Muurametalojen valmistama 15-neliöinen mökki on esillä Jyväskylän asuntomessujen ajan Villa Muuramen (kohde 38) pihalla.
Tiivin messumökissä on koko tapatuman ajan tavattavissa ikkuna- ja oviasiantuntijoita. Mökin huutokauppa alkoi maanantaina 28.7. ja se päättyy messujen loputtua sunnuntaina 10.8. kello 24.00.
Muurametalojen valmistaman mökin arvo on noin 10 000 euroa ja se soveltuu hyvin esimerkiksi kesäkeittiöksi tai vierasmajaksi. Kevytrakenteisen, eristämättömän mökin koko on 3 x 5 metriä ja varustukseen kuuluvat avattavat ja kiinteät Tiivi Uniikki -ikkunat kaihtimineen sekä lasitettu ulko-ovi. Mökissä on Ruukin Classic -peltikate sekä sähköliitäntä.
Tarkempia tietoja mökistä ja huutokaupasta löytyy Tiivin sivuilta.
MAINOSUusi Lastensairaala 2017 -hankkeen tukiyhdistys kerää lahjoituksina 30 miljoonaa euroa, joiden avulla Helsinkiin nousee uusi, lasten erikoissairaanhoitoon keskittynyt huippuyksikkö vuoteen 2017 mennessä. Uudessa lastensairaalassa hoidetaan vaikeasti sairaita lapsia ympäri Suomen.
Tarkempia tietoja Lastensairaalahankkeesta.
Asuntomessut ovat auki Jyväskylässä 10. elokuuta saakka.
MAINOS