Siirry pääsisältöön

Osallistu kilpailuun!

Voit voittaa Tempur-tyynyn

Pitkä ilo leikkokukista

Piha
Parhaimmillaan leikkokukat piristävät pitkään arjen harmautta, mutta joskus ne nuokahtavat harmittavan nopeasti. Helsinkiläisen Arabian Kukan kukkakauppias Anne Vuoren ohjeilla kukat eivät rapistu ennen aikojaan.

Kuinka leikkokukat saa säilymään pitkään hyvinä?

Tärkeintä olisi vaihtaa kukat päivittäin tuoreeseen veteen. Varsinkin monet sipulikasvit erittävät limaa, joka pilaa veden nopeasti. Veden lämpötilalla ei mielestäni ole juuri merkitystä, koska se kuitenkin tasautuu huoneenlämpöiseksi hyvin nopeasti. Vanha opetus tosin sanoo, että puuvartisille lämmintä ja sipulikasveille kylmää vettä.

Kukkakaupasta saatu virkistepussi kannattaa käyttää. Eritasoisia kotikonstejakin kukkien virkistämiseksi on paljon. Esimerkiksi sokeri on loistavaa ravintoa paitsi kasveille, myös veden haitallisille bakteereille. Toisaalta kloritetippa vedessä auttaa kokemusteni mukaan veden puhtaanapidossa. Kasvin lehdet eivät saa osua veteen, sillä muuten ne eivät pysy puhtaina. Myös kukkamaljakoiden puhtaus on tärkeää. Ne tulisi pestä huolella pesuaineella, koska niiden seinämät saattavat muuten jäädä limaisiksi.

Kukat kannattaa myös viedä viileään siksi aikaa, kun niitä ei katsella, esimerkiksi yöksi. Kovasta paahteesta leikkokukat eivät pidä, eikä niitä kannata sijoittaa lähelle hedelmiä, joiden erittämä etyleeni pilaa ne nopeasti.

Jotkut kasvit, kuten ruusut ja krysanteemit, juovat yllättävän paljon. Kannattaa tarkkailla, etteivät ne pääse kuivumaan. Läpinäkyvät kukkavaasit ovat siksi hyviä. Myös sieneen tehdyt kukka-asetelmat kaipaavat usein kastelua.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Miksi imupinnan uusiminen on niin tärkeää?

Imupinnan kautta kukka saa vettä ja ravinteita, jolloin se pysyy kauemmin hehkeänä. Imupinta viilletään aina veitsellä, ei saksilla. Kukan varsi on kuin mehupilli: saksilla leikatessa se menee helposti lyttyyn eikä sillä enää voi imeä. Imupinta tehdään vinoksi, koska silloin imupinta-ala on suurempi. Helpoimmin leikkokukan saa pilattua, jos kasvin imupinta on päässyt kuivumaan eikä kasvi saa vettä.

Joskus ruusun varsi notkahtaa heti kukan alapuolelta ja kukka nuokkuu. Onko silloin enää mitään tehtävissä?

Totta kai. Notkahtaminen johtuu siitä, ettei ruusu enää jaksa nostaa vettä ylös kukkaan asti. Tämä on aika tavallista ruusuilla. Yleensä auttaa, kun varteen viilletään uusi imupinta ja kukka kääritään tiukasti sanomalehteen, joka tukee sen uudelleen pystyyn. Sellaisena ruusu laitetaan takaisin veteen ja annetaan sen imeä runsaasti vettä. Tämän käsittelyn jälkeen ruusu saattaa kestää pystypäin viikonkin verran.

Mitkä leikkokukat ovat kestävimpiä? Entä millaisia kukkia kannattaa valita?

Krysanteemit lienevät pitkäikäisimpiä leikkokukkia, mutta ruusutkin saattavat säilyä kauan. Gerberoiden varsi pehmenee melko nopeasti, mutta se säilyy kauan lyhennettynä kellukukkana vedellä täytetyssä vadissa.

Kukkien kestoa pidentää myös ylimääräisten lehtien poistaminen, sillä silloin kasvilla on vähemmän haihduttavaa pintaa. Myös lyhyeksi leikatut kukat kestävät kauemmin kuin kovin pitkävartiset. Sidotuissa leikkokimpuissa kukat tukevat toisiaan, joten ne säilyvät kauemmin ryhdikkäinä.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Leikkokukan kestävyyttä parantaa tietysti sekin, jos se on ostettaessa vielä vähän nupullaan eikä täysin auennut. Toisaalta, jos leikkokukkia antaa lahjaksi, tulisi niiden mielestäni olla antamishetkellä parhaimmillaan. Siinä tapauksessa ei kannata valita kovin nuppuisia kukkia.

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.

MAINOS
MAINOS LOPPUU