Pakkasenkestoa vai ei – yllättävä syy ötököihin

Piha

Hieman kovemmat pakkaset saapuivat vieraaksi ja etenkin Pohjois-Suomessa on rikottu talven pakkasennätyksiä. Onneksi myös Etelä-Suomeen satoi viime viikolla lumi kasvien suojaksi, kyllä luonto osaa pitää hyvin huolta itsestään. Huonekasveissa ötököitä? Vinkit häätöön!

Miten osa kasveista kestävät pakkasta ja osa ei? Mitkä seikat siihen vaikuttavat?

Oletko koskaan pohtinut, että kuinka ihmeessä jotkin kasvit pärjäävät vaikka millaisissa pakkasissa ja jotkin eivät? Oletko kuullut kasvin talveentumisesta ja kuinka tärkeä talvi on osalle kasveista? Kuuntelepa, kuinka ystäväni Kurt Fagerstedt asian avaa hyvinkin ymmärrettävästi ja mielenkiintoisesti. Pienen palan kasvimaailman kiehtovaa ja ihmeellistä maailmaa pääset kuuntelemaan Kurtin seurassa täältä.

Kiitos palautteesta

Eletään puutarhurin parasta aikaa, kun saa avata esiripun auki ja näyttää mitä kaikkea on valmistunut tulevalle vuodelle. Uusi valikoima ja uusi kuvasto saivat aivan liikuttavan ihanan vastaanoton. Kiitos niistä kaikista ihastuttavan innostavista palautteista! Ainoa, mistä tuli moitteita, oli että ”nyt on jo liikaa valinnan varaa ja isännät suuttuu”, kun tulee niin paljon kasvatettavaa. Vaikka eivät ne kuulemma oikeasti suutu, kuten Leena sanoi. ”Niin ne vain haluaa ”suuttua”, tykkää kumminkin kun on kaunista (ja hienompaa kuin naapurilla…), ja ensimmäisenä ovat niitä esittelemässä ja mansikoita napsimassa – grilli-illoista puhumattakaan!

Ja totta se on, että olen satsannut myös syötäviin lajikkeisiin nyt viimevuodet. Ja etenkin niihin, joiden kasvatus onnistuu helposti myös ruukuissa ja satoa tulee, vaikka vähän olisi viileämpääkin. Mm. uusi ”musta” ruukkutomaatti on muuten ihan mahdottoman hyvä ja satoisa lajike, ei uskoisi ennen kuin maistaa. Se on maailman ensimmäinen aito musta ruukkutomaatti ja sain kunnian esitellä sen Suomessa nyt myös sinulle.

Kukkahoroskoopissa vuorossa Lumme (4.2.-1.3.)

Lumme viihtyy tyynissä vesissä. Kun aurinko paistaa lämpimästi sen suojaisaan lahdenpoukamaan, lumme hehkuu ja pursuu elinvoimaa. Melko mitätönkin puhuri saa sen suuret lehdet värisemään huolestuneesti, ja myrskyssä lumme vetäytyy kiertyneiden lehtiensä suojiin odottamaan tyventä. Lumme ei kuitenkaan tyydy nököttämään paikallaan. Se kasvattaa pitkän, jäntevän varren, jonka avulla se voi kurkotella paljon kotoisia pohjavesiä kauemmaksi. Sitä utelias lumme tekee ahkerasti. Lumme tarvitsee muutoksia ja jännitystä. Jos vesi ”lammessa” ei vaihdu, lummeihminen tylsistyy, lihoo ja muuttuu happamaksi. Toisaalta lumme on hyvin varovainen. Joskus se löytää todellisen onnensa vasta, kun joku ulkopuolinen tuuppaa sen vieraaseen lampeen. Lumme rakastaa mukavaa elämää, kauniita esineitä ja hauskoja hullutuksia, mutta vaikeatkaan tilanteet eivät sitä murra. Pinnalliselta vaikuttava lumme on perusluonteeltaan empaattinen vakavikko. Hänellä on taipumusta ottaa turhiakin huolia ja hän ehdottomasti murehtii kaikki asiat etukäteen. Rakkaudessa lumme on romanttinen täydellisyyden etsijä. Siksi hän rakastuu harvoin, mutta kun oikeat kemiat kohtaavat, syttyy kestävä roihu.

Huonekasveihin ilmestyneet ötökät – yllättävä syy

Näin talvella aina joku ihmettelee, että mistä ihmeestä huonekasveihin on voinut tulla ötököitä? Toki ne voi tulla uusien kasvien myötä tai heräillä talvehtineiden kasvien mullasta, mutta yksi mitä ei ehkä tule niin usein ajateltua on, että ne voivat tulla myös kaupan vihannesten mukana. Ja tästä ei nyt kannata vetää liian hätäisiä johtopäätöksiä, kerron tarkemmin.

Monet ruukkuyrtit ja salaatit viljellään tänä päivänä ilman torjunta-aineita (mikä on aivan loistava asia), mutta se tarkoittaa sitä, että viljelmillä käytetään petopunkkeja pitämään tuholaiskannat kurissa. Luonnontasapainoa jäljitellen siis. Ja nyt kun tämmöinen salaatti tai yrtti tuodaan kotiin, niin mukana saattaa olla muutama kirva tai harsosääksi turpeen mukana. Nämä saattavat lisääntyä kotioloissa, koska nämä petopunkit puuttuvat kotoa.

Hyvä keino kaupasta ostetuille yrteille (basilika, timjami, meirami, koiranteri ja persilja) on leikata ne heti poikki ja laittaa kylmään veteen ja jääkaappiin. Veden kun viitsii vaihtaa parin päivän välein ja katsoa, että vain niiden varret ovat vedessä, niin kyllä nämä kaikki helposti viikonkin kestää tuoreina.

Hyviä keinoja ennaltaehkäistä ja toimia:

  • Huuhtele yrtit ja salaatit kylmällä vedellä heti kotiin tultuasi.
  • Jos mullassa kasvatetun ruukun ympärillä alkaa lennellä harsosääskiä, leikkaa syötävä osa irti, huuhtele ja laita jääkaappiin, ja hävitä ruukku multineen.
  • Jos kumminkin huomaat kirvoja tai muita ötököitä huonekasveissa, kätevä konsti on laittaa kasvi pussiin ja ruiskuttaa sinne hiukan torjunta-ainetta ja antaa vaikuttaa pari päivää. Ja viikon päästä uudestaan, niin homma on hoidossa.
  • Multaan laitettavissa torjunta-ainepuikoissa tulee muistaa, että ne soveltuvat vain koristekasveille, ei koskaan syötäville. Itse käytän herkemmille kasveille tätä Provado-puikkoa säännöllisesti. Yleensä keväällä mullanvaihdon yhteydessä laitan puikon tai isommille kaksi ja muuta ei sitten tarvitakaan koko kasvukaudella.

Loistava sivu tunnistaa ötököitä ja saada vinkkejä niiden torjuntaan löytyy Leena Luodon sivustolta täältä.

ps. Olen huomannut jännän ilmiön huonekasveilla viimevuosina. Siitä asti kun aloin antamaan niille kunnolla valoa talviaikana, ne paitsi voivat erinomaisen hyvin, niin nuo kirva, punkki, jne. ötökkäongelmat vähenivät dramaattisesti koko vuodenajaksi. Johtuu varmaan siitä, että kun kasvi voi hyvin myös talvella, niin se pystyy vastustamaan tuholaisia ja tauteja ihan luonnostaan koko kasvukauden. Tämä LED-valo on pop siinäkin suhteessa.

Kasvata omat yrttisi – helposti!

Tätä yrttiasiaa halusin muuten kehitellä vieläkin helpommaksi ja valmistelin meille tälle keväälle tämmöisen uuden ja helpon erikoispakkauksen. Pakettiin sisältyy kolme 1 litran kookoskasvualustapakkausta ja 3 pakettia siemeniä (persilja, salaatti ja basilika ). Sinun ei tarvitse kuin lisätä vesi, kylvää mukana tulevat siemenet ja antaa kasvaa. Ja nämä tuottaakin tuoretta satoa sitten koko kesän, etenkin jos istutat kesällä pakkauksen kasveineen päivineen ulos tai isompaan ruukkuun.

Tämä on mainio ja helppo setti kesäkeittiöön ja varmasti pidetty lahja vaikka nuorille kokeille. Tämän helpommaksi yrttien kasvattaminen ei todellakaan mene. Eikä setti ole hinnallakaan pilattu: yhden kolmen kasvin pakkauksen saat nyt special hintaan 3,95 € ( ovh 7,90) ja näitä löytyy täältä.

ps. Kuvastosta kiinnostuneille ja inspiraatiota kaipaaville apu löytyy täältä.

Ihanan inspiroivaa helmikuun alkua toivottaa päivän pidentymisestä ja auringon säteistä nauttiva puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity täällä >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Pixabay


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

huonekasvi huonekasvit kirva kirvat lumi pakkanen talvisuojaus yrtti yrttien kasvatus yrttienkasvatus yrttipuutarha yrttiruukku yrttitarha

Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: