Omenan vartteita lähdössä kasvuun

Juurivesoista lisääminen

Eräät maatiaislajikkeet, kuten ’Yleinen Punaluumu’, ’Yleinen Sinikriikuna’, ’Yleinen Keltaluumu’ sekä kirsikka ’Yleinen Kuulasmarja’ kasvavat usein ns. jalojuurisina, mikä tarkoittaa, että sekä juuriosa että koko kasvi ovat yhtä ja samaa kasvia eli latvusosa ei ole varrennettu mihinkään perusrunkoon. Tällaiset jalojuuriset lajikkeet tuottavat runsaasti juurivesoja, ja näistä voidaan kasvattaa uusia puita. Näille maatiaislajikkeille on myös tyypillistä, että niistä on eri paikkakunnilla erilaisia kantoja. Ne ovat todennäköisesti syntyneet siten, että juurivesojen joukossa on ollut myös siemenestä kasvaneita taimia ja näin ”lajikkeeseen” on tullut geneettistä vaihtelua.

Myytävänä olevat taimet on kuitenkin yleensä varrennettu johonkin sopivaan perusrunkoon. Näin tehdään siksi, että silloin tiedetään, mitä kantaa taimi on, ja silloin vältytään myös taimilta, jotka tuottavat runsaasti juurivesoja. Runsaasti juurivesoja tuottava puu on puutarhassa kiusallinen, koska se täyttää vesoillaan nopeasti koko puun alustan. Toisaalta juurivesoja irrottamalla puusta saadaan helposti lisätaimia tai taimia voi käyttää myös perusrunkoina, joihin varrennetaan jokin toinen lajike.

Jalontaminen ja varrentaminen

Jalontamisella tarkoitetaan sananmukaisesti sitä, että kasvista tehdään jollakin tavoin jalompi. Yleisimmät hedelmäpuiden jalontamistavat ovat varrentaminen ja silmuttaminen.

Varrennettaessa halutun lajikkeen verso liitetään toisen kasvin juuriosaan eli perusrunkoon. Näin haluttu lajike saadaan säilymään muuttumattomana ja sitä voidaan lisätä loputtomasti. Varrentaminen on edelleenkin nopein, edullisin ja varmintapa tuottaa taimia. Etenkin viileässä ilmastossa,kuten meillä Suomessa, varrentaminen onnistuu paremmin kuin silmuttaminen. Käytettävän perusrungon on oltava samaa lajiakuin jaloverso, eli omena voidaan varrentaa vain omenan perusrunkoon, päärynä päärynän perusrunkoon jne. Joitakin harvoja poikkeuksia tähän sääntöön on. Esimerkiksi aronia (ent. mustapihlaja)tai myös marja-aronia on niin läheistä sukua pihlajalle, että sitä voidaan helposti varrentaa esimerkiksi tavalliseen pihlajaan. Jopa päärynän varrentaminen pihlajaan onnistuu, mutta kasvujää kituliaaksi ja taimi kuolee yleensä muutaman vuoden kuluttua.

Kuva: Omenan vartteita lähdössä kasvuun. Omena ja päärynä ovat varsin kiitollisia varrennettavia. Niiden varrentaminen onnistuu yleensä hyvin aloittelijaltakin. Luumun ja kirsikan varrentamisessa onnistumisprosentti sen sijaan jää usein hyvin alhaiseksi.  

Verson leikkaaminen. Versoa ei saa leikata liian läheltä silmua, jotta se ei kuivuisi. Liian pitkäksi jätetty versonpää taas haittaa silmun kasvuun lähtöä.

Jaloversot , varteoksat

Jaloversot, joita kutsutaan myös varteoksiksi, jalostusversoiksi, varrennusversoiksi tai ymppiversoiksi, ovat edellisenä kesänä kasvaneita hedelmäpuun oksien latvaversoja. Latvuksen sisällä ja puun tyvellä pitkinä piiskoina kasvavat ns. vesiversot eivät ole hyviä varrennukseen. Niiden silmut ovat heikosti kehittyneitä. Parhaat varteoksat löytyvät puun ulkokehältä, hyvässä valossa kasvaneista oksista.

Vartemateriaali voidaan kerätä alkutalvesta, ennen kovimpia pakkasia, mutta yhtä hyvin se voidaan leikata vasta kevätalvella. Silloin säilyttämisaika jää lyhyemmäksi ja versoilla on pienempi vaara pilaantua. Varteoksat säilytetään viileässä paikassa kosteaan turpeeseen tai paperiin ja muoviin käärittynä. Hyvä säilytyspaikka on esimerkiksi maakellari (1-4 °C) tai kevättalvella varjoon jäävä lumihanki. Valoa ne eivät missään tilanteessa saa säilytyksen aikana saada. Viikon verran ne säilyvät jääkaapissakin, kunhan pidetään huolta, että ne eivät pääse kuivumaan eivätkä saa yhtään valoa. Varteoksien silmut eivät saa lähteä kasvuun ennen varrentamista.

Varrentamisajankohta

Varrentamista voidaan tehdä talvellakin ns. käsivarrennuksena. Silloin perusrungot on nostettu syksyllä ylös maasta ja säilytetty paljasjuurisina kellarissa. Varrentamisen jälkeen varrennetut taimet eli vartteet säilytetään viileässä perusrunko-osa peitettynä sopivan kostealla turpeella kevätistutukseen saakka. Varrentaminen voidaan tehdä myös ns. tyvivarrennoksena suoraan avomaalla kasvaviin perusrunkoihin. Silloin työhön voidaan ryhtyä vasta kun maa on sulanut, mutta kuitenkin ennen kuin perusrungot ovat lähteneet kasvuun. Paras varrennusaika on huhti-toukokuun vaihteessa. Toukokuun 10. päivän jälkeen onnistumisprosentti laskee Etelä-Suomessa jo merkittävästi, koska perusrungot ovat silloin jo puhkeamassa lehteen.

Varrennusvälineet

Varrennustyössä tarvitaan ennen muuta hyvin terävä varrennusveitsi tai puukko. Veitsen on oltava terävä kuin partakoneen terä, muuten se ei tee hyvää jälkeä. Terää on myös huollettava vähän väliä. Tavoitteena on, että veitsellä tehtävä viilto onnistuu heti ensimmäisellä kerralla eikä sitä tarvitse paikkailla moneen kertaan. Oksasaksia tarvitaan versojen katkaisemiseen. Lisäksi varteliitoksen sidontaan tarvitaan sidontakuminauhaa tai laboratorioteippiä (parafiinikalvo), jonka käyttö on yleistynyt varsinkin ammattipiireissä.

Oikeaoppisten sidontatarpeiden puutteessa sidontaan voidaan käyttää esimerkiksi kapeaa lahjapakkausnauhaa tai jotakin muuta vastaavaa, joka on vahvaa ja pysyy hyvin paikoillaan. Narut ja nauhat ovat yleensä niin vahvoja, että ne eivät haperru ja katkea itsestään kesän aikana kuten varrennuskuminauha tai parafiinikalvo. Sen vuoksi ne on muistettava katkaista syksyllä tai viimeistään seuraavana keväänä, jotta ne eivät jäisi kiristämään liitoskohtaa. Lisäksi tarvitaan hiukan varrennusvahaa.

Artikkelin sisältö on ote kirjasta Kotipuutarhan hedelmät ja marjat (© Meeri Saario ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2008 ISBN 978-951-31-4147-9). Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.

Lisätietoja: www.tammi.fi