Yllättävän monet suosituista joulukukista – myös monet yleisimmistä huonekasveistamme – ovat myrkyllisiä kotieläimille. Myrkylliset joulukukat voivat aiheuttaa lieviä tai vakaviakin oireita sen mukaan, miten paljon kasvia eläin on saanut elimistöönsä.
Jos perheessä on koiran- tai kissanpentu, kannattaa olla erityisen varuillaan, sillä pennut ovat kovin uteliaita maistelemaan kaikkea eteen osuvaa ja pienkin huomion herpaantuminen voi aiheuttaa vaaratilanteen. Pentuperheen kannattaa varmuuden vuoksi jättää myrkylliset joulukukat ostamatta ja valita sen sijaan turvallinen joulukaktus.
↑Joulukuusen alla kissa on turvassa myrkyllisiltä kasveilta. Myös joulukaktus on turvallinen valinta.
MAINOSEläinlääkäri Laura Rajakallio Petmobiilista kertoo, että myrkylliset kasvit voivat aiheuttaa koiralle hyvinkin erilaisia oireita syödyn kasvin mukaan. Oireet voivat tulla heti tai viiveellä.
– Suurin osa oireista on ruuansulatusongelmia, kuten oksentelua ja ripulointia, mutta myös tasapainohäiriöitä, hermostuneisuutta, kiihtynyttä hengitystä, kouristelua tai hengitysvaikeuksia voi esiintyä, Rajakallio listaa.
Kissan myrkytysoireita voi olla hankalampi huomata heti ja oireet voivat ilmetä vasta jonkin ajan kuluttua altistumisesta.
– Kissa voi olla väsynyt, apaattinen tai ruokahaluton. Se voi oksennella ja ripuloida tai kuolata. Muita oireita voivat olla esimerkiksi vaaleat limakalvot, kiihtynyt hengitys sekä hermostuneisuus tai yliaktiivisuus, Rajakallio kertoo.
MAINOS↑Koiran nenä etsii koko ajan kiinnostavia asioita, joihin voisi tutustua. Jos kotona on utelias ja touhukas koira, kannattaa seuralla tarkasti sen kiinnostusta kukkia ja kasveja kohtaan.
Koiran tai kissan myrkytystapauksessa, tai kun sellaisesta on epäily, tulee konsultoida eläinlääkäriä.
– Tällöin tulee tietysti tietää, mitä kasvia, mitä osaa kasvista ja miten paljon kasvia eläin on syönyt. Eläinlääkäri arvioi, onko hoitotarvetta ja miten kiireellä lemmikki tarvitsee hoitoa, Rajakallio neuvoo.
MAINOSKoiraa voi ensiapuna yrittää oksettaa vetyperoksidilla, jota saa apteekista ilman reseptiä.
– Koiralle annetaan 3-prosenttista vetyperoksidia suoraan suuhun noin 2 millilitraa painokiloa kohden, Rajakallio neuvoo.
Oksettamista ei saa kokeilla, jos koiran yleisvoinnissa on nähtävissä merkkejä tajunnan tason alenemisesta.
– Oksettamisen jälkeen koiralle voi antaa lääkehiiltä joko tabletteina tai liuoksena 0,5–1 grammaa painokiloa kohden estämään myrkyllisen aineen imeytymistä suolesta verenkiertoon.
MAINOSKissaa ei sen sijaan saa yrittää saada oksentamaan, vaikka se toki voi oksentaa luonnollisena reaktiona.
– Vetyperoksidia ei saa antaa kissalle, mutta lääkehiiltä voi myrkytystapauksissa annostella sillekin, Rajakallio neuvoo.
↑Kissat voivat leikkisinä eläiminä kiinnostua lahjapakettien naruista ja valosarjoista, joista voi kuitenkin koitua niille paljon harmia.
Kasvin aiheuttama myrkytystila on kissoilla ja koirilla onneksi harvinainen. Eläinlääkäri Laura Rajakalliokaan ei ole kohdannut työssään myrkyllistä joulukukkaa mutustellutta kissaa tai koiraa, vaikka joillakin kissoilla on saattanut olla lieviä vatsan ärsytysoireita esimerkiksi vehkan maistelusta.
– Sen sijaan esimerkiksi ksylitolin, suklaan ja rotanmyrkyn aiheuttamia myrkytyksiä olen hoitanut, Rajakallio kertoo.
Joulun alla on siis hyvä muistaa myös, että osa jouluherkuista on hengenvaaraksi koirille ja kissoille, joiden nenät välillä etsivät herpaantumatta herkullista syötävää.
Lähteet: Laura Rajakallio, Petmobiili
Eläinlääkäriasema Taikatassu