Salaoja- ja sadevesijärjestelmät – ongelmana talon märät jalat

↑ Salaojista ja sadevesien ohjauksesta tulee huolehtia, jotta talon perustukset ja muut rakenteet pysyvät kuivina.

Sateet ja sulava lumi tuovat suuria määriä vettä kodin pihapiiriin. Vuosittainen sademäärä esimerkiksi Etelä-Suomessa voi keskimäärin olla 700 millimetriä. Tämä tarkoittaa, että jokaista neliömetriä kohden sataa 700 litraa vettä. Lisäksi jäätä ja lunta sulaa vedeksi talojen laitamilla, eikä kaikki se millään ehdi haihtua ilmaan vaan imeytyy maahan.

Mikäli sadevesien ohjaus, maanpintojen kallistukset ja salaojat ovat huolletut ja kunnossa, omistajan ei tarvitse erityisesti huolehtia sade- ja sulamisvesistä. Mikäli taas esimerkiksi salaojien kunnosta ei ole pidetty huolta, saatetaan olla ongelmissa: puutteet saattavat näkyvät nopeasti kellarin tai sokkelin kosteutena tai alapohjan vaurioina.

Pahimmillaan rakenteisiin on päässyt muodostumaan merkittäviä kosteusvaurioita. Asunnon sisällä oleva erikoinen haju voi paljastua sisäilmaongelmaksi, joka on aiheutunut puutteellisen salaojituksen seurauksena syntyneestä kosteusvauriosta.

Täyttömaaksi sora tai sepeli

Salaojista, sadevesien ohjauksista ja maanpintojen kallistuksista puhuttaessa unohtuu yleensä se, millaisen maaperän päälle koti on rakennettu ja minkälaisia täyttömateriaaleja rakennuksen perustamisessa on käytetty.

Kaikkien maata vasten tehtyjen rakenteiden alla tulisi nykytietämyksen mukaan olla kapillaarisen kosteuden nousun ehkäisevä kerros riittävän karkeajakoista maa-ainesta. Oikeanlaisen alustäyttömateriaalin merkitys perustusrakenteiden kuivana pysymisessä on todennäköisesti suurempi kuin salaojien ja perusmuurin vedeneristyksen merkitys.

Rakennuksen perustaminen liian hienojakoisen maa-aineksen päälle on ollut varmaan yksi suurimmista perisynneistä rakentamisen historiassamme. Alustäytöt ovat liian hienojakoisia ja maakosteus pääsee kapillaarisesti nousemaan perustusrakenteisiin, mikä on edelleen hyvin yleistä. Virheen korjaaminen jälkikäteen on käytännössä lähes mahdotonta tai ainakin kallista.

Parasta täyttömaata on karkea sora tai sepeli, joka muodostaa kapillaarikatkon perustusrakenteiden alle. RT-kortin ohjeistus 5–20 millimetrin raekoosta kirjoitettiin jo vuonna 1943, mutta todellisuudessa suomalaiset ovat käyttäneet täyttömaana sitä maa-ainesta, joka on ollut saatavilla helpoiten ja halvimmalla.

Oikein toimivan salaojituksen ja oikeanlaisen sade- ja pintavesien ohjauksen merkitys korostuu, jos rakennus on perustettu liian hienojakoisen maa-aineksen varaan.

↑ Sadevedet ohjataan sadevesijärjestelmään.

Seuraa vesien poistumislinjoja

Maanpintojen pitäisi kallistaa kaikilta osiltaan rakennuk-sen vierustalta poispäin. Nykyisten rakennusmääräysten ja suunnitteluohjeiden mukaan kallistuksen tulisi olla vähintään 15 senttimetriä 3 metrin matkalla.

Mikäli maaston takia tähän ei päästä, vedet voidaan ohjata niin sanotun niskaojan kautta etäämmälle rakennuksesta. Tärkeää olisikin seurata esimerkiksi keväisin ja syksyisin sateiden tai lumien sulamisen yhteydessä, jäävätkö vedet seisomaan sokkelin vierustalle vai pääsevätkö ne vapaasti ohjautumaan siitä pois.

