Työnallen keittiö on miltei valmis. Katso kuinka keittiön työtaso ja liesitaso asennettiin.
Koska meidän kuopus täyttää huomenna vuoden ja vieraaksi tulee myös henkilö, jolla on sähkömiehen pätevyys ja myös sähköurakointioikeudet, niin tilanne on käytettävä hyväkseen: uuni ja taso kiinni. Jotta asennus ja ajankohta olisivat täydelliset, kaiken on oltava valmiina ja siksi puuhasin tänään työtason kuntoon. Eli sahasin tason oikeaan mittaansa, sahasin keittotason aukon ja öljysin tason.

Keittiön työtason asennus. Varaudu kunnon tarvikkeilla ja työtiloilla.
Näin asennetaan keittiön työtaso ja liesitaso
- Ensinhän me revitään muovit pois tason ympäriltä.
- Taso on esiöljytty tehtaalla, joten rutikuiva laudanpala ei ole vastassa kun tasoa aletaan valmistella. Muovien repimisen jälkeen taso on öljyttävä puuöljyllä vuorokauden kuluessa. Tason mukana tulee ohje ja se kannattaa lukea.

Puisen keittiön työtason öljyäminen. Muista lukea ohjeet.
- Ennen kuin aletaan öljyllä lutraamaan, niin taso pitää hioa, leikata oikeaan mittaansa ja tehdä tarvittavat aukot. Annoin käsisirkkelin laulaa vaan, aina tuohon 182 senttimetriin asti.
- Tämän jälkeen otetaan liesitaso ja mallataan se tulevaan kohtaan. Tässä vaiheessa kannattaa todellakin kiinnittää huomiota mittaamiseen.
- Kun kohta on selvitetty ja varmistettu, niin on aika alkaa tekemään aukkoa. Kulmiin kannattaa tehdä puuporalla reiät, ellei halua alkaa leikkimään kuviosahalla mutkittelijaa.
- Tällä kertaa sain kuviosahan lainaksi naapurilta, ja mitään muuta en enää suostu käyttämäänkään. Tai oikeastaan olin niin myyty tähän laitteeseen, että taidan ostaa vastaavanlaisen. Hyvä naiset ja herrat, unohtakaa halvat Ryobit ja muut halpisvehkeet.

Liesitason aukon sahaus kuviosahalla aloitettaan kulmaan poratusta reiästä.
- Työnalle on jos jonkilaisilla kuviosahoilla tehnyt aukkoja tasoihin ja muihin kohteisiin, mutta kun tätä vempelettä pääsin testaamaan tänään, niin melkein tuli itku linssiin. Tällä huruttelu oli silkkaa iloa.
- Pitkä johto on muuten yleensä tae siitä, että valmistus on maksanut muutakin kuin euron ja pelkän banaanin. Kiinnittäkääpä huomiota halpisvehkeiden johtojen pituuteen. Mitä halvempi kone, sen lyhyempi sähköjohto.
- Aukon tehtyäni oli aika näyttää tasolle hiomapaperia. Taso tulee siis hioa ohjeiden mukaan 180 ja/tai 240 hiomapaperilla syiden mukaisesti ennen öljyämistä, jotta tasosta tulee sileä. Hiomapapereissa on ilmoitettu karheus numeroina, eli mitä suurempi numero on kyseessä, sitä hienompi karheus on kyseessä. Eli 60:llä hiomapaperilla en lähtisin pyllyä pyyhkimään.
- Ensin kerralla kun käytte rautakaupassa, niin käykääpä vilkaisemassa hiomapapereita. Systeemi on hyvin looginen.
- Hiomisen jälkeen on vielä syytä kokeilla, että liesitaso varmasti sopii aukkoon. Tai no, kokeilinhan minä sitä heti sahaamisen jälkeen, mutta kuvakollaasien takia säästin kuvan tänne.

Liesitason sovitus ja mittaaminen keittiön työtasoon

Liesitason sovitus keittiön työtasoon
Kun taso on öljytty, on aika kiittää avustavia remontoijia avusta ja laittaa taso kuivumaan.
Ja sitten yksi tärkeä juttu!

Jättäkää öljyämisessä käyttämäänne rätti kuivumaan hyvin. Vasta kun rätti on täysin kuiva, sen voi heittää pois.
Kun olette öljynneet puuöljyllä tasoa tai vaimoa, miestä, rakastajaa tai ihan mitä vaan, niin muistakaa laittaa se rätti kuivumaan. Myttyyn sitä ei saa jättää. Itsestään syttyminen ei ole kaupunkilegenda eikä mikään muukaan. Ne oikeasti syttyy itsestään, jos ne jättää pieneen kasaan makaamaan, varsinkin aurinkoon. Työnalle on itse nähnyt tilanteen. Eli jättäkää öljyämisessä käyttämänne rätti kuivumaan hyvin. Ja kun se on täysin kuiva niin vasta sitten rätin voi heittää pois.
Näihin auktoritääriisiin, jopa ala-asteen käsityöluokan opettajan tuoksuisiin neuvoihin on hyvä lopettaa tämä tunti.
MAINOS
MAINOS LOPPUURakastakaa toisianne ja tasojanne!

Työnalle (työn alle) on 3 lapsen isä ja innokas remontoija, rakentaja ja hermojen menettäjä, joka pitää balalaikka-musiikista.
Projektia voi seurata myös Työnallen blogista osoitteessa suurtapintaremonttia.blogspot.fi
Korjattu artikkeliin 14.8.2014: vieraaksi tulee myös henkilö, jolla on sähkömiehen pätevyys ja myös sähköurakointioikeudet.
MAINOS
MAINOS LOPPUU