Onnistunut kattoremontti edellyttää laadukkaita materiaaleja – myös kateruuvi on tärkeä

Talo

Vaikka peltikaton ruuvi tuntuu pieneltä yksityiskohdalta, on sillä merkittävä rooli koko katon kestävyydessä. Valitse määräystenmukainen kateruuvi, jonka korroosiokestävyys on yhtä hyvä kuin kattopelleillä.

Addu-teksti

Huollettu ja hyvin rakennettu peltikatto kestää helposti yli 50 vuotta. Usein ongelmia aiheuttavat kuitenkin ruostuvat kateruuvit, joiden korroosiokesto ei ole riittävä ulkokäyttöön. Rakennusmääräysten mukaan peltikaton lainmukainen asennus edellyttää, että kateruuveilla on yhtä hyvä korroosiokestävyys kuin kattopelleillä.

Peltien korroosiokestävyys on kolmikerrospinnoituksensa ansiosta parantunut huimasti ja pelleille annetaan pitkät takuut. Suurin osa kateruuveista on kuitenkin edelleen yksikerrosmaalattuja, herkästi ruostuvia ja ilman takuita.

Valitettavan usein laadukkaat pellit asennetaan yksikerrosmaalatuilla, vain sisäkäyttöön kelpaavilla kateruuveilla, jotka eivät ole määräysten mukaisia. Ne ovat tuoneet harmia kuluttajille ja asennusyrityksille ruostumisen ja kattovuotojen vuoksi. Kateruuveja on jouduttu vaihtamaan ennen aikojaan.

Ruuvi-ympyroitykatossa

Pienellä peltikaton ruuvilla on suuri rooli koko katon kestävyydessä.

Määräystenmukainen kateruuvi

Rakentajan vastuulla on valita sellaisia rakennustarvikkeita, jotka soveltuvat aiottuun käyttötarkoitukseen. Määräysten mukaan teräskate tulee siis kiinnittää kateruuvilla eikä esimerkiksi kipsilevyruuveilla. Valmistajan ilmoitus käyttötarkoituksesta saattaa joskus olla harhaanjohtava. Jos sinulla on edessäsi kattoremontti, valitse luotettava toimija, joka tuntee rakennusmääräykset.

Rakennusalan standardeissa on määritelty viitteelliset käyttöiät erityyppisille rakennuksille ja rakennusosille. Kateruuvin tulisi kestää yhtä pitkään kuin rakennuksenkin, mikä tarkoittaa omakotitalossa 50 vuoden kestävyysvaatimusta.

Ilmastorasitus kuluttaa kaikkia rakennusmateriaaleja. Siihen, kuinka paljon, vaikuttavat liikenteen ja tehtaiden päästöt, lämpötila ja kosteus. Kateruuvi on määräystenmukainen ja peltikatto kestää, kun valitset rakennuspaikan ilmastorasitukseen sopivan kateruuvin.

Kestävän rakentamisen salaisuus on siinä, että rakenteen kaikki osat jaksavat taistella yhtä pitkään ikääntymistä vastaan. Kateruuvin tulee kestää siis yhtä pitkään kuin kattopellin. Vaikka kuvittelisi, että kaikki kateruuvit kestävät ruostumatta yhtä pitkään kuin kattopelti, näin ei kuitenkaan ole.

Kingi_tuotanto_uuni

Kotimainen kateruuvi uudistaa peltikattojen kiinnityksen

Ainoa oikeasti ulkokäyttöön hyväksytty kateruuvi on KINGI® kateruuvi. Sen korroosiokestävyys on yhtä hyvä kuin kattopelleillä. Kestävyys perustuu ruuvin patentoituun kolmikerrospinnoitukseen ja innovatiiviseen, mallisuojattuun kannan muotoon. Ruuvin kanta muistuttaa kruunua, siitä Kingi-nimi. Kruunumuodon ansiosta vesi ei jää kantaan ruostuttamaan ruuvia. Kannan muotoilu yhdessä ruuviin kehitetyn pikakärjen ansiosta nopeuttaa ja helpottaa myös virheetöntä asennusta.

kingi-kerrokset

KINGI® kateruuvin kestävyys perustuu ruuvin patentoituun kolmikerrospinnoitukseen ja kruunumaiseen kannan muotoon.

KINGI® kateruuvin rasitustestit ja tehtaan ISO 9001 -laatujärjestelmä mahdollistavat kateruuville kattopeltejä vastaavat pitkät takuut. Kingi on ainoa kateruuvi, jolle valmistaja antaa 20 vuoden ruostumattomuustakuun, 30 vuoden vuotamattomuustakuun ja 50 vuoden poikkiruostumattomuustakuun. Kateruuvilla on tärkeä rooli myös kattopellin takuussa. Huono kateruuvi naarmuttaa helposti kattopeltiä, jolloin naarmutetun kattopellin takuu yleensä raukeaa.

– Kolmikerrospinnoitetun KINGI® kateruuvin ansiosta asiakas saa nyt koko katostaan huolettoman ja pitkäikäisen. Kingi on myös hinnoiteltu siten, että siitä tulisi koko kansan peltikattojen kateruuvi. Katon elinikäisen kiinnityksen ja kateruuvien täyspitkän takuun lisähinta asiakkaalle on todella pieni. Keskivertokatossa se on noin sata euroa, kertoo Kingi Oy:n toimitusjohtaja Jari Lehtola.

KINGI® kateruuveja käyttävät ja suosittelevat vastuulliset alan ammattilaiset, joiden tavoitteena on asentaa peltikatto niin, että kiinnitys kestää koko katon eliniän. Lue täältä, mitä mieltä he ovat Kingistä >.

Kingi_suomalaisuus_300p

KINGI® kateruuvi on suomalaista suunnittelua ja suurin osa sen tuotannosta tapahtuu Suomessa.

Kiinnityksen pitkäikäisyys on testattu

HAMKin tutkimus- ja testauspalveluja tarjoava Ohutlevykeskus testasi Suomessa myytävät kateruuvit vuonna 2016. 1 000 tunnin rasitustestillä testattiin kateruuvien pitkäaikaiskestoa kattopeltiin asennettuna. Pellin Pural-kolmikerrospinnoitteen korroosiokäyttäytymisestä päätellen 1 000 tuntia vastasi yli 20 vuoden käyttöä Suomen ilmastossa.

Katso taulukosta, kuinka eri ruuvit pärjäsivät rasitustestissä. Vain KINGI® kateruuvi on kolmikerrospinnoitettu. Muut testin markkinoilla olevat kateruuvit ovat yksikerrosmaalattuja. Suurin osa niistä alkoi ruostua jo 187 tunnin kohdalla. 

Hamk_kateruuvi_korroosiotesti_kuva080217N

Tutustu täällä testeihin tarkemmin ja katso, miten eri kateruuvit pärjäävät vertailussa >.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

kateruuvi kattopelti kattoremontti korroosiokestävyys peltikatto

Julkaisuun liitetty yritys

http://kingi.fi

Kingi Oy on korroosiokestävien rakennustuotteiden suomalainen innovaattori. Sen kruunujalokivi on ainoa ulkokäyttöön hyväksytty kateruuvi. KINGI® kateruuvi on markkinoiden parhaiden teräskatteiden elinikäinen kiinnike.

Kingi syntyi, kun markkinoilta puuttui asiakkaiden tarpeet, viranomaismääräykset ja rakentajien vaatimukset täyttävä kateruuvi. Kingi kehittää ja valmistaa korroosiokestäviä rakennustuotteita, jotka täyttävät niin viranomaisten kuin vaativimpien rakentajien tarpeet. Jatkuvan tuotekehityksen avulla Kingi Oy etsii entistä kestävämpiä, laadukkaampia ja kustannustehokkaampia ratkaisuja rakentamiseen. Kingi parantaa kiinteistöjen arvoa ja tarjoaa huoletonta asumista.

Kingin tuotteet ovat ekologisia pitkän elinkaarensa ja kierrätettävyytensä ansiosta. Kestävyytensä ansiosta tuotteilla on pitkä takuu. Tuotteiden kehittämisessä ja käytössä sekä tuotannossa on kiinnitetty erityistä huomiota ympäristörasitusten minimointiin, kierrätettävyyteen ja pitkiin elinkaariin.

Lue lisää: Kingi Oy