Rakennuksen vierusta olisi hyvä pitää vapaana kasvillisuudesta, koska kasvien juuret tukkivat helposti salaojajärjestelmän. Kasvillisuus ja kukkaistutukset myös pitävät ja keräävät kosteutta, jolloin rakennuksen vierustan kosteusrasitus kasvaa.

Älä ohjaa sadevesiä salaojiin

Katolta voi ohjautua jopa tuhansia litroja sadevettä suoraan talon perustuksille, mikäli sadevedet on ohjattu väärin tai erillinen sadevesijärjestelmä puuttuu.

Perustuksiin ohjattu sadevesi toimii kuin automaattinen talon kastelujärjestelmä: vettä sataa tasaisesti koko kevään, kesän ja syksyn pitäen talon perustukset sekä sen ympäröivän maan kosteana. Tämä aiheuttaa suuren kosteusrasituksen melkein ympäri vuoden.

Usein pientaloasujalta unohtuu, että omakotitalon sadevesi- ja salaojajärjestelmät ovat erilliset järjestelmät.

Sadevesiä ei tule missään nimessä ohjata salaojiin. Mikäli näin tehdään, alkujaan kuivatusjärjestelmäksi suunnitellusta järjestelmästä tuleekin rakennuksen perustuksia ja alapohjaa yhtenään märkänä pitävä kastelujärjestelmä.

Kuntotarkastuksissa asiaan kiinnitetään erityistä huomiota, jolloin onneksi myös talon omistaja yleensä ymmärtää asian tärkeyden.

Oikein tehdyssä salaojituksessa salaojat ja sadevedet yhdistyvät toisiinsa vasta kauempana rakennuksesta perusvesikaivolla, josta ne tulisi johtaa joko kunnalliseen sadevesiviemäriin tai avo-ojaan.

Pallopadotusventtiili on hyvä asentaa perusvesikaivoon, sillä sen avulla varmistetaan veden virtaus oikeaan suuntaan esimerkiksi kovien sateiden aikaan. Katolta kulkeutuvat vedet tulee ohjata hallitusti pois rakennuksen vierustalta nykyohjeiden mukaisesti vähintään kolmen metrin päähän rakennuksesta.

Vanhemmassa kohteessa ohjauksen voi toteuttaa myös pintavesikouruilla, mikäli maahan ei haluta kaivaa umpiputkijärjestelmää.

Sadevesien ohjauksen merkitys korostuu, jos kohteessa on havaittu riskirakenteita. Esimerkiksi valesokkeli tai matala sokkeli yhdessä puutteellisen sadevesien ohjauk-sen kanssa aiheuttaa yleensä jossakin vaiheessa kosteusvaurion ulkoseinän alaosiin. Räystäskourujen ja syöksytorvien alla olevien rännikaivojen puhdistus on tärkein sadevesijärjestelmän huoltotoimenpide.

↑ Sadevesikaivot puhdistetaan roskista, jotta vesi pääsee virtaamaan vapaasti.

Mikä salaojajärjestelmä?

Salaojajärjestelmä on yleensä rakennuksen ulkopuolella maaperässä sijaitseva maapohjaa kuivaava järjestelmä.

Salaojaputkessa on reikiä, joiden avulla putki kerää maapohjaan imeytyneet vedet rakennuksen ympäriltä kuivaten maaperää. Salaojaputket asennetaan kiertämään rakennusta pienellä kaadolla, jolloin vesi kulkeutuu painovoimaisesti haluttuun suuntaan, eli poispäin kodista, ja päätyy perusvesikaivoon.

Salaojaputkien on kuljettava talon anturan alapinnan alapuolella koko matkaltaan, jotta ne pysyvät kuivina. Salaojien ympärillä on oltava sepeliä tai salaojasoraa.

Savimaassa kuopan pohjalle tulee asentaa suodatinkangas, sillä se estää saven kohoamisen putkien ympärille levitettyyn sepeliin ja salaojasoraan.

Talon jokaisessa nurkassa olisi hyvä olla salaojien tarkastuskaivot. Nykyiset määräykset ovat vuodelta 1999, ja ne vaativat tarkastuskaivojen olemassaolon. Tätä ennen valmistuneiden talojen asukkaat eivät usein tiedä kaivojen olemassaolosta tai niitä ei ole välttämättä edes rakennettu. 1970-luvulla rakennetun talon kulmilta saattaa löytyä betonirakenteinen kaivo, jossa salaojajärjestelmä on havaittavissa. Yleensä tähän järjestelmään ohjataan virheellisesti myös sadevedet.

↑ Tämän talon reunalta ei löydetty maaperän avauksessa salaojien ja sadevesikaivojen tarkastuskaivoja.

Vanhat salaojat usein piilossa

Usein kaivojen tai salaojien olemassaolo ei paljastu edes piirustuksista. Aikaisemmin asiaa hankaloitti epäselvyys siitä, kenelle salaojapiirustusten tekeminen kuului. Perustussuunnittelija koki sen kuuluvan LVI-suunnittelijalle ja toisinpäin. Rakennusvalvonta ei usein edes edellyttänyt salaojien piirustuksia. Lopputuloksena oli, että piirustuksia ei tehty lainkaan.

Mikäli suunnitelmia ei ole, salaojien toimivuutta tai niiden olemassaoloa on hankala saada selville. Ainoa keino on koekuopan kaivaminen 30–40 senttimetrin etäisyydelle sokkelista ja tarkistaa, että salaoja on oikealla paikalla. Onneksi tarkastuskaivot on mahdollista asentaa myös jälkikäteen.

Kiinteistökaupan jälkeisissä riitatilanteissa törmätään usein tapauksiin, joissa urakoitsija tai salaojajärjestelmän asentaja on tehnyt räikeitä virheitä asennuksessa.

Eteen on tullut tapauksia, joissa tarkastuskaivojen välillä ei kaikilta osin ole edes asennettu salaojaputkea tai putket on asennettu väärään korkoon suhteessa esimerkiksi kellarin lattiatasoon. Tämän kaltaisten virheiden huomaaminen silmämääräisesti on käytännössä mahdotonta ja jäljille päästään vasta, kun tarkastuskaivot huuhdellaan ja kuvataan putkiston kuvaukseen tarkoitetulla kalustolla.

↑ Tämä salaojajärjestelmä on mennyt tukkoon.

Salaojapumppaamo vaatii hälytysjärjestelmän

Toisinaan salaojien veden ohjaaminen esimerkiksi kunnalliseen järjestelmään vaatii pumppaamon. Esimerkiksi erityisen jyrkillä rinnetonteilla salaojille on tehty oma pumppaamonsa, joka johtaa vedet kaupungin verkkoon. Mikäli päätyy hankkimaan pumpun, siihen tulee hankkia myös hälytysjärjestelmä.

Eteen on tullut tapauksia, joissa pumpun rikkoutuminen on huomattu liian myöhään hälytysjärjestelmän puuttumisen vuoksi. Salaojat ovat täyttyneet vedellä, joka on pahimmillaan täyttänyt koko talon alapohjatilan tai vesi on tullut loman aikana kellariin kastellen seinän alaosat ja lattiat. Jälkimmäisessä tapauksessa pumppauksen toimintaa oli yritetty varmistaa kahdella pumpulla. Valitettavasti pumput oli kuitenkin kytketty saman sulakkeen taakse, eikä toisesta pumpusta ollut hyötyä.

Salaojajärjestelmällä on käyttöikä

Hyvin usein salaojajärjestelmän toimimattomuuden syynä on järjestelmän teknisen käyttöiän täyttyminen.

Rakennustietosäätiö RTS on määrittänyt KH-kortistossa KH 90-00403 salaojien tekniseksi käyttöiäksi keskimäärin 40 vuotta. Jos putkistoja ei ole tarkistettu tai uusittu 1980-luvun alun jälkeen, tulisi järjestelmän toimintakunto varmistaa kiireesti.

Salaojien käyttöikä voi kuitenkin täyttyä myös aiemmin kuin 30–40 vuoden iässä. Mikäli salaojissa ei ole tarkastuskaivoa, järjestelmän käyttöikä voi olla jopa 25 prosenttia vähemmän, eli noin 30 vuotta: jos salaojajärjestelmässä ei ole tarkastuskaivoja tai niiden kannet ovat maan alla, järjestelmää ei pystytä huoltamaan. Erityisesti vanhempien talojen salaojajärjestelmiin ei ole asennettu tarkastuskaivoja. Mikäli tontilla kuitenkin on salaojitus, salaojakaivot on mahdollista yksitasoisissa perustusratkaisuissa asentaa jälkikäteen.

Myös rasitusluokka määrittää sen, kuinka aikaisin käyttöikä täyttyy. Esimerkiksi rinnetalojen salaojitus tulee käyttöikänsä päähän yleensä aikaisemmin kuin taloissa, joissa on soraperäinen perusmaa. Sora läpäisee keskimääräistä paremmin vettä, kun taas rinnetaloissa sadevedet on saatettu ohjata väärin.

↑ Talon jokaiselle nurkalle kannattaa asentaa salaojien tarkastuskaivot.

Tarkastuksilla ja huolloilla jatketaan käyttöikää

Toinen tärkeä salaojien toimimattomuuden syy on kunnossapidon laiminlyönti.

Salaojaputkissa on reikiä, jotka voivat helposti tukkeutua putkiin joutuneesta maa-aineksesta tai kasvien juurista. Salaojaputkeen ei kuulu mikään muu kuin vesi, ja kaikki ylimääräinen voi tukkia järjestelmän.

Salaojajärjestelmästä tulee pitää siis huolta säännöllisesti, jotta se toimii oikeaoppisesti, eikä rikkoudu ennen aikojaan. KH-kortiston mukaan salaojat tulee tarkastaa kahden vuoden ja huoltaa viiden vuoden välein.

Paras aika salaojien toiminnan seuraamiselle on seurata järjestelmän toimintaa tarkastuskaivoista keväisin lumien sulettua ja syksyllä sateiden aikana.

Toimivassa salaojajärjestelmässä salaojaputket ovat tarkastuskaivossa veden pinnan yläpuolella. Mikäli näin ei ole, järjestelmä on luultavasti tukossa ja riskinä on ajan myötä kosteuden pääsy rakenteisiin. Tällöin on hyvä tarkastuttaa salaojien kunto ammattilaisella, joka tekee kuvaukset ja kaivaa pari koekuoppaa anturaan asti.

Kuvaamalla selvyys salaojien tilanteesta

Veden virtaaminen putkiston läpi ei kuitenkaan todista kuin sen, että putket ovat auki. Erityisesti savimailla routa voi laskea tai nostaa putkea tarkastuskaivojen välillä. Se jättää putkistoon montun, josta vesi ei pääse läpi.

Helpoin tapa varmistua salaojien toiminnasta on kuvata ne. Näin saadaan usein tieto, onko järjestelmällä ylipäänsä toimintaedellytyksiä. Kuvaamisen yhteydessä putket voi myös huoltaa painehuuhtelulla.

Putket kannattaa kuvata tai kuvauttaa esimerkiksi alapohjan kosteusongelmien ja samankaltaisten ongelmien yhteydessä. Lähes poikkeuksetta ennen vuotta 2000 asennetuissa salaojissa on havaittavissa ongelmia, jotka paljastuvat vasta koekuopista ja putkien kuvauksesta.

Keväällä pihaa siivotessa on erinomainen tilaisuus paikallistaa salaojakaivot ja kaivaa ne tarvittaessa esiin. Kannattaa myös kurkistaa kaivoon ja tutkituttaa ne, mikäli viime kerrasta on jo tovi.

Lue myös

• Patolevy estää veden pääsyn perustuksiin