Siirry pääsisältöön

Monta tapaa lannoittaa kesäkukat

Piha
Varma tapa saada kesäkukat kukoistamaan on ravita niitä säännöllisesti liuoslannoitteella. Multaan voi upottaa myös pitkävaikutteisia, koko kesän riittäviä lannoitteita.

Reilunkokoinen istutusruukku helpottaa hoitoa, sillä se antaa kasteluun ja lannoittamiseen pelivaraa. Kuva Outi Tynys

Kesäkukkia lannoitetaan elokuun loppuun saakka, sillä kukkiminen ja rehevä kasvu kuluttavat paljon ravinteita. Puutarhan yleislannoitteet ja huonekasvien ravinteet sopivat ruukkupuutarhan kasvien ja kesäkukkien lannoitukseen mainiosti, mutta monilla valmistajilla on myös erityisesti kesäkukille tarkoitettuja tuotteita. Valitsi minkä lannoitteen hyvänsä, tärkeintä on noudattaa annosteluohjeita ja mitata käytettävät lannoitemäärät.

Paranna multaa

Kesäkukkamullan sisältämistä kastelukiteistä hyötyvät erityisesti kuivahtamista kavahtavat lajit, kuten torenia, nukenkaulus, morsiuskello, sateenkaaripalsami, ahkeraliisa, päivänsini ja lumihiutale. Mullan joukkoon voi sekoittaa myös maan ilmavuutta ja vedenpidätyskykyä parantavaa perliittiä tai vermikuliittia.

Pusseissa myytävät mullat on peruslannoitettu niin, että niiden sisältämät ravinteet riittävät kasveille pariksi kolmeksi istutuksen jälkeiseksi viikoksi.

Sirottele rakeita multaan

Pitkävaikutteiset, hitaasti liukenevat lannoitteet ovat helppo tapa lannoittaa kesäkukat. Ravinteet vapautuvat vähitellen kasvien käyttöön. Lannoiterakeiden liukenemiseen vaikuttavat sekä mullan kosteus että lämpötila.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Rakeet sekoitetaan huolellisesti istutusmultaan. Ruukuissa jo valmiiksi kasvaville lajeille lannoite ripotellaan mullan pinnalle tai sekoitetaan pintakerrokseen. Myynnissä olevia, kesäkukille sopivia tuotteita ovat Substral Osmocote, Pokon Pitkävaikutteinen Lannoite Parvekekukille ja pitkävaikutteinen Nutriforte Kesäkukka- & Huonekasviravinne.

Lannoitepuikot ovat käteviä, jos kesäkukkia kasvaa vain muutamassa pienessä ruukussa.

Pitkävaikutteiset lannoitteet sekoitetaan istutusmultaan. Jos niitä annostellaan valmiiksi istutetuille kasveille, ne sirotellaan mullan pinnalle tai sekoitetaan pintakerrokseen.

Kananlantarakeet on varminta sijoittaa ruukun pohjalle, sivulle tai taimien väliin. Jos multaan sekoitetaan runsaasti rakeita, kasvien juuret voivat vaurioitua. Pinnalle sirotellut rakeet on syytä kastella ja peittää mullalla tai sekoittaa pintamultaan paitsi hajun myös typpihävikin vuoksi.

Myöhemmin kananlantarakeita voi sekoittaa kasteluveteen. Sopiva määrä lantakasteluun on kaksi ruokalusikallista vesilitraa kohden. Hajua kammoksuva voi käyttää Biolanin Ruukunvoima-tuotteita tai lannoitepuikkoja.

Anna ravinteet kastellen

Kasteluveden mukana annosteltavat lannoitteet liukenevat nopeasti veteen. Jauhemaiset tulevat käytössä nestemäisiä edullisemmiksi.

Liuoslannoitepurkit ravistetaan huolellisesti ennen käyttöä. Lannoitetta annostellaan kasteluveteen joka kastelukerta tai harvemmin. Sadekesinä kasteluvettä kuluu niukasti ja vesi huuhtoo kasvualustaa, joten liuoksesta voi tehdä normaalia väkevämmän.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Kekkilän ja Kemiran kastelulannoitteet sopivat kaikille kasveille, myös kesäkukille. Kesäkukkia varten suunniteltuja tuotteita ovat Nurtiforte Kukkaloisto Kastelulannoite, Substral Kesäkukkaravinne ja Biolan Luonnonravinneneste Vital Aktiv Kesäkukille.   

    Ravinteet kastellen

    Kasteluveden mukana on hyvä antaa säännöllisesti mietoa lannoiteliuosta.

      Kananlantarakeita on helppo sirotella tikulla tehtyihin reikiin. Kuvan sinisarja kaipaa lisälannoitusta.

        Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.