Puutarhurin vihervinkki: ensi kesän kukkaloiston suunnittelua, tomaatit ja huonekasvit sisälle

Piha

Kesän loppupuolella on hyvä hetki taltioida puutarhan nykyinen loisto kuvin ja videoin. Tämä helpottaa ensi keväänä muutosten tekemistä. Säiden kylmetessä on aika tuoda kasvihuoneen tomaatit sisälle kypsymään. Myös huonekasvit on hyvä tuoda sisälle kasvilampun alle ennen, kuin lämpötilaerot kasvavat liian suureksi.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Nyt on loistava hetki ottaa kuvia ja etenkin videoita puutarhasta sekä arvioida tulevia valintoja. Tämän haasteellisen ja melko oudonkin kevään, kesän ja alkaneen syksyn myötä oman pihan havaintojen tekeminen ja taltiointi tulevaa varten on nyt mitä parasta.

Itse olen aina ottanut paljon kuvia, mutta sitten kun niitä seuraavana vuonna katsoo, niin ihan aina ei tahdo muistaa, että miksi kuva on tullut otettua. Nykyään otan puhelimella lyhyitä videoita ja kerron siinä ajatuksia. Niin kasveista, kasvupaikoista kuin ihan jopa siitä, että minne vesi virtaa ja kerääntyy, ja mitkä kohdat kärsivät eniten kesän helteillä. Näin on hyvä ensi vuonna suunnitella ja toteuttaa oikeita kasvivalintoja ja rakennelmia sen mukaan. Ja kyllä nuo tuuletkin on sellaisia, jotka tuntuu lisääntyvän ja voimistuvan myrskyiksi asti vuosi vuodelta useammin ja useammin. Esimerkiksi isompia pihapuita ja niiden kuntoa / riskiä on hyvä arvioida ajoissa. Samoin kasvihuoneiden rakenteita ja kiinnityksiä. Ruukuissa tulen jatkossa valitsemaan ilman muuta matalampia ja painavampia malleja, joissa on myös isommat multa- ja vesitilat.

Suosittelen sinullekin, että hiukan kuvailet ja videoit pihaa, puutarhaa ja ympäristöäsi, samalla haastellen asioita ääneen. On nimittäin ihan uskomattoman iso ilo ja apu, kun keväällä niitä katselet ja kuuntelet, samalla kun tulevaa kasvukautta suunnittelet.

Tomaatteja sisälle kypsymään, harvenna kasvustoa

Tomaatit kypsyvät vielä hyvin kasvihuoneessa, mutta hiljalleen tulee jo otettua terttuja myös sisälle kypsymään. Lämpötilat menevät sen verran viileiksi, että kaikki eivät ehdi lämmittämättömissä kasvihuoneissa kypsyä millään. Ulkona olevista puhumattakaan. Sisällä kypsyttäminen on helppoa ja kannattavaa puuhaa. Pari perusseikkaa, kun muistat, niin onnistut helposti.

  • Normaali huonelämpötila on hyvä.
  • Kerää mieluiten terttuineen päivineen.
  • Voi olla valossa tai pimeässä, ei väliä.
  • Kosteudesta tulee yleensä suurin haaste ja hyvä keino on laittaa tomaatit kypsymään pöydälle avonaiseen muovipussiin. Muovipussi pidättää hiukan kosteutta, mutta älä laita sitä kiinni, muuten iskee mätä. Tämän takia tuo keräys tertuissa on hyvä, sillä se pitää tomaatit paremmin kosteina.

Siinä se, viikko-kaksi, joskus kolmekin ja tomaatit kypsyy syötäväksi ja makukin on hyvä.

Samalla kun kerätään satoa, niin kasvustoa harvennetaan väljemmäksi, että ilma kiertää ja kasvit pysyvät terveinä.

Myös huonekasveja hiljalleen sisälle

Pitää hiukan vielä seurailla näitä ilmojen kehittymisiä, mutta kohta pitänee alkaa siirtelemään huonekasveja ulkoa sisälle. Tokihan ne viihtyisivät vallan mainiosti vielä ulkona, kun on kosteaa ja sopivan viileää. Lämpötilaero ulkoa sisälle nousee kuitenkin niin isoksi, että kasveille on melkoinen sopeutuminen tuolta viileästä ja kosteasta, lämpimään ja kuivaan huoneilmaan. Kun vielä valokin vähenee, niin se on kasveille stressin paikka. Toki hyvällä kasvuvalolla saa aikaan paljon apua, mutta siltikin tykkään tuoda nuo hiukan ennemmin, kuin myöhemmin sisälle ja kasvilampun alle.

Ja muista tehdä pieni ”tuholaistarkistus” vielä ennen kuin tuot kasvit sisälle, ettei suotta tuoda ”ei toivottuja tuliaisia” muihin huonekasveihin. Yleensä nämä ”salamatkustajat” löytyvät sieltä lehtien alapinnoilta, että vilkaistaan lampun ja suurennuslasin avulla ne myös.

Syysistutukset alkavat

Nyt on hyvä aika istuttaa niin puita, pensaita ja monivuotisia perennoja.

Vaikkapa tätä uutta ja haluttua Loistomagnoliaa. Voit tutustua ja varata omasi täältä hintaan 9,95 € / kpl.

Tai varmista perhosparatiisi ensi vuodella tällä Syyssyrikkä Triolla. Siihen voit tutustua ja varata itsellesi täällä. Astia, johon istutettu kolme eri lajiketta hintaan 12,95 € (ovh. 14,90).

Puistoalppiruusuja valmistuu syysistutuksiin kolmea eri lajiketta. Uutuutena tämä upea ’Rosea’, jonka löydät täältä

Kaikki Alppiruusut 9,95 € / kpl täältä

Syyskuun raikkain terveisin puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Pixabay, Juha Toikka / KodinKukat Oy

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

huonekasvi huonekasvien hoito huonekasvien talvihoito Juha Toikka kasvihuone Kodin Kukat Kodinkukat puutarhurin vihervinkki syysistutukset tomaatin kasvatus tomaatti


Lisää samasta aiheesta


Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: