Olemme seuranneet Suomelassa Uma Pihlajan ja Silvo Lehtosen talon remontointia. Nyt remontti on edennyt talon toiseen kerrokseen, jonne rakennettiin viihtyisä makuuhuone näppärän työnurkkauksen ja oleskelutilan kera.
Talon laajennussuunnittelun yhteydessä yläkerta mietitytti Umaa ja Silvoa paljon. Vanha tila oli ahdas ja pimeä. Ulkoterassi oli pieni ja sinne pääsy oli vaivalloista pienen matalan komeron kautta.
Remontin lähtökohtana pidettiin sitä, että tila toimisi hyvin sekä makuu- että työhuoneena. Lisäksi huoneeseen haluttiin mahdollisimman laaja näkymä merelle ja paljon valoa. Uma ja Silvo hahmottelivat yläkertaa useiden piirrosten avulla.
– Saatuamme kuulla, että rakennelaskelmat mieleiseemme vaihtoehtoon saataisiin onnistumaan, pääsimme kunnolla eteenpäin suunnittelussa, Uma kertoo.
Merellinen tunnelma jatkuu vessassa. Tamminen peili hankittiin Vivantesta. Pesualtaan pöytä on palvellut rantasaunan pukuhuoneessa.
MAINOS
MAINOS LOPPUU
Laajennusosan katto tehtiin mahdollisimman loivaksi, jotta sisätilat saatiin hyötykäyttöön jokaista kulmaa myöten. Näin kerrostilaa saatiin yhteensä 64 neliötä 32 neliön sijaan.
MAINOS
MAINOS LOPPUUYläkerran rakentaminen eteni verkkaisen suunnitteluvaiheen jälkeen vauhdilla. Ensimmäinen seisokki tuli ikkunoiden asentamisvaiheessa.
– Ymmärsimme vasta tässä vaiheessa, että ikkunapinta voikin uudessa harjapäädyssä olla paljon suurempi, Uma muistelee.
Uma ja Silvo tilasivat Porvoon Puutyöltä väli-ikkunat käytettyinä hankittujen kaari-ikkunoiden seuraksi. Uusien ikkunoiden odotusajaksi pariskunta asensi ikkunareikiin muovit. Ikkunoiden lisäksi Porvoon Puutyöltä tilattiin maisemaovi.
– Mieleenpainuvin hetki remontin keskellä oli se, kun kattorakenteet olivat paikallaan ja kate vielä puuttui. Istuimme makuuhuoneessamme ja vain taivas oli kattona. Tähdet tuikkivat sisään, ja fiilistelimme tulevan tilan sisustamisella!
MAINOS
MAINOS LOPPUUSopivaa sänkyäetsittiin pitkään. Uma ja Silvo testasivat useita vaihtoehtoja, kunnes päätyivät Tempurin DeLuxe-patjoihin ja -tyynyihin. Tamminen sängynrunko myös Tempurin. Pääty Vivante Interiörsistä.
Sohvaryhmän pöytänä on puusepän vanha puinen työkaluarkku, johon laitettiin pyörät. Arkku on ostettu kirpputorilta. Sen sisällä on vieläkin puusepän käyttämiä vanhoja työkaluja ja rautanauloja.
Vanha jaala inspiroi sisustuksessa
Yläkerta noudattaa Uman persoonallista sisustuskonseptia eli hyödynnetään vanhaa ja ostetaan uutta harkiten. Sattumalta vastarannalta löytyneet, osittain palaneet vanhan rannikkoaluksen osat antoivat alkusysäyksen yläkerran sisustukselle. Työnimeksi tuli Nooan arkki, sillä kaikki tilan sisustusta käsitelleet ideat ja ajatukset keskittyivät mereen, luontoon ja eläimiin. Lisäksi Uma haaveili hankkivansa parisängyn tilalle kaksi puuvenettä, joissa olisi nukuttu. Idea ei kuitenkaan edennyt toteutuksen tasolle, kun sängyksi tai sängyn päädyksi sopivia veneitä ei tuohon hätään löytynyt.
Huoneen keskelle rakennettiin Nooan arkin ajohytti, joka kätkee sisälleen vessan. Hytin ulkoseinä on vuorattu vanhoilla kattolaudoilla, jotka ovat peräisin puretusta hirsitalosta Loviisasta. Hyllyn virkaa toimittaa vanhasta jaalasta jäljelle jäänyt kaaripuu. Toinen jaalan kaaripuu on terassille johtavan oven edessä askelpuuna. Se toimii siinä myös kauniina sisustuksellisena elementtinä.
Ajohytin täysin kunnostetut pyöreät ikkunat Uma löysi Porvoon Uusiokeskuksesta. Kattoon asennettiin Sisko-paneelia, joka hankittiin Kaljan Puusepältä. Kattojen rakentaminen oli työlästä, koska kattopintaa oli paljon ja niissä oli niin kaltevuutta kuin jyrkkiä kulmiakin. Kulmalistoilla sidottiin rakenteen muodot hienosti toisiinsa.
MAINOS
MAINOS LOPPUUAjohytin kaksi pyöreätä ikkunaa löytyivät Porvoon Uusiokeskuksesta. Kaaripuuhyllyllä on koristeena kaksi vanhaa knaapia, jotka ostettiin Saarenmaalta Kuresaaresta. Sieltä on myös vanha laivalamppu.
Vanha Högforsin kamiina ostettiin Metsäkylän Navetasta Hämeenlinnasta. Uma puhdisti sen ruosteesta ja käsitteli grafiittijauhe-öljyseoksella. Kamiinassa poltetaan vain kynttilöitä, sillä hormissa ei ollut enää vapaita kanavia.
– Maalausurakkaakin yläkerrassa riitti, sillä katot maalattiin kolmeen kertaan, jotta saatiin aikaan haluttu lopputulos.
Lattiat ovat ponttilautaa, joka maalattiin kahteen kertaan peittävän ja kestävän kulutuspinnan aikaansaamiseksi.
Tapetit luovat yläkertaan puutarhamaisen fiiliksen. Niissä on paljon pieniä yksityiskohtia, joita on mukava tutkia.
– Edes talvella tapetit eivät ole ristiriidassa ulkona näkyvän luonnon kanssa.
Kaari-ikkunan eteen Uma sijoitti sohvaryhmän, jonne on mukava vetäytyä istuskelemaan, lueskelemaan tai katsomaan televisiota kaikessa rauhassa.
– Yläkertamme on käytössä osoittautunut juuri sellaiseksi kuin halusimmekin. Täällä on mukava tehdä töitä. Ulos aukeava maisema toimii inspiraation tuojana ja antaa mieleen levollisuutta. Illalla ennen nukkumaanmenoa voi piipahtaa vielä terassilla ja ihailla yön hämyä. Aamun voi aloittaa nuuhkimalla alkavan päivän säätä, Uma kertoo.