Nurmikko kuntoon uudella ruohonleikkurilla

Piha
Hienon nurmikon takaa hyvä ruohonleikkuri ja nurmikon huolto.

Kiivaimpana kasvukautena nurmikkoa saa leikata parikin kertaa viikossa. Oikeilla ja hyvin toimivilla välineillä työ sujuu kuin tanssi. Uutta ruohonleikkuria ostaessa kannattaakin harkita montaa eri asiaa.

Leikkurin hankintaan vaikuttaa tietysti eniten leikattava pinta-ala. Muutaman neliön pikkupiha hoituu kätevästi käsikäyttöisellä leikkurilla, mutta vähän isompaan kaivataan jo jonkinlaista moottoria. Jos hoidettavana on isoja nurmikenttiä, on ajettava leikkuri hyvä sijoitus. Moottorikäyttöistä leikkuria ostettaessa on ensiksi valittava käyttövoima: bensiini, akkuvirta vai verkkovirta?

Tämän jälkeen päätetään se, pitääkö leikatun ruohon kerääntyä säiliöön vai saako se jäädä nurmikolle. Jos jäte saa jäädä nurmikolle, on vielä valittava, pitääkö leikkurin silputa ruoho (bioleikkaus), jolloin sitä ei tarvitse haravoida pois vaan se toimii lannoitteena. Joissakin malleissa toimintatavan voi vaihtaa.

Käyttövoiman ratkaisee usein leikattavan alueen koko. Mitä suurempi alue, sitä useammin hankitaan bensiinikäyttöinen leikkuri. Sähkökäyttöisen johto riittää vain rajatulle alueelle, samoin akkukäyttöisen virta.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Tarkkana kaupoilla

Ruohon leikkaaminen on fyysistä työtä, ja siksi leikkurin pitäisi olla mahdollisimman mukava käyttää. Eri vaihtoehtoja kannattaa kokeilla liikkeessä, jossa on erilaisia ja erimerkkisiä koneita. On hyvä, jos otetapaa voi vaihdella työskentelyn aikana. Jokaisen leikkuria käyttävän perheenjäsenen pitäisi kokeilla, saako työntöaisan oikealle korkeudelle ja jaksaako vetää koneen käyntiin. Moottorin äänen voimakkuutta ei voi arvioida desibelilukujen avulla, vaan se on koettava leikkurin käydessä työkierroksilla.

Vetävät pyörät helpottavat leikkuu-urakkaa. Leikkuuleveys vaikuttaa merkittävästi työskentelynopeuteen. Mitä leveämmän kaistan leikkuri käsittelee, sitä lyhyemmässä ajassa urakka valmistuu. Toisaalta leveä leikkuri saattaa olla hankala ahtaissa paikoissa. Parasta on, jos leikkurin kokonaisleveys on mahdollisimman lähellä leikkuuleveyttä.

Leikkurin painolla on merkitystä rinteissä ja silloin, jos leikkuria joudutaan nostelemaan esimerkiksi varastoitaessa. Jos säilytystilat ovat ahtaat, niistä kannattaa ottaa mitat ja varmistaa, että hankittavan leikkurin saa talvisäilytykseen kokonaisena.

Koneen hinta on myös merkittävä tekijä, samoin huollon ja varaosien saatavuus. Hinnoissa voi olla isojakin eroja, ja tarjouksia kannattaa seurata tarkkaan. Kun kaupat on tehty, on hyvä käydä myyjän kanssa leikkurin käyttöön ja huoltoon liittyvät seikat läpi leikkurin äärellä.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Muista ilmaus!

Nurmikon hoito on muutakin kuin sen leikkaamista 1-2 kertaa viikossa.

– Suomessa ei ole vielä oikein sisäistetty, että hyvän nurmikon saa vasta, kun sekä poistaa sammaleet että ilmaa nurmikon, toteaa Kaha Oy:n puutarhatuotteista vastaava Erkki Pulkkinen.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Pulkkisen mukaan leikkausta ei aina osata tehdä oikein.

– Aina pitäisi leikata enintään puolet kasvaneesta korresta. Jos korsi on ehtinyt kasvaa vähän pidemmäksi, pitää leikkurin terää nostaa hiukan. Sen jälkeen pitää leikata hiukan useammin, jotta saadaan nurmikko halutun pituiseksi.

Malleja on joka lähtöön!

Työnnettävä, itsevetävä, keräävä, ulospuhaltava, robotti, ajettava…Malleja on monenlaisia. Tässä esimerkkejä:

MAINOS
MAINOS LOPPUU