Nyt panostetaan terassikuntoon! Näin tehdään terassin keväthuolto

Piha
Nyt panostetaan terassikuntoon! Näin tehdään terassin keväthuolto
Terassinhuoltajan Six Pack ei ole paidan alla, vaan tässä: terassiöljy, terassipesuaine, pesuharja, pensseli, suojapeitteet – ja muutama vinkki ulkomaalauksen ammattilaiselta. Näin katsetta ja säitä kestävä terassin keväthuolto on enää tekemistä vaille valmis.
28.3.2023

Terassin pesu ja öljyäminen ovat joka keväinen urakka, jota omakoti- ja rivitaloasujat odottavat innolla. Se on nautinnollista puuhaa, kun puhdasta jälkeä ja kaunista pintaa syntyy nopeasti eikä vaivakaan ole turhan suuri. Ja välillä pääsee käyttämään hallitusti myös painepesuria.

Ennen kuin käyt hakemassa kauppiaalta tuoreen Valtti-purkin ja jäät odottelemaan ihanteellista ulkoremonttisäätä, kannattaa kerrata, miten onnistunut terassihuolto tehdään. Ensinnäkin, öljy imeytyy parhaiten puhtaaseen puuhun. Se sanelee työjärjestyksen.

Terassin pesu

Etenkin avoterassit keräävät pintaansa lian lisäksi erilaista kasvustoa. BioComb Terassipesulla hoidat molemmat. Pesuaine levitetään ohjeen mukaan ja annetaan hetki vaikuttaa, ei kuitenkaan kuivahtaa. Pinta harjataan ja huuhdellaan vedellä. Vaikkapa painepesuria apuna käyttäen.

Kun haluat vaihtaa terassin väriä, käytä voimakkaampaa liuosta ja pese vaikka kahteen kertaan. Samalla on hyvä tarkistaa terassikalusteiden kunto, ja hoitaa ne samassa urakassa. BioCombilla voit pestä myös puiset terassikalusteet ennen öljyhoitoa.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Terassin öljyäminen

Anna terassin kuivua kunnolla useampi tunti pesun jälkeen. Ja sitten on öljyn vuoro. Helpointa on valita hyvin levittyvä, valmiiksi sävytetty puuöljy, kuten Tikkurilan Valtti Kaluste- ja terassiöljy. Se sopii terassien, puukalusteiden ja laitureiden öljyämiseen. Se käy niin kestopuulle, kovapuulle, lämpökäsitellylle kuin käsittelemättömälle puulle.

Valtin etu on, että se imeytyy hyvin. Puu on pintakuiva jo kahdessa tunnissa käsittelystä. Öljystä on saatavilla Suomen luontoon sointuvat värit: ruskea, musta ja kelonharmaa.

Esityöt ennen öljyämistä

Öljyäminen on periaatteessa helppoa puuhaa. Käytä kuitenkin pari hetkeä suunnitteluun, sillä liian innokkaasti sutimaan ryhdyttäessä, saattaa öljyä päätyä sinne, minne ei pitäisi, kuten seinälle tai istutuksiin. Tämä estetään suojaamalla pahvilla tai muovilla lähiympäristö sekä pinnat, joille ei öljyä haluta.

Terassin yleiskunto

Terassin talven jälkeinen peruskunto kannattaa tarkistaa. Muuten voi käydä, että ensimmäisenä kevätpäivänä lyö varpaansa pystyssä törröttävään ruuviin. Löystyneet ruuvit kiristetään ja pinnasta kurkkivat naulat lyödään takaisin. Vanhasta terassista osan lankuista voi jopa joutua vaihtamaan.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Uutta ilmettä terassille

Usein projekti laajenee, ja kauniin pinnan saanut terassi kaipaa vierelleen jotain uutta. Samalla kun haet Värisilmän maaliasiantuntijalta tuotteet, välineet ja vinkit terassin kunnostukseen, kannattaa katsoa myymälässä hieman ympärilleen.

Terassilaatat ja -matot

Esimerkiksi kestävä Green-terassimatto soveltuu niin sisä- kuin ulkotiloihin. Pinta hyväilee jalkapohjaa eikä väri, harmaa, vaaleanruskea, tummanruskea, antrasiitti, haalistu auringossa.

Toisaalta erilaiset terassilaatat tekevät terassista ihan oman näköisensä. Vaihtoehtoja on monia ja niihin kannattaa tutustua samalla kun myymälässä vierailee. Värisilmä-myymälästä löydät mm. Ragnon uutuusmalliston upeat Realstone Cardoso -laatat sekä Quartz Stone -laatat toukokuun ajan huippuedulla.

Näin huollat terassin

Hyvät neuvot oikeista työtavoista ja välineistä saat Värisilmästä! Katso lisävinkkejä puukalusteiden hoitoon >

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Vuonna 1953 perustettu Värisilmä on Suomen johtava sisustuksen pintamateriaaleihin erikoistunut ketju. Laaja palvelu- ja tuotevalikoimamme palvelee Sinua sisustus- ja remontointiprojekteissasi.
Parasta palvelua ja kumppanuutta pintoihin ja sisustamiseen!