Onko etätyöpisteesi jätevesijärjestelmä kunnossa?

MökkiTalo

Tilastokeskuksen viime vuoden arvion mukaan Suomessa oli vuonna 2019 yli puoli miljoonaa kesämökkiä, joiden lisäksi virallisen tilaston ulkopuolelle jää moni mummonmökki. Poikkeuksellisen vuoden jäljiltä mökkeilyn suosion arvellaan kasvavan entisestään niin etätyöpisteenä kuin vapaa-ajanviettopaikkana.

Jaa sosiaalisessa mediassa

↑ Mökeillä on Maa- ja metsätalousministeriön Mökkibarometri 2016 -selvityksen mukaan vuosittain noin 2,4 miljoonaa säännöllistä käyttäjää. Keskimäärin yhdellä mökillä viettää säännöllisesti aikaa 4 henkilöä.

Suomessa on vuosittain noin 2,4 miljoonaa säännöllistä mökkeilijää. Mökkisuosio on ollut pitkään kasvussa ja koronavuoden uskotaan lisänneen vapaa-ajan asuntojen käyttöastetta merkittävästi. Yleisesti mökille lähdetään nauttimaan ympärillä olevasta luonnosta. Jotta ympäröivä luonto pysyy puhtaana, on siihen kiinnitettävä huomiota. Yksi tapa huolehtia mökin ympäristöstä on tarkastaa kiinteistön jätevesijärjestelmän tila.

– Vuoden 2004 jälkeen rakennetuissa kiinteistöissä jätevesijärjestelmät ovat pääsääntöisesti ajan tasalla, ellei kiinteistöä ole merkittävästi saneerattu alkuperäisestä. Vanhempien kiinteistöjen kohdalla tilanne kannattaa tarkastaa tilaamalla kiinteistölle jätevesikartoitus, kertoo jätevesijärjestelmien tuotepäällikkö Jarno Huhta Pipelifelta.

Toimiva jätevesijärjestelmä vähentää lähiympäristöön kohdistuvaa kuormitusta ja nostaa kiinteistön arvoa.

– Huolehtimalla jätevesien oikeasta puhdistamisesta vähennät vesistöihin, pohjavesiin ja lähiympäristöön kohdistuvaa kuormitusta. Toimiva jätevesijärjestelmä lisää kiinteistön käyttömukavuutta, nostaa kiinteistön arvoa ja se on helppo tapa varmistaa, että kiinteistöllä täyttyvät ympäristölainsäädännössä asetetut vaatimukset, toteaa Huhta.

Harmaiden vesien puhdistus luonnollisilla menetelmillä

Kun kiinteistölläsi on käytössä jokin muu kuin vesikäymälä, esimerkiksi kuivakäymälä, veden puhdistamisessa selvitään yksinkertaisella harmaille vesille suunnatulla laitteistolla.

↑ Bio-Bertta harmaavesipuhdistamo sopii 1-5 hengen tarpeisiin. Tuote soveltuu erityisesti kohteisiin, joissa maaperä ei salli maaperäkäsittelyn rakentamista.

– Pipelifen harmaavesituotteet puhdistavat kotitalouksien ja vapaa-ajanasuntojen harmaat vedet eli pesuvedet tehokkaasti ilman sähköä ja kemikaaleja. Pesuvesien puhdistamisen voit toteuttaa tuotteillamme joko maaimeytykseen tai maasuodatukseen perustuen asennuskohteesi ja tarpeesi mukaisesti, kertoo Huhta.

Vähäisille vesimäärille riittää pieni järjestelmä

Pipelifen helppokäyttöisimmät tuotteet ovat vähäisille vesimäärille tarkoitetut kantovesituotteet. Vähäisillä vesimäärillä tarkoitetaan yleensä kohteita, joissa veden kulutus on vähäistä ja vesi lämmitetään mulla kuin lämminvesivaraajalla.

↑ Sauna-Seppo on yksinkertainen ja helppokäyttöinen, painovoimaiseen suodatustekniikkaan perustuva suodatin vähäisten pesu- ja tiskivesien puhdistamiseen. 

– Vähäisten vesimäärien kohteita ovat esimerkiksi kantoveden tai kylmävesijohdon varassa olevat saunamökit, siirtolapuutarhamökit ja mummonmökit. Kantovesituotteet ovat yksinkertaisia asentaa ja huoltaa. Niiden avulla varmistat helposti ja vaivattomasti ettet kuormita lähiympäristöäsi turhaan, kertoo Huhta.

Tilaa jätevesikartoitus kiinteistöllesi

Mikäli olet teettämässä kiinteistösi vesi- ja viemärilaitteistoon merkittävää saneeraustoimenpidettä, tilaa Pipelifen maksuton jätevesikartoitus. Tilaamalla jätevesikartoituksen saat kiinteistöllesi yhteistyökumppanimme tarkastamaan olemassa olevat järjestelmät ja arvioimaan mahdolliset saneeraustarpeet. Kartoituksen voi tilata osoitteesta puhdastulevaisuus.fi.

Jätevesipuhelin auttaa

Tarvitsetko apua jätevesiasioissa? Pipelifen Jätevesipuhelin auttaa. Jätevesipuhelimessa voit keskustella asiantuntijoidemme kanssa jätevedenpuhdistuksesta, jätevesijärjestelmistä ja -lainsäädännöstä. Autamme yhdessä kumppaneidemme kanssa valitsemaan sopivimmat tuotteet kiinteistöllesi. Jätevesipuhelin palvelee arkisin klo 8.00-16.00 numerossa +358 30 600 2230.

Puhdastulevaisuus.fi

Lisätietoa jätevesien puhdistamisesta haja-asutusalueella löydät myös osoitteesta puhdastulevaisuus.fi.

LÄHTEET:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rakennukset ja kesämökit [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-677X. 2019. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 8.3.2021].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/rakke/2019/rakke_2019_2020-05-27_tie_001_fi.html

Maa- ja metsätalousministeriön Mökkibarometri 2016 [verkkojulkaisu]. [viitattu: 8.3.2021].
Saantitapa: https://mmm.fi/documents/1410837/1880296/Mokkibarometri+2016/7b69ab48-5859-4b55-8dc2-5514cdfa6000

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

jätevesi jätevesiasetus jätevesien käsittely jätevesien puhdistus jätevesijärjestelmä jätevesikartoitus Pipelife

Julkaisuun liitetty yritys

http://www.puhdastulevaisuus.fi

Pipelife Finland Oy on Suomen johtava muovi- ja putkituotevalmistaja

Pipelife Finland Oy on Suomen johtava LVI-tuotteita valmistava ja markkinoiva yritys. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluvat muoviset putki- ja kaivotuotteet talo-, kunnallis- ja kuivatusteknisiin kohteisiin sekä sähkö- ja kaapelinsuojaus- ja ympäristötuotteet.

Pipelife Finland Oy:n tuotantolaitokset sijaitsevat Haaparannassa, Iissä, Joensuussa, Jyväskylässä ja Utajärvellä. Pipelife Finland Oy on vakavarainen muovi- ja LVI-alan moniosaaja, joka työllistää Suomessa noin 135 henkilöä. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Oulussa. Pipelife Finland Oy on osa Euroopan toiseksi suurinta ja pohjoismaiden johtavaa putkialan konsernia, Pipelife International GmbH:ta.

Lue lisää: Pipelife Finland Oy