MAINOS

Pääsiäiskukkien hoitaminen

Piha

Pääsiäiskukat ovat pääasiassa sipulikukkia, joten kukkien hoito on helppoa. Lue vinkit, miten saat pääsiäiskukat kestävät pidempään!

Jaa sosiaalisessa mediassa

Ihastuttavat pääsiäiskukat vaativat suojaa

Kevät tekee kovasti tuloaan. Pääsiäiskukat – ainakin lumikellot, krookukset, sinivuokot ja muut aikaiset pikkusipulikukat ovat jo monin paikoin ilahduttaneet kukillaan.

Nyt taas ennusteet lupaavat, että ilmat hiukan viilenevät ja lisää luntakin saatetaan saada pääsiäisen aikaan. Mikäli monivuotiset kasvit ovat alkaneet nostella päitään, niitä olisi hyvä suojata.

Jos lunta on vielä, sen lapioiminen kasvien päälle on hyvä keino jäähdyttää ja suojata kasveja. Lumen sulamisvesi myös sulattaa roudan. Toki havut ja harsotkin ovat hyviä suojia, jos ilmat menevät oikein kylmiksi.

Paju – harmista hyödyksi ja iloksi

Paju, tuo ilon ja harmin kasvi. Tottahan se on, että monin paikon se on ns. ei toivottu kasvi, lähinnä kovan leviämisen ja hankalan hävitettävyytensä takia. Mutta siellä missä se saa vapaasti kasvaa, se on nätti ja hyvä pensas monelle pikkulinnulle. Ei se suotta pajulintu nimeään ole saanut. Ja pajunkissathan kuuluvat aina pääsiäiseen ja virpomiseen nekin!

Pajusta voi rakentaa vaikka mitä. Pajupunontaa harrastavat tietää, että nyt on mitä parhain aika korjata tulevat punontapajut talteen. Nyt, ennen kuin lehdet tulevat, niistä irtoaa kuorikin helposti. Lisäksi pajusta saa nopeasti kasvavaa aitaa esim. kasvimaalle herneiden tueksi sekä tuulensuojaksi.

Paju on helppo lähtemään kasvuun ja moni onkin perustanut hienoja pajuaitoja ihan vain laittamalla pistokkaat suoraan maahan ja ristiin, vähän kuin shakkiruudukon tapaan, ja ohjannut kasvua sitten myöhemmin niin, että aita muistuttaa shakkilautaa. Kivan näköinen ja helppo pitää siistinä, kun sitä pari kertaa kesän aikana hiukan parturoi. 

Vinkki: Kun otat pajun (tai minkä muunkin puuvartisen) pistokkaita useamman samasta varresta, niin leikkaa pistokkaan alapää aina vinoksi ja yläpää suoraksi. Näin on helppoa laittaa pistokas aina kasvuun oikeinpäin, eikä tarvitse miettiä, että kumpi oli tyvi ja kumpi latva.

Vieläkö osaat tehdä pajupillin? Minäpä osaan, kun pappa aikanaan opetti!

Kevätruiskutukset käyntiin

Ainakin tässä meillä alkaa olla kevätruiskutusten aika nyt. Kelit alkavat pysyä plussalla ja silmut ovat vielä kiinni.

Kevätruiskutuksen ideahan on, että silmut peitetään vahamaisella aineella ja siellä talvehtivat tuholaiset tukehtuvat talvipesiinsä. Kyse ei siis ole ”myrkytyksestä” niin kuin usein väärin luullaan. Sitten kun silmut aukeavat, ruiskutusta ei kannata enää tehdä.

Pääsiäiskukkien hoitaminen on helppoa

Tulppaanien hoitaminen

Näin hoidat tulppaanit

  • Leikkaa uusi imupinta terävällä veitsellä.
  • Laita maljakkoon viileää ja puhdasta vettä ja korkeintaan 10 cm, muuten varret venyvät liikaa.
  • Vie kukat yöksi viileään, saat näin kukat kestämään pidempään.
  • Vaihda uusi vesi ja tee uudet imupinnat vähintään joka toinen päivä.

Pääsiäiskukat ilahduttavat

Näin hoidat narsissit oikein

Muuten samat hoitotoimenpiteet kuin tulppaanilla, mutta mielellään omassa astiassa, sillä niistä valuva neste tukkii helposti muiden kasvien solukot ja näin niiden vedensaanti vaikeutuu.

Jos samassa maljakossa on muita kukkia, tulee uusi vesi vaihtaa päivittäin.

Pääsiäiskukat ilahduttavat

Ruukkunarsissien hoitaminen

  • Osta nuppuisia ruukkunarsisseja, saat nauttia kukista pidempään.
  • Kastele ruukkunarsisseja maltillisesti ja vie ne yöksi viileään.
  • Älä heitä sipuleita pois kukinnan loputtua, vaan istuta ne ulos kukkimaan seuraavaksi kevääksi.

 

Iloisin pääsiäisterveisin,

Puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity täällä >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Juha Toikka / Kodin Kukat Oy, Kauppapuutarhaliitto ry

Lue myös nämä

Voisit olla kiinnostunut myös näistä aiheista:

krookus narsissi narsissit paju pääsiäinen pääsiäiskukat pääsiäismunien koristelu pääsiäisruoho


Lisää samasta aiheesta