Vakokastelu ja rivikastelu ovat tärkeitä ja vettä säästäviä kastelutapoja, joita ovat käyttäneet ja käyttävät edelleen maailman vanhimmat agraarikulttuurit Persiassa ja Kiinassa puhumattakaan Nepalista, Intiasta ja monista Afrikan maista. Vesi ohjataan tainten rivivälivakoihin, joihin se valuu omalla voimalla. Kastelutyö tehdään joko taimikohtaisesti letkulla, kannulla tai muulla vesiastialla aina yötä vasten tai aamuyöllä, jolloin kasvilla on ”imu” päällä, haihdutus pientä ja kastelu tulee tarpeeseen. Jos sataa runsaasti, ei harata eikä levitetä uutta katetta eikä lannoiteta tarpeettomasti, vaan yritetään ohjata liiat pintavedet pois avo-ojiin tai palstalle tehtyyn väliaikaiseen kuoppaan, sillä liika vesi tukkii maan mururakenteen.

Hyötymaalla on oltava kastelumahdollisuus ja mieluusti lämmennyttä vettä valmiina. Auringonpaisteen lämmittämä vesi, esimerkiksi vanhassa muovitynnyrissä, on kiireessä takuu, että heikot taimet selviävät kastelukannulla annetun pienen apukastelun turvin iltaan. Jos on kaksi tynnyriä, voi toisessa pitää laimeaa lannoitevettä valmiina heikkojen tainten auttamiseksi (ks. Lannoitteista ja niiden käytöstä).

Tarhuri tuntee kasviensa veden tarpeen. Kasteluvesi pitäisi ohjata lehtien alle ja antaa niin paljon, että juuristovyöhyke, noin 30 cm, kastuu kunnolla. Liian kevyt kastelu tai pieni sade ei kastele muuta kuin pintamaan, jolloin juuret syvällä eivät saa kunnolla vettä. Pintakastelu myös houkuttelee juuria kasvamaan tai pysymään pintamaassa, jossa ne ovat alttiimpia kuivuudelle ja paahteelle.
Tarhuri voi säästää vettä monin tavoin omilla toimillaan. Rikkakasvit tarvitsevat myös vettä ja estävät sade- tai kasteluveden pääsyä viljelykasvien juurille. Kaikki katteet estävät veden haihtumista maasta, mutta eloperäinen aines sitoo myös itseensä vettä, joka on kasvien käytettävissä jossain vaiheessa. Viljelymaiden kääntämisessä syksyllä tai talvella ei maasta haihdu niin paljon vettä kuin haihtuisi kesäkäännön yhteydessä.

Sadetus pitää tehdä yötä vasten tarvittaessa, koska silloin on viileää ja vesi painuu hyvin multaan. Sadetus tulisi tehdä kello 18:n ja 22:n välillä. Päiväsadetusta vähempi määrä auttaa kasveja, koska niiden juurilla on imu päällä yöllä eikä vettä haihdu taivaalle kuten kuumana kesäpäivänä. Isot sadettajat voivat olla toiminnassa koko yön kello 20-7, ja silti vettä on saatu vain 5-20 mm. Sadetusmäärä eri johtopaineilla on hyvä opetella, sillä erilaiset kotipuutarhojen sadettimet antavat vettä kovin eri lailla ja ovat lisäksi herkkiä rikkoontumaan. Muovi- ja metalliosat eivät aina kestä kovempaa käyttöä.

Kasvukauden pintalannoitus tehdään iltaa vasten, minkä jälkeen kastellaan joko suoraan letkusta tai muulla tavoin 2-3 tuntia lannoitusalalle. Kaikki lannoiterakeet imeytyvät multaan ja huuhtoutuvat pois lehdiltä sekä naattien tyviltä, jos lannoittaja on ollut huolimaton. Kastelu on myös tarkoituksenmukaista, jos katetta on levitetty riviväleihin päivällä. Vesi painaa katteen maahan kiinni ja pieneliöt hyökkäävät sen kimppuun aloittaen lahottamisen. Pieni kananlanta- tai hevosenlantaraelisä katteen päälle parantaa hajottamista.

• Kastele lämpimällä ilmalla.
• Pidä vesitynnyrit lähellä ja vettä täynnä.
• Pidä toisessa tynnyrissä vain uutettua lannoitevettä, jos on iso ryytimaa.
• Säilytä kastelutynnyrit varjossa.
• Kastele illalla yötä vasten.
• Kastele tai sadeta lisälannoituksen ja levitetyn katteen päälle.
• Käytä sadettajaa, joka jakaa veden tasaisesti (pienipisaraiset).
• Sadeta, jos maa on liian kuiva.
• Kastele taimikohtaisesti kaikki vastaistutetut taimet.
• Pidä aina vahva keppi vesitynnyrissä tai -altaassa, etteivät oravat ja linnut huku.

Artikkelin sisältö on ote kirjasta Arnon keittiökasvit (© Arno Kasvi, Simo Laine ja Kustannusosakeyhtiö Tammi ISBN 978-951-31-4256-8). Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.

Lisätietoja: www.tammi.fi.