Oletko suunnittelemassa kattoremonttia? Poimi kattoremontoijien vinkit!

Talo

Ruukin asiakkaat muistuttavat, että kattofirmoissa, -materiaaleissa ja niiden asennuksissa voi olla suuriakin eroja.

Savonlinnalainen Henri Kannonmäki päätti toteuttaa kattoremontin keväällä 2017. Omakotitalolla ja sen alkuperäisellä katolla alkoi olla ikää jo 30 vuotta, joten remontti tuntui ajankohtaiselta.

– Olin kuullut paljon positiivista Ruukista. Nettisivuja selatessa mielikuva asiantuntijuudesta vain vahvistui. Otimme Ruukkiin yhteyttä ja muutaman päivän päästä sieltä tuli kattomestari arvioimaan tilannetta ja ottamaan mittoja.

– Keskustelun päätteeksi saimme tarjouksen, joka sisälsi kaiken mahdollisen ränneistä ja lumiesteistä lähtien. Hyvän maineen lisäksi olin vaikuttunut Ruukin takuista. Ei 50 vuoden laatutakuita näe muilla tarjoajilla.

Kattomestari toimii saumattomana apuna

Kemiössä asuva Emma Fuchs puolestaan lähti täysin ummikkona kartoittamaan kattofirmoja syksyllä 2013. Tarve oli varsin akuutti: vanha katto päästi vettä sisälle.

– Emme tienneet katoista mitään. Onneksi asiat kuitenkin etenivät nopeasti, kiitos Ruukin kattomestarin. Hän suositteli juuri meidän taloomme parhaiten sopivaa ratkaisua – sellaista, joka olisi laadultaan paras, mutta kuitenkin hinnaltaan kohtuullinen, Emma Fuchs kertoo.

– Aivan uuden asian edessä olimme mekin, mutta se ei haitannut. Kattomestari tiesi kaiken mahdollisen, piti meitä ajan tasalla ja soitti vielä jälkikäteen kysyäkseen, miten remontti oli mielestämme sujunut, kuvailee Henri Kannonmäki.

– Remontoitavan kattomme pinta-ala oli 180 m2, joten kokonaisuudessa oli monta yksityiskohtaa, joita emme olisi ikimaailmassa osanneet itse huomioida. Kattomestari todella osasi hommansa, Kannonmäki jatkaa.

Kattoremontti hoituu nopeasti ja sen aikana pystyy asumaan kotonaan normaalisti.

Kokonaisvaltaisesti suunniteltu remontti takaa laadun

Molemmat Ruukki-katon alla elelevät perheet kiittelevät Ruukin kokonaisvaltaista palvelua. Kaikki mahdollinen oli huomioitu ja kirjattu tarjoukseen, mitään ikäviä yllätyksiä ei syntynyt. Molemmat remontit valmistuivat varsin sutjakkaasti.

– Olimme yllättyneitä, että remontti toteutui näin nopeasti – parissa kolmessa päivässä. Ihan normaalisti pystyimme sinä aikana kotona asumaan. Kattoremontista ei koitunut mitään haittaa asumismukavuudelle, kertoo Henri Kannonmäki.

– Katto näyttää yhä aivan uudelta ja koko talo niin hienolta. Eikä pihastamme olisi edes huomannut, että siellä oli toteutettu kattoremontti. Niin siistiin kuntoon hurjan mukava remonttiporukka paikat jätti, Emma Fuchs mainitsee.

– Olemme enemmän kuin tyytyväisiä, kaikki meni aivan loistavasti. Talon ulkonäkö muuttui kokonaan – se nuorentui ja siistiytyi kertaheitolla. Vajaa kuukausi remontin jälkeen Ruukilta tuli vielä postitse uuden katon hoito-ohjeet. Se oli mielestäni hieno ja hyödyllinen ele, Henri Kannonmäki sanoo.

Luottamus kattofirmaan on tärkeää

Henri Kannonmäki ja Emma Fuchs suosittelisivat varauksetta Ruukkia kattoremonttikumppaniksi. Suurin syy on se, että Ruukin puolesta autetaan kokonaisvaltaisesti, vaikkei itse tietäisi kattoremonteista mitään. Kiitosta saa myös luotettava ja asianmukainen palvelu prosessin kaikissa vaiheissa.

– Kattoremonttia suunnittelevien kannattaa kilpailuttaa kattofirmat keskenään ja arvioida, mistä saa kokonaiskustannuksien osalta parhaimman ja itselleen sopivimman tarjouksen. Sekin on hyvä muistaa, että kattoremontin työnosuuden voi laittaa kotitalousvähennykseen, Henri Kannonmäki mainitsee.

– Olen laittanut hyvää sanaa eteenpäin ja kertonut projektin nopeudesta ja jouhevuudesta naapureillekin, summaa Henri Kannonmäki.

Tutustu tarkemmin Ruukin kattoremonttiin »

Teksti ja kuvat: Ruukki


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

katto kattoremontin pohjatyöt kattoremontti ruukki

Julkaisuun liitetty yritys

www.ruukki.fi

Katto on kotisi tärkein julkisivu. Ruukki on valmistanut kattoja Suomessa yli 50 vuotta. Valitsemalla aidon Ruukki teräskaton, saat nauttia laadukkaasta ja kestävästä katosta jopa 50 vuoden takuulla. Kehitämme tuotteitamme ja palveluitamme jatkuvasti, jotta voimme tarjota kotiisi parasta laatua. Kaikki tuotteemme ovat erittäin kestäviä, täysin luotettavia ja CE-merkittyjä. Kattomme kaikki osat ovat yhteensopivia ja testattuja. Ruukin laatuluokat ja laaja kattomallisto helpottavat valintaa.

Lue lisää: Ruukki