemmin vettä ja ravintoa, ehkäisee maan tiivistymistä sekä liikakastelua. Kiteet myös ilmaavat maata turvotessaan ja kuivuessaan koko ajan. Kiteet pystyvät sitomaan itseensä jopa kaksikymmenkertaisen määrän vettä ja luovuttamaan sitä sitten, kun maa ympärillä alkaa kuivua.

Kastelukiteet helpottavat minun kastelu-urakkaani, kun kuivumisvaara ei ole niin akuutti. Kastelukiteiden ”kamelinkyttyrät” kun hoitavat vettä kasveille tarpeen mukaan, olkoon ne sitten ruukussa tai maassa. Näitä kannattaa käyttää esimerkiksi hautausmaalla, siellä kun ei ihan aina ehdi jokaisena poutapäivänä käydä kastelemassa. Toki se helpottaa myös lomalla kukkasen kastelijan urakkaa ja painetta paljon.

Toimivat ja ympäristöä kuormittamattomat kastelukiteet löydät täältä.

Kevätpäivän tasaus ja uusi kuu, nyt alkaa tapahtua

Kevätpäivän tasaus oli tiistaina. Eikö olekin aika mennyt taas nopeasti ja päivä on pidentynyt kuin varkain? Musta kuu oli lauantaina, ja uusi kuu alkaa syntyä nyt. Joten nyt alkaa kyllä kaikki kasvaa ja kohinalla. Jos sinulla on vielä kellarissa talvehtineita kasveja, niin ne sekä ruukkuihin istutetut sipulikukatkin on hyvä nostella nyt jo kasvamaan. Pistokkaita on hyvä ottaa ja siemeniä kylvää. Mullanvaihtoja ja kaikkea kivaa voi ja kannattaakin nyt puuhastella. Kelit, valo ja kuukin kun kerran suosivat.

Polttopuiden kaatoon pikku tauko: jos aiot kaataa lehtipuita polttopuuksi, ne taas kannattaa tehdä vain laskevalla kuulla. Annetaan siis isännille ennemmin kirveet käteen (kun halkoa toki voi) aina loppukuuhun asti ja sitten ensikuun alusta taas annetaan lupa kaataa lisää.

Latvontaan pikku muistutus

Jos sinulla oli verenpisaroita talvehtimassa ja ajattelit ottaa niistä pistokkaita, tässä muistutuksena pari pientä juttua:

  • Lisää latvapistokkaista.
  • Jätä ainakin kolme, mielellään neljä lehtiparia jäljelle ja pistokkaassa saisi olla 2–3 lehtiparia.
  • Katkaise pistokas jäljelle jäävän lehtiparin aivan yläpuolelta.
  • Työnnä pistokas mahdollisimman pian multaan (kasvatusnapit ovat tässä tosi hyviä) ja niin syvälle, että ensimmäisen lehtiparin tyvet menevät kiinni istutusmultaan. Uudet juuret syntyvät lehtihankoihin.
  • Nipistä vielä hiukan multaa pistokkaan ympäriltä, että se varmasti ”istuu” mullassa hyvin.
  • Laita pistokas juurtumaan lämpimään +18–22-asteiseen paikkaan. Paikka voi olla jopa hiukan lämpimämpi, mutta juurrutusaikaan ei kannattaisi olla alle tuon +18 asteen.
  • Varmista, että multa pystyy kosteana ensimmäiset 2–3 viikkoa. Minikasvihuone, muovihuppu (ilmareiällä + tikuilla viritetty) on yleisimmin käytettyjä ja hyväksi todettuja tapoja.
  • Parin viikon kuluttua tuuletellaan ja karaistaan taimia hiljalleen, ja kun juuret on tullut läpi, istuta seuraavaan purkkiin (n. 8 cm purkki on hyvä). Sekin kannattaa huputtaa ensimmäiseksi viikoksi: kun kasvi aloittaa juurtumisen uuteen astiaan, huputus auttaa sitä paljon.

Näin se onnistuu ja on paljon helpompaa kuin miltä vaikuttaa. Toki tällä samalla idealla voit ottaa pistokkaita muistakin kasveista ja pitkin kevättä. Juhannuksen jälkeen pistokkaiden juurtumiskyky heikkenee aika lailla. Kivaa puuhaa ja saat paljon lisää taimia edullisesti. Ns. ”paikkotaimia” me tarvitaan ihan jokainen, viimeistään kesälomien tai helteisen mökkiviikonlopun jälkeen kotona.

Yksi hyvä ja toimiva niksi on saada huonompikin pistokas juurtumaan on kastaa sen tyvi tähän juurtumisrouheeseen (7,50 € / 140 g). Rouhe on täysin luonnon oma keino kiihdyttää ja auttaa kasvien juurien kasvukykyä ja sitä kautta koko kasvia. Pieni määrä sitä kaikissa istutuksissa saa ihmeitä aikaan.

Esittelyvuorossa verenpisarat

Olen valinnut tälle keväälle valikoimaani muutaman jättiverenpisaran ja muutaman ihanan lilliputin sekä pari hyvää lajiketta, jotka kestävät talvehtimista ja ovat oivallisia esim. runkoverenpisarana.

Isokukalliset ns. jättiverenpisarat (3 kpl = istutusmäärä 23–25 cm amppeliin tai ruukkuun):

  • Jättiverenpisara ’Swingtime’ (3 kpl -> 7,90 € ovh 10,50 €) varaukset täältä.
  • Jättiverenpisara ’Dark Eyes’ (3 kpl -> 7,90 €, ovh 10,50 €) varaukset täältä.
  • Jättiverenpisara ’Royal Mosaik (3 kpl -> 7,90 €, ovh 10,50 €) varaukset täältä.
  • Jättiverenpisara-lajitelma (3 kpl) sisältää Dark Eyes-, Swingtime- ja Royal Mosaic -lajikkeet (3 kpl -> 7,90 €, ovh 10,50 €) varaukset täältä.

 

Iki-ihanat lilliputit:

  • Lilliputtiverenpisara ’Julia’ (3 kpl -> 7,90 €, ovh 10,50 €) varaukset täältä.
  • Lilliputtiverenpisara ’Nikita’ (3 kpl -> 7,90 € ovh 10,50 €) varaukset täältä.

 

Näitä kylmää kestäviä lajikkeita suosittelen etenkin, jos haluat kasvattaa runkoverenpisaraa:

  • Verenpisara ’Walz Jubelteen’ (3 kpl -> 9,90 €) varaukset täältä.
  • Verenpisara ’Blue Sarah’ (4 kpl -> 7,95 €) varaukset täältä.

Terveisin puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity täällä >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Juha Toikka / KodinKukat Oy

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

juurtua jättiverenpisara jättiverenpisarat lilliputtiverenpisara lilliputtiverenpisarat pistokas pistokaslisäys taimi verenpisara verenpisarat


Lisää samasta aiheesta


Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: