Näin parannat lieden turvallisuutta

Talo
Liesi on kodin selvästi suurin turvallisuusriski. Kun palovaroitinkaan ei keittiössä oikein toimi, palvelukseen astuvat erilaiset liesihälyttimet. Lue lisää!

Perinteinen palovaroitin on lieden kannalta hankala, sillä sitä ei voi sijoittaa keittiöön. Palovaroitin myös varoittaa vasta, kun tulipalo on jo syttynyt ja vaarallisia palokaasuja on alkanut muodostua.

Liesihälytin sen sijaan havaitsevat lieden poikkeavan toiminnan ja ennen palon syttymistä. Esimerkiksi lieden levyn unohtuminen päälle aiheuttaa hälytyksen, vaikkei mitään alkaisikaan palaa. Liesivahtijärjestelmä katkaisee tällaisessa tilanteessa lisäksi liedestä virran.

Liesivahdit ovat Norjassa laissa vaadittuja joka kodin turvalaitteita. Iso-Britannian Walesissa palolaitokset asentavat älykkäitä liesivahteja ihmisten koteihin, sillä tulipaloilta suojautumisessa tärkeintä on niiden ennaltaehkäisy.

Mitä ”älykkäämpiä” liesiturvalaitteet ovat, sitä paremmin ja nopeammin ne tunnistavat normaalista poikkeavat tilanteet. Ne myös oppivat käyttäjän ruuanlaittotyylin, jolloin tavallinen ruuanlaitto ei häiriinny turhien hälytysten takia.

MAINOS
MAINOS LOPPUU


Liesihälyttimet maksavat vain joitakin kymmeniä euroja, liesivahdit muutaman sadan euron verran.

Lähde: Innohome Oy

 

MAINOS
MAINOS LOPPUU