Aurinko paistaa lämpimästi ja lumet sulavat kovaa vauhtia etenkin Etelä-Suomessa. Juuri nyt kannattaa tarkistaa, että sulamisvesille löytyy reitti pois talon nurkilta.
– On erityisen tärkeää varmistaa, että sulamisvedet pääsevät valumaan pois rakennuksesta sadevesikaivoihin ja avo-ojiin. Esimerkiksi isot lumikasat kannattaa mahdollisuuksien mukaan poistaa talon seinustoilta, jottei sulamisvesi kulkeudu niistä suoraan rakenteisiin, neuvoo omakotitalovakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen vakuutusyhtiö Ifistä.
Vakuutusyhtiön mukaan isossa osassa suomalaisia omakotitaloja on jokin puute, joka heikentää ulkoapäin tulevan kosteuden, kuten sulamisvesien ja sadevesien, hallintaa. Jopa joka viidennessä omakotitalossa salaojat puuttuvat tai niistä ei ole mitään havaintoa.
Muita yleisiä puutteita ovat patolevyjen puuttuminen, virheellisesti tehdyt sokkelin vierustäytöt ja puutteellisesti asennetut syöksytorvet.
MAINOS– Nämä voivat kaikki edesauttaa kosteuden pääsemistä rakenteisiin ja aiheuttaa pahimmillaan mittavan kosteusvaurion, Utunen sanoo.
Selviä hälytysmerkkejä kosteudenhallintaongelmista ovat esimerkiksi sulamisveden lammikoituminen rakennusten viereen, sokkelin kastuminen tai rapautuminen sekä rakennuksen sisäpuolella maalin hilseily lattialistojen yläpuolelta.
↑Lumen ja jään sulamisvesien pitäisi valua poispäin talosta, jotta rakenteisiin ei ala syntyä kosteusvaurioita.
MAINOS1) Poista isot lumikasat talon seinustoilta, jos se vain on mahdollista.
2) Puhdista sadevesikaivot lumesta, jäästä ja roskista.
3) Tarkista, että sulamisvedet ohjautuvat poispäin rakennuksesta.
4) Tarkista kellarikerroksen tuuletusaukot ja ikkunat sekä varmista, ettei sulamisvesi pääse kellariin. Tarkista myös alapohjan ja mahdollisen kellarin ilmanvaihto ja tarkkaile kosteuden jälkiä.
MAINOS5) Varmista, että rännit ja tasakaton kattokaivot ovat auki, jotta katolle kertyvät sulamisvedet pääsevät poistumaan esteettä.
6) Jos kiinteistössä on salaojat, varmista tarkistuskaivosta, että vesi virtaa esteettä salaojaputkia pitkin tarkistuskaivoon. Salaojat suojaavat talon perustuksia kosteudelta, joten jos putket näyttävät olevan tukossa, ne pitää saada auki. Ammattilaisen tekemä salaojien kuvaus selvittää, onko putki tukossa tai rikki.
7) Tarkista talven jälkeen katon, räystäiden, syöksytorvien, lumiesteiden ja kattoturvatuotteiden kunto.
Vinkit: vakuutusyhtiö If
MAINOS↑Talon kevättöihin kuuluu tarkistaa, että salaojakaivot vetävät eikä sadevesikaivojen päällä ole lunta ja jäätä.
Kuvat: Pixabay.com ja If