Nyt parvekkeet ja terassit kesäkuntoon!

Piha

Kesäkuun alku on paras aikaa laittaa kodin parvekkeet ja terassit kesäkuntoon. Helppous ja koko kesän toimivuus ovat valttia istutuksen suunnittelussa. Niihin voi vaikuttaa parhaiten perustamisvaiheessa. Siinä onnistuu Puutarhaliiton viiden vinkin avulla.

↑ Orvokit ovat kestosuosikkeja ja ne viihtyvät parhaiten puolivarjossa ja varjossa. Kesän uusimpiin tulokkaisiin kuuluu verilijapuu, joka viihtyy puolestaan auringossa, mutta menestyy myös varjossa.

1. Hanki reilunkokoisia ruukkuja, jolloin kastelu ja lannoitus onnistuvat varmimmin. Taivasalla olevien ruukkujen pohjalle varataan muutaman sentin vesivaratila, jonka voi täyttää esim. ruukkusoralla. Jos pohjareikää ei ole valmiina, kannatta se tehdä parin sentin korkeudelle sivuun. Lasitetuilla parvekkeilla ja katosten alla toimivat parhaiten altakasteluruukut, joissa on reilu vesitila. Tarvittaessa kasteluautomaatit hoitavat nesteytyksen lomien aikana.

2. Istutusvaiheessa ruukkuseokseen lisätään pitkäaikaislannoitetta, joka varmistaa hyvän kasvun koko kesän ajaksi. Esimerkiksi kanankakkarakeita voi sijoittaa yhtenä kokkareena ruukun alaosaan, josta ne ovat kasvien käytettävissä pitkin kesää. Tämän lisäksi kasvit hyötyvät viikoittaisesta nestemäisestä lannoituksesta.

3. Valitse kunnollinen istutusmulta. Uusissa multatuotteissa on ilmavuutta ja kosteudenpitävyyttä varmistamassa biohiiltä, rahkasammalta tai muita mullan kasvukuntoa parantavia aineita. Ne ovat erityisen hyödyllisiä ruukkuviljelyssä, kun kasvualustaa on vähän kasvia kohden. Vanhaa istutusmultaa voi myös parantaa lisäämällä siihen uutta multaa tai maata parantavia aineksia.

4. Parvekkeesta ja terassista voi saada aikaan varsinaisen paratiisin sisustamalla sen monipuolisesti. Kattoon voi ripustaa amppeleita, seinille versoavia köynnöksiä, lattialle maassa ja erilaisilla telineillä kasvavia ruukkukasveja. Kerroksellisuus tuo elävyyttä!

5. Kasvit valitaan aurinkoisuuden ja muiden olosuhteiden kuten tuulisuuden mukaan. Kuumalla lasitetulla parvekkeella menestyvät aavikkokasvit ja varjoisalla ja suojaisalla parvekkeella monet rehevät köynnökset. Nyt istutetaan ennakkoluulottomasti samoihin astioihin syötäviä kasveja ja koristekasveja, joista molemmista on iloa läpi kesän.

Viihdy parvekkeella ja terassilla. Tee siitä kotoisa kalustamalla ja siirtämällä kodin toimia sinne. Muista nauttia jokaisesta hetkestä, sillä Suomen kesä on ainutlaatuinen.

Lisätietoja:

Puutarhaliitto ry

www.puutarhaliitto.fi

Lähde: ePressi.com


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

amppeli kukkaruukku köynnös köynnöskasvit parveke parvekelaatikko ruukkuistutukset ruukkuistutus ruukkuviljely terassi terassit

Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: