MAINOS | Suomen Lasitehdas Oy

Peili kertoo saariston tarinaa

Sisustus
peili, muotopeili
Peili on monessa kodissa jo tärkeä osa sisustusta. Saaristo-sisutuspeilisarjan inspiraatio ammennettiin Porvoon saarista ja luodoista, joilla on oma tarinansa.

Sisutussuunnittelijat alkoivat kysellä Suomen Lasitehtaalta muotopeilejä, koska peili on yhä tärkeämpi osa suomalaisten kotien sisustusta. Onpa porvoolaisia sisustuspeilejä kyselty aina Italiasta asti! Muotopeilit ovat myös selkeästi kansainvälinen trendi, joka rantautuu vauhdilla Suomeen.

Lasitehtaan porvoolaiselle yrittäjälle meri ja Porvoon saaristo ovat lähellä sydäntä. Niinpä syntyi ajatus muotopeileistä, joiden esikuvat ovat merimaisemasta tuttuja saaria ja luotoja. Siltä pohjalta suunniteltiin pehmeämuotoinen Saaristo-sarja, jonka peilit ovat sisustuksellisia elementtejä – kuin tauluja.

Saaristo-sarjan muotopeili kuvaa majakan muotoja.

Majakka-peilin muodot ovat kuin meren muovaamien kallioiden kaaria. Sen voi kiinnittää pystyasentoon seinälle tai lattialle nojaamaan jalkajärjestelmän avulla.

 

– Löysimme kauneutta meren kohinasta ja aaltojen muovaamista rantakallioista. Etsimme myös kiinnostavia saaria, joilla olisi jokin tarina kerrottavanaan, kertoo Tiina Hosiokoski Suomen Lasitehdas Oy:stä.

Majakka-peilin muoto saatiin Klovharusta, jossa Tove Jansson aikoinaan vietti kesiään. Luoto-peili mukailee Klovharun sisäaltaan muotoja. Saari-peili on näkemys Söderskäristä, joka tunnetaan majakastaan.

 Majakka-peili nojaa rantakiviin.

Saaristo-sarjan peilit ovat saaneet inspiraationsa Porvoon saaristosta, koska Lasitehtaan porvoolaiselle yrittäjälle meri ja Porvoon saaristo ovat lähellä sydäntä. Kuvassa Majakka-peili.

Peili Tove Janssonin kotisaaresta

Saaristo-sarjan Majakka-peilin muoto on saatu Klovharun saaresta, jossa Tove Jansson tunnetusti vietti kesiään puolisonsa Tuulikki Pietilän kanssa. Saari on ulkosaariston helmi, yhtä aikaa karu ja kaunis. Peilin muodot noudattelevat kallioiden kaaria, jotka meri on muovannut.

– Majakka-peilin tyyli sopii skandinaaviseen sisustukseen, Hosiokoski luonnehtii.

Peilin voi kiinnittää pystyasentoon seinälle tai myös lattialle nojaamaan seinään vasten jalkajärjestelmän avulla. Jalat voi irrottaa ja peilin ripustaa seinälle peilin takana olevista koukuista. Peilin saa myös taustavalaistuksella.

Peili kuin Klovharun saaren sisäallas

Luoto-peilin esikuva on Klovharun saaren sisäallas, joka on luonnon luoma lampi ulkosaaristossa.

– Luoto-peili on moderni peilimalli, joka sopii kaikenlaisiin sisutuksiin, Hosiokoski sanoo.

Peilin voi asentaa mihin asentoon tahansa. Se kiinnitetään koukkukiinnityksellä ja ruuveilla seinään, ja saatavilla on myös tarroilla kiinnitettävä versio. Peilin saa myös taustavalaistuksella.

Saari-peili piirongin edessä.

Saari-peili näyttää kauniilta missä tahansa asennossa. Myös italialaiset ovat kiinnostuneet muotopeilistä.

Saari-peili kertoo myös majakasta

Saari-peilin esikuva on Söderskärin saari, jonka ikoninen majakka on ohjannut merenkulkijoita jo 150 vuoden ajan.

– Saari-peli on kuin taulu, joka sopii asennettavaksi mihin huoneeseen tahansa, Hosiokoski kuvailee.

Peilin voi asentaa mihin asentoon tahansa. Suuret Saari-peilit kiinnitetään koukkukiinnityksellä ja ruuveilla seinään, ja pienin koko kiinnitetään tarrajärjestelmällä. Kahta suurinta peiliä saa myös suosittuna valopeilinä eli taustavalaistuksella.

Saari-peilin muoto on kiehtonut ulkomaita myöten. Lasitehtaalle on tullut kyselyjä peilistä aina Italiasta saakka.

Tutustu Saaristo-sarjan muotopeileihin.

Saari-peili olohuoneen seinällä

Muotopeili on tärkeä osa sisustusta. Saari-peili kuuluu Lasitehtaan Saaristopeilien sarjaan.

Suositut valopeilit

Lasitehtaan peilit saa myös LED-taustavalolla. Tarjolla on vakiomittaisia valopeilejä ja mittatilauspeilejä LED-valaistuksella. Kun peiliä käytetään taulumaisena elementtinä, valaisu korostaa peilin muotoja kajastaessaan peilin reunoilta.

Valopeilien takana on alumiinirunko, jolla peilin saa ripustettu helposti. Ledeistä voi valita neutraalin (4000 K) tai lämpimän sävyn (3000 K). Peilin sähköasennuksen saa tehdä vain valtuutettu sähköasentaja.

Helpoin ja nopein tapa tilata mittatilauspeili on Lasitehtaan sivuilla oleva laskuri. Laskuri kertoo, mitä oma toiveiden peili tulisi maksamaan. Valitse haluamasi peilin muoto ja täytä mittatiedot, kiinnitystapa ja muut laskurin pyytämät tiedot. Saat hinnan peilille laskurista heti.

Saari-peili rantakivillä.

Saaristo-sarjan peilien muoto on tyylitelty ja kaunis mukaelma alkuperäisistä.

Isokin peili turvallisesti perille

Lasitehdas valmistaa peilit Porvoossa ja toimittaa ne luotettavasti perille.

– Vastaamme aina myös kuljetuksesta. Ennen ison peilin tilaamista kannattaa vielä varmistaa, että se mahtuu kulkemaan rappukäytävässä sekä kodin ovesta sisälle.

Valitse ja tilaa itsellesi peili helposti verkkokaupasta.

Lue lisää sisustuspeileistä