Massakorjaus hälvensi pelkoa tulipalosta

LämmitysTalo

Matti Ikkala huolestui omakotitalonsa saunan kiuashormin kunnosta, kun puukiuasta lämmitettäessä savua nousi myös viereisestä hormista. Tulipalon riski pelotti. Yhdessä päivässä tehty hormin massakorjaus korjasi tilanteen.

Addu-teksti

Saarijärveläinen Matti Ikkala asuu vuonna 1950 valmistuneessa omakotitalossa. Koko ikänsä Saarijärvellä asunut Ikkala teki pitkän uran eläinlääkärinä, kunnes jäi eläkkeelle vajaat kaksi vuotta sitten. Nykyiseen kotiinsa Ikkalat muuttivat hieman vajaat 30 vuotta sitten.

– Tullessa ei ollut kuin takka ja kellarin sauna puukiukaalla. Me teimme sitten puukiukaan keittiöön, jotta saisimme sinnekin luonnollista lämpöä, Ikkala kertoo.

Parisen vuotta sitten Ikkala huomasi saunaa lämmittäessään, että jostain syystä savua tuli myös viereisestä hormista. Hänelle tuli tunne, että kaikki ei ollut kohdallaan. Huoli mahdollisesta tulipalosta kasvoi. Jonkin aikaa Ikkala mietti ja suunnitteli erilaisia vaihtoehtoja hormin kunnostamiseksi, kunnes Lujahormin auto ajoi pihaan.

– Lujahormi tuli kehuskelemaan itseään. Ja onneksi tuli! Sain mielestäni parhaan avun, mitä tuohon piippuun oli mahdollista saada, Ikkala kiteyttää.

Lujahormi---Ikkala-5

Massakorjaus oli yhden päivän työ

Lujahormi tutki ja selvitti yhdessä talon omistajan kanssa hormin kunnon. Selvisi, että hormissa oli reikiä. Piipun kantavuuden ja yleisen kunnon kannalta paras ratkaisu tilanteen korjaamiseksi oli hormin massaus.

– Piipun päälle pantiin tukko ja saunaan tulet. Savua tuli viereisestä hormista ja monesta muustakin kohtaa. Silloin oli selvä, että pojat tänne vaan heti kun ehtivät, Ikkala kertoo.

Lujahormi pääsi töihin viikon sisällä. Massaus oli yhden päivän työ. Samassa yhteydessä Lujahormi laittoi piippujen päälle myös hatut, joita ei aiemmin ollut ollut. Työ sujui asukkaan mukaan hyvin. Asuminen ei häiriintynyt työn toteutuksesta.

– Arvelin, että työssä menisi pari-kolme päivää, mutta kaikkineen työhön taisi mennä noin 10 tuntia. Lujahormin pojat tekivät työnsä hyvin ja ripeästi. Eivät juosseet, mutta eivät laahustaneetkaan, Ikkala kuvailee.

– He tiesivät mitä tekevät, ei mennyt sormi suuhun!

Lujahormi---Ikkala-3

Pelko tulipalosta hälveni

Työn valmistumisen jälkeen Lujahormi siivosi jälkensä. Piha ja sauna jäivät siistiksi. Ikkala on ollut työn lopputulokseen tyytyväinen. Hormi vetää vähintään yhtä hyvin kuin ennenkin, ja asukkaalla on nyt myös aiempaa turvallisempi olo.

– Minulle talon arvo on noussut, kun enää ei tarvitse pelätä, että hormi aiheuttaisi tulipalon. Nukun nyt rauhallisemmin, kun tiedän, että saunomisen jälkeenkään ei ala välipohjassa kyteä, Ikkala kuvailee ja lisää vielä: – Olen tyytyväinen! Olen kehunut parille kaverillekin, että tämä on hyvä ratkaisu vanhalle piipulle.

Katso video!


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

hormi hormimassaus hormin massaus hormin pinnoitus hormipalo hormipinnoitus hormisaneeraus hormisto massakorjaus piippu piipunhattu savupiippu savupiipuun korjaus

Julkaisuun liitetty yritys

http://lujahormi.fi

kukemuksia_tm

Lujahormi on nuohoojien perustama yritys. Toteutamme savupiippujen ja tulipesien korjaukset Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pirkanmaan ja Etelä-Suomen alueella. Ota yhteyttä asiakaspalveluun tai suoraan alueesi edustajaan.

Yhteystiedot >

Lue lisää: Lujahormi Oy