Miehelle kaktus, naiselle peikonlehti – huonekasvi pitää pintansa

Sisustus

Huonekasviharrastus kukoistaa. Iso osa suomalaisista ei voisi kuvitella kotiaan ilman kasveja. Biolanin tuore huonekasvikysely kertoo, että jo 91 prosentilla on huonekasveja. Orkidea on ostetuin huonekasvi, mutta helppohoitoisten viherkasvien suosio on nousussa. Miesten suosikkiviherkasvi on kaktus ja naisten peikonlehti. Biolanin huonekasvikysely toteutettiin lokakuussa 2020 ja siihen saatiin 2215 vastausta.

Kuluneena vuonna on vietetty normaalia enemmän aikaa kotona, ja huonekasveja pidetään tärkeänä yhteytenä luontoon. Enemmän kuin joka kymmenes on lisännyt huonekasviharrastusta korona-aikana. Vastaajista 86 prosenttia kertoo, että huonekasvit vähentävät stressiä ja rauhoittavat mieltä. 

Lähes kaikki vastaajat kokevat, että huonekasvit tuovat luonnon lähelle ja luovat siten viihtyisyyttä. Naisista 75 prosenttia ja miehistäkin 65 prosenttia kertoo, ettei voisi kuvitella kotiaan ilman kasveja. Enemmän kuin joka toinen haluaisi kotiinsa enemmän huonekasveja. 

Joka toisella on kotonaan muutamia helppohoitoisia kasveja ja joka kolmannella kasveja on enemmän kuin kymmenen. Vain kahdeksan prosenttia vastaajista harrastaa ja kerää huonekasveja niin, että niitä on useita kymmeniä tai enemmän.

Mies haluaa kaktuksen – nainen peikonlehden

Orkidea on sekä miesten että naisten suosikkikasvi. Viherkasveista − eli huonekasveista, joiden koristearvo perustuu kasvin vihreisiin osiin eikä kukkiin − miesten suosikkilistan kärjessä ovat kaktus, jukkapalmu, rahapuu ja peikonlehti. Naisten ostosreissulla mukaan tarttuvat ensimmäisen joukossa peikonlehti, rahapuu, anopinkieli ja silkkimaija.

Kysyimme suomalaisilta suosikkikasveja myös kolme vuotta sitten. Nyt suosikkilistan kärkipäähän nousi uusina kasveina peikonlehti ja silkkimaija. Lehtevät ja näyttävät viherkasvit ovat himmentäneet hieman kaktusten suosiota − etenkin naisten valinnoissa. Miesten kasvisuosikit muuttuvat hitaammin kuin naisten. 

Suosikkiviherkasvit

Naiset Miehet
1. Peikonlehti 1. Kaktus
2. Rahapuu 2. Jukkapalmu
3. Anopinkieli 3. Rahapuu
4. Silkkimaija 4. Peikonlehti

 

Huonekasvin pitää olla helppohoitoinen

Koteja sisustetaan viherkasveilla.  Joka kolmas kertoo miettivänsä millainen kasvi sopii sisustukseen. Silti todella harva myöntää seuraavansa kasvitrendejä ja hankkivansa kasveja niiden mukaan. Vastaajista 81 prosenttia haluaa helppohoitoisia huonekasveja.

Helppohoitoisia kasveja ei haittaa, jos kastelu joskus unohtuu tai kasvupaikkalla ei ole sopiva määrä valoa. Ne menestyvät monenlaisissa olosuhteissa ja monenlaisella hoitajalla. Kyselyn suosikkikasvien listan kärjessä onkin pääosin helppohoitoisia kasveja. Kaktuksen, rahapuun, anopinkielen, jukkapalmun ja perhosorkidean todennäköisin kuolinsyy on hukkuminen; liian tunnolliset kastelijat ovat näiden kasvien pahin uhka.

Silkkimaija on suosikkikasveista vaativin. Se ei siedä vetoa eikä paahdetta, mutta vaatii tasaista kastelua ja normaalia huoneilmaa korkeampaa ilmankosteutta. Maijat vaativat selvästi enemmän vaivannäköä kuin muut listatut kasvit.

Kyselyn vastauksista näkyy, että helppohoitoisuus viehättää myös nuoria. Viherkasvit innostavat nuoria enemmän kuin vaativammat kukkivat kasvit. Suomeen jo 1970-luvulla saapunut pienellä huomiolla pärjäävä jukkapalmu näyttäisi olevan yksi nuorten suosikeista. 

Liikakastelu tappaa talvella

Talvi on huonekasveille selvästi haasteellisinta aikaa ja moni uusi huonekasviharrastaja pettyy, kun kasvi näivettyykin kaamoksen keskellä.

Perimmäinen syy kasvien huonoon vointiin talvella on valon puute. Marraskuusta helmikuulle luonnonvaloa on niin vähän, että huonekasvien kasvu pysähtyy. Kun kasvit eivät kasva, ne eivät tarvitse lannoitusta eivätkä niin paljon kastelua kuin kesällä. Jos kastelua jatketaan normaalisti, multa muuttuu märäksi ja ilmattomaksi. Sen seurauksena juuret alkavat ruskettua ja lehdet kellastua, ja lopulta koko kasvi voi kuolla. 

Lähde: Biolan, kuva: Pixabay

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

anopinkieli biolan huonekasvi huonekasvit jukkapalmu kaktus orkidea peikonlehti rahapuu silkkimaija viherkasvi Viherkasvit


Lisää samasta aiheesta


Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: