Okaruusu: kotimaiset luonnonruusut

Okaruusu eroaa sitä suuresti muistuttavasta iharuususta mm. seuraavien piirteiden perusteella: se on usein korkeampi, jopa 3 m. Piikit ovat vahvoja, suoria tai hieman käyriä, korvakkeet kapeakärkisiä, lehdykät selvästi suippoja. Kukkia on usein enemmän, 2-6 kukinnossa ja kukkaperä pitempi, 1-3 cm. Kiulukat ovat pitkänomaisia ja säilyvät pitkään kovina.
Okaruusu
Rosa sherardii, ruots. luddros
Okaruusu kasvaa luonnossa aurinkoisilla, kuivilla, ravinteikkailla ja kalkkiperäisillä rinteillä, metsänreunoissa ja lehtokallioilla. Meillä se kasvaa vain Ahvenanmaalla ja sielläkin harvinaisena. Okaruusua esiintyy luontaisena Euroopassa kolmella alueella: Ahvenanmaal-ta Brittein saarille, eteläisessä Keski-Euroopassa ja pienellä alueella Kaakkois-Euroopassa. Suomesta se löydettiin vasta vuonna 1903.
Luonnonruusuistamme okaruusu on viljeltynä harvinaisin. Sitä tiedetään viljeltävän ainoastaan kasvitieteellisissä puutarhoissa, mm. Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassase on menestynyt hyvin. Okaruusun käyttöarvo puisto-, puistometsä-, suoja-ja kiulukkapensaana pitäisi selvittää.
Okaruusulajikkeita ei ole. Keski-Euroopassa okaruusu sekoitetaan usein toiseen, sitä suuresti muistuttavaan R. tomentosa-lajiin, joka kasvaa luonnonvaraisena mm. Ruotsissa.
Ruotsissa kasvaa edellä kuvattujen ruusujen lisäksi luontaisina luumuruusu (R. villosa), R. obtusifolia, omenaruusu (R. rubiginosa), pimpinellaruusu (R. pimpinellifolia), saksanruusu (R. elliptica), R. agrestis sekä R. micrantha.
Artikkelin sisältö on ote kirjasta Suomalainen ruusukirja (© Pentti Alanko, Peter Joy, Pirkko Kahila, Satu Tegel ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2009, ISBN 978-951-31-4793-8). Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.
Lisätietoja: www.tammi.fi