Energiaremontin toteutustapoja on useita ja se mitoitetaankin yksilöllisesti kohteen, budjetin ja soveltuvien energiansäästötekniikoiden perusteella. Yksityisen talouden energiaremontin motiivina voivat olla ympäristötekijät ja myös hyvin usein pitkän aikavälin taloudellinen hyöty. Energian hintojen noustessa nykyaikaisilla materiaaleilla ja laitteilla voidaan saavuttaa huomattavaa säästöä erityisesti talviaikaan.
Ennen kuin ryhdyt mittaamaan ja suunnittelemaan energiaremonttia itse, tutustu alueesi energiansäästöohjelmiin sekä tarjolla oleviin rahoitusratkaisuihin. Rahoitus voidaan saada esimerkiksi investointituesta tai erilaisista lainoista, joita myöntävät monet pankit ja rahoituslaitokset. Muun muassa Omalaina.fi vertailee puolestasi lukuisia erilaisia lainatarjouksia itse asettamiesi ehtojen, kuten lainasumman ja -ajan mukaan. Asiaan perehtymällä teet taatusti myös viisaimpia valintoja.
Kerrostaloasunnon lämmityskulut voidaan energiaremontin avulla jopa puolittaa, mikä on erityisen tärkeää nyt, kun sähkön hinta on tavallistakin korkeampi.
Energiaremontin avulla voidaan myös parantaa asumisen laatua. Se voi vaikuttaa myös asumismukavuuteen, sillä hyvällä lämmöneristyksellä ja ilmanvaihdolla koti ei ole liian vetoinen, kylmä tai kuuma.
Vaikkei remontointi koskaan ole ilmaista, sen avulla tehdyt pitkän tähtäimen säästöt tekevät siitä useimmiten silti kannattavaa. Rahoitusvaihtoehtoja tulee koko ajan lisää. Tällä hetkellä mahdollisuuksia ovat esimerkiksi vastikeneutraali tai täydennysrakentamisella rahoitettu remontti. Toisaalta moni yksityinen asunnonomistaja voi rahoittaa remontin myös hakemalla suoraan lainaa pankista tai muilta rahalaitoksilta. Kun remonttiin haetaan lainaa, kannattaa erilaisia lainaehtoja vertailla tarkoin, jotta säästää myös niihin liittyvissä koroissa. Tällöin maksueriä voi parhaassa tapauksessa hoitaa jopa asunnon energiakuluista jäävillä säästöillä, kunnes velka on kokonaan hoidettu.
Mikäli päädyt hakemaan lainaa energiaremonttia varten, on sinun syytä ottaa muutama asia huomioon:
Ole realistinen hakemasi lainasumman suhteen. Tee tarkka laskelma energiaremontin kokonaiskuluista ja täytä lainahakemuksesi niiden mukaisesti. Liian suuren lainan takaisinmaksuissa voi tulla ongelmia kun taas liian pieneksi jäävän summan kohdalla joudut todennäköisesti hakemaan myös uuden lainan, jolloin korkokulut nousevat korkeiksi.
Vertaile lainat huolella äläkä välttämättä tartu ensimmäiseen. Moni ajattelee, että laina tulisi aina hakea siitä pankista, jonka asiakkaana on muissa raha-asioissa, mutta tämä ei aina ole totta. Käytä lainanvertailuun suunniteltuja palveluita, jotka tekevät työn puolestasi ja lue lainaehdot tarkoin ennen kuin allekirjoitat sopimuksen.
Valitse realistinen laina-aika. Kun suurta energiaremonttia maksetaan takaisin taloyhtiölle, voivat maksuajat olla jopa 10-15 vuotta. Voit siis hyvin valita myös lainallesi pitkän maksuajan, mikäli se palvelee tarkoitustasi parhaiten.
Energiaremontti on yksi tapa tehdä kodista entistä energiatehokkaampi. Se myös parantaa asumismukavuutta ja pienentää asumisen kustannuksia. Remontin voi rahoittaa esimerkiksi vastikeneutraalina ratkaisuna tai hakemalla lainaa, riippuen asunnonomistajan omista tarpeista